Megatrendit ovat useista ilmiöistä koostuvia isoja, pitkäkestoisia ja laajoja muutoksen kaaria. Ne sisältävät harvoin mitään aivan uutta ja yllättävä, mutta niiden avulla on mahdollista hahmottaa muutosten muodostamaa kokonaiskuvaa ja suuntaa. Megatrendit voivat auttaa myös kiinnittämään huomiota kestävän kehityksen kannalta merkityksellisiin asioihin, asioiden välisiin suhteisiin ja vaikuttamisen paikkoihin.
Suomessa megatrendien parissa on työskennellyt muun muassa Sitra, jonka megatrendiselvityksessä (2023) nostetaan esille viisi keskeistä tulevaisuuden kehityskulkua:
- luonnon kantokyky murenee
- hyvinvoinnin haasteet kasvavat
- demokratian kamppailu kovenee
- kilpailu digivallasta kiihtyy
- talouden perusta rakoilee.
Megatrendejä voi tarkastella kehityskulku kerrallaan, mutta niitä kannattaa katsoa myös kokonaisuutena, sillä megatrendit vaikuttavat toisiinsa. Jos esimerkiksi onnistumme uudistamaan talouden perustaa, mahdollisuutemme vastata luonnon kantokyvyn murenemiseen paranevat. Megatrendeihin liittyy monia haasteita, joihin meidän olisi tärkeä tarttua välittömästi. Vaikka kyse on isoista kehityskuluista, megatrendeihinkin voi ja kannattaa vaikuttaa, sillä muutoin kohtaamme kehityskulut myöhemmin kriisien muodossa.
Seuraavaksi sukelletaan hieman tarkemmin Sitran megatrendeihin ja tarkastellaan niiden tarjoamia mahdollisuuksia koulujen tulevaisuustyölle.