Lukuvuoden alussa on tärkeää rakentaa yhteisöllistä ja turvallista arkea. Olemme koonneet tälle sivulle poimintoja varhaiskasvatukselle, kouluille ja oppilaitoksille suunnatuista tapahtumista sekä ajankohtaisista aiheista.
Lukuvuoden aikana tekemästämme kehittämisestä kerromme lisää esimerkiksi uutiskirjeissämme ja verkkopalvelussamme.
Koulurauhan julistus 17.8.
Lukuvuoden 2022–2023 koulurauha julistetaan 17.8. klo 10 Joensuussa. Tilaisuutta voi seurata livestriimin kautta. Koulurauha-ohjelma on Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Poliisihallituksen, Opetushallituksen, Folkhälsanin ja Suomen Vanhempainliiton yhteinen ohjelma, jonka tavoitteena on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.
Tavoitteena on, että kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on koulussa hyvä olla ja, että ketään ei kiusattaisi, kukaan ei jäisi yksin ja jokainen oppilas voisi kokea olevansa oman kouluyhteisönsä tärkeä ja hyväksytty jäsen. MLL:n sivuilla on materiaalia myös varhaiskasvatukseen.
Liikenneturvallisuusviikko 12.–16.9.
Valtakunnallista liikenneturvallisuusviikkoa vietetään taas 12.–16.9.2022. Tämän vuoden liikenneturvallisuusviikon teemana on turvalliset koulumatkat. Liikenneturva järjestää jo perinteeksi muodostuneen virtuaalisen oppitunnin osana valtakunnallisen liikenneturvallisuusviikon ohjelmaa tiistaina 13.9.2022. Tänäkin vuonna oppitunteja järjestetään kaksi, erikseen yläkouluille sekä toiselle asteelle suunnattuina.
Koulumatkat tulee turvata jokaisena koulupäivänä: koulumatkat koskettavat valtavan suurta osaa yhteiskunnasta, niin pienempiä kuin suurempia.
Lapsen oikeuksien viikko 14.–20.11.
Lapsen oikeuksien viikko järjestetään kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja vapaa-ajalla 14.–20.11.2022. Viikon teemana on tänä vuonna lapsen oikeus turvallisuuteen – #MunTurvallisuus #SunTurvallisuus. YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa jokaiselle lapselle oikeuden elää ja kasvaa turvassa. Lasten ja nuorten turvallisuus muodostuu turvallisesta ympäristöstä, turvallisista ihmissuhteista ja omasta turvallisuuden kokemuksesta.
Lapsen oikeuksien kansallinen viestintäverkosto tarjoaa tänäkin vuonna maksuttomia opetusmateriaaleja, tehtäviä ja vinkkejä lapsen oikeuksien käsittelyyn varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Toiminnallinen teemaviikko auttaa toteuttamaan opetussuunnitelman velvoitetta opettaa ja toteuttaa lapsen oikeuksia. Myös Opetushallituksella on ilo olla verkostossa mukana.