Vanhemmilla ja huoltajilla on tärkeä rooli lasten koulunkäynnin tukena ja kodin ja koulun yhteistyön kehittämisessä. Vanhempien on hyvä tietää myös perusasioita koulusta. Sivulta löydät tietoa kodin ja koulun yhteistyöstä, tapahtumista ja materiaaleista koulumaailmaan tutustumiseen.
Kuvituskuva: Reppuja ja takkeja naulakossa

Opetushallitus järjestää vuosittain koululaisten vanhemmille valtakunnallisen Maailman suurimman vanhempainillan verkkolähetyksenä. Illan aikana keskustellaan lasten koulun käyntiin ja kodin ja koulun yhteistyöhön liittyvistä asioista vaihtuvin teemoin.  Vanhempien verkkokeskusteluun osallistuu lisäksi asiantuntijoita Opetushallituksesta ja yhteistyökumppanina toimivista Vanhempainliitosta, Kuntaliitosta ja OAJ:sta.

Seuraava vanhempainilta koululaisten vanhemmille järjestetään marraskuussa 2021. Lisäksi vuoden 2021 aikana on tulossa myös varhaiskasvatusikäisten lasten vanhemmille oma valtakunnallinen vanhempainilta.

Vanhemmille tietoa kiusaamisen ehkäisystä Opetushallituksen oppaasta

Kiusaamisen vastaisen työn opas on ensimmäinen kansallinen ohjeistus kiusaamisen vastaisesta työstä. Oppaassa on ohjeita kiusaamisen ehkäisyyn ja kiusaamistilanteiden käsittelyyn kouluissa ja oppilaitoksissa. Siinä käydään läpi muun muassa opetuksen järjestäjän, rehtorin, opettajan ja opiskeluhuollon vastuut ja velvollisuudet, keskeinen lainsäädäntö sekä yhteistyö eri viranomaisten kanssa.

Oppaassa avataan lisäksi oppilaiden ja huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia sekä verkossa tapahtuvan kiusaamisen haasteita. Työn tueksi on laadittu lisäksi valmis esittelymateriaali koulujen käyttöön sekä huoneentaulut oppilaille ja vanhemmille.

Koulukoulu-kurssi tarjoaa tietoa vanhemmille peruskoulusta

Koulukoulu on maksuton älypuhelimella tehtävä lyhytverkkokurssi peruskoululaisten vanhemmille ja huoltajille. Kurssin tehtävänä on auttaa vanhempia päivittämään tietonsa peruskoulusta: mitä siellä nykyään tehdään, miten ja miksi?

Koulukoulu-verkkokurssi vahvistaa jaettua ymmärrystä peruskoulun toimintatavoista, oppimiskäsityksestä ja arvopohjasta sekä antaa huoltajille uusia eväitä lastensa koulunkäynnin tukemiseen. Materiaalissa kerrotaan esimerkiksi, mitä tarkoittaa laaja-alainen osaaminen Juvanpuiston koulussa Espoossa.

Muista tutustua myös lapsen koulun omaan opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelman perusteisiin voit tutustua meidän sivuillamme.

Opetushallituksen podcastissa keskustellaan koulutuksen ilmiöistä

Opetushallituksen podcastssa keskustellaan tasa-arvoisesta peruskoulusta. Uusimmassa jakossa Muuttaako korona koulua?, professori Marja-Kristiina Lerkkanen pohtii myös vanhempien merkitystä koulun käynnin tukena.

Voit myös kuunnella Kodin ja koulun yhteistyötä käsittelevän jakson, joka on nauhoitettu ennen kevään etäopetusjaksoa. Siinä Pia Kola-Torvisen kanssa keskustelevat Ulla Siimes ja Marjo Rissanen, millaisia tapoja on osallistua koulun kehittämiseen.

Muita kouluaiheisia podcasteja

Kuuleeko koulu! -podcast

 Kuuleeko koulu! -podcastissa käydään läpi rohkealla ja rakentavalla tavalla vanhemmilta tulleita kysymyksiä. Podcastia luotsaavat toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha. Näillä naisilla on tärkeä missio: rakentaa siltaa vanhempien ja koulun välille. Mikä sinua mietityttää koulussa?

Koulu-podcast

Koulu-podcast on kolmen opettajan tapa tuoda lisää sävyjä ja syvyyttä koulukeskusteluun. Podcastissa pureutuu raikkaasti koulumaailman ja opettajuuden kannalta kiinnostavimpiin ilmiöihin

Vanhempainliiton sivuilta tukea koululaisten vanhemmille

Suomen Vanhempainliitto tukee vanhempaintoimijoita hyvinvoinnin edistämisessä paikallisella tasolla, kunnissa ja yhteiskunnassa. Vanhempainliiton sivuilta löydät eri ikäisten koululaisten vanhemmille suunnattuja oppaita ja ohjeita vanhempaintoimijoille.