Koristeellinen kuva.
Kuva: Getty Images - FGorgun

Blogitekstien julkaisu aloitettiin vuoden 2025 Vasuista vauhtia -viikon ja varhaiskasvatus 10 vuotta Opetushallituksessa -juhlavuoden blogikirjoitussarjaa. Blogien julkaisua jatketaan vuonna 2026. 

Halutessanne voitte ilmoittautua blogien kirjoittajaksi varhaiskasvatus @ oph.fi

Perusopetus ja varhaiskasvatus yksikön päällikkö Lucina Hänninen sekä johtajat Kurt Torsell ja Jarkko Niiranen kirjoittivat blogin varhaiskasvatuksesta, joka on julkaistu 2.9.2025 Opetushallituksen blogien pääsivuilla. 

Takaisin ylös

Varhaiskasvatuksella on pitkään ollut vahva asema osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Tasan kymmenen vuotta sitten vuonna 1973 säädetty päivähoitolaki muutettiin varhaiskasvatuslaiksi. Vaikka varsinainen kokonaisuudistus antoi vielä pari vuotta odottaa itseään, lakia saatiin kuitenkin uudistettua varsin merkittäviltä osin: varhaiskasvatuslaissa säädettiin varhaiskasvatuksen tavoitteista, lapsen oikeudesta saada varhaiskasvatusta, lapsen edusta, varhaiskasvatuksen määritelmästä sekä ensimmäistä kertaa myös velvoittavasta opetussuunnitelma-asiakirjasta, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista – muutamia tärkeitä uudistuksia mainitaksemme. Varhaiskasvatuslaki alkoi heijastella entistä selkeämmin myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteita, mistä tietenkin olemme erityisen iloisia.  

Varhaiskasvatuksen lainsäädännön ja ohjausjärjestelmän toimijat ovat avainasemassa

Varhaiskasvatuslaki on sittemmin uudistettu sekä kokonaisuutena vuonna 2018 että osittain useampaan kertaan sen jälkeen. Vielä toistaiseksi varhaiskasvatus toteuttaa ensisijaisesti lapsen ja hänen perheensä sosiaalisia perusoikeuksia, mutta sen kytkös sivistyksellisiin perusoikeuksiin on kuluneen kymmenen vuoden aikana vahvistunut. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen henkilöstön kelpoisuuksista ja mitoituksista säätäminen on ollut ensiarvoisen tärkeää varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittämisen ja toteuttamisen näkökulmasta, varhaiskasvatuksen tuen uudistuksella puolestaan vahvistettiin lapsen oikeutta saada riittävää ja oikea-aikaista tukea, henkilöstön varhaiskasvatustoiminnan epäkohtiin liittyvällä ilmoitusvelvollisuus on nopeuttanut ja tehostanut lainvastaiseen toimintaan puuttumista ja yksityiseen päiväkotitoimintaan liittyvät uudistukset ovat vahvistaneet toiminnan ennakollista valvontaa ja näin parantaneet toiminnan laatua. Voimmekin varmasti sanoa, että lainsäädäntö on vahvin varhaiskasvatuksen järjestämisen laatua ohjaava elementti.   

Lainsäädännön lisäksi avainasemassa ovat varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmän toimijat. Opetushallitus vastaa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden laadinnasta ja päivittämisestä, tukee sen toimeenpanoa varhaiskasvatuksen arjessa monin tavoin sekä tuottaa toiminnan tueksi lukuisia erilaisia oppaita ja tukimateriaaleja. Varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä ja arviointia tukee puolestaan Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, joka on viime vuosina laatinut muun muassa varhaiskasvatuksen laatukriteerit ja toteuttanut varhaiskasvatuksen järjestäjien itsearvioinnin tueksi varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssin – onhan jo tuttu teidän kunnassanne? Kehittämisen lisäksi ohjausjärjestelmään kuuluvat myös lainvalvontaviranomaiset eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja kuusi aluehallintovirastoa, jotka yhdistyvät vuoden 2026 alussa yhdeksi Lupa- ja valvontavirastoksi. Uusi nimi, samaa hyvää toimintaa. 

Lainsäädännön kehittämistä tarvitaan muuttuvassa maailmassa

Varhaiskasvatus ja sitä koskeva lainsäädäntö elää ajassa. Ympärillämme oleva maailma ja sen vaatimukset muuttuvat ällistyttävää vauhtia, joten paikallaan pysyminenkin tuntuu vaativan aina silloin tällöin muutaman juoksuaskeleen. Moniarvoistuva maailma, ilmastonmuutos, yhteiskunnallinen eriytyminen, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon rapautuminen, tekoäly sekä valtiontalouden pulmat nostavat eteemme haasteita, joihin vastaaminen edellyttää meiltä luovaa ongelmanratkaisua ja määrätietoista toimeen tarttumista kaikilla tasoilla. Tämä vaatii tietenkin hyvää johtamista ja riittäviä resursseja ihan sinne päiväkotitasolle asti. 

Lainsäädännön kehittäminen on aina dynaamista ja vahvasti sidoksissa kunkin hallituksen hallitusohjelmaan, sen linjaamiin kehityssuuntiin ja resurssikohdennuksiin. Tämä on varhaiskasvatuksen osalta tuonut lainsäädännön kehittämiseen keskenään vaihtelevia muutostarpeita, jotka näyttäytyvät poukkoilevuutena alan toimijoille. Pitkäjänteisen varhaiskasvatuksen kehittämisen turvaamiseksi olisikin tärkeää saada aikaan yli hallituskausien ulottuva kansallinen varhaiskasvatuspoliittinen ohjelma ja sen seuranta. Näin voisimme rakentaa yhteisen vision siitä maailmasta, mitä kohti haluamme kulkea. 

Kirjoittajat: opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvokset Kirsi Alila, Mervi Eskelinen ja Tarja Kahiluoto

Takaisin ylös

Suomalainen varhaiskasvatus on ollut viime vuosina suuressa kehitysvaiheessa. Lainsäädännön uudistukset, varhaiskasvatuksen aseman vahvistuminen osana koulutusjärjestelmää sekä kasvava ymmärrys laadukkaan varhaiskasvatuksen merkityksestä ovat luoneet pohjan pitkäjänteiselle kehittämistyölle. Jokaisella lapsella on oikeus saavutettavaan ja inklusiiviseen varhaiskasvatukseen – ja tämä oikeus näkyy yhä vahvemmin myös arvioinnin ja kehittämisen rakenteissa.  

Arviointi onkin lisääntynyt viime vuosina niin varhaiskasvatuksen kansallisella, paikallisella kuin päiväkodin tasolla. Arviointi ei ole vain velvoite, vaan käytännön työkalu, joka voi tukea yhteistä ymmärrystä toiminnan tavoitteista ja vahvistaa ammatillista keskustelua. Arviointi tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan omaa työtään, tehdä näkyväksi arjen vahvuuksia ja tunnistaa kehittämiskohteita. Kun arviointia hyödynnetään kehittämisen ja johtamisen välineenä, se voi auttaa suuntaamaan resursseja ja huomiota sinne, missä niitä eniten tarvitaan, eli lasten parhaaksi.  

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toimii riippumattomana asiantuntijaorganisaationa varhaiskasvatuksen arvioinnissa. Karvi ja Opetushallitus ovat viime vuosina tehneet tiivistä yhteistyötä varmistaakseen, että kansallinen arviointi ja kehittäminen tukevat toinen toisiaan. Yksi tärkeä yhteistyön aihe on ollut Karvin ylläpitämä ja kehittämä varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssi, joka hyödyntää varhaiskasvatuksen tietovarantoon Vardaan tallennettuja tietoja. Valssin avulla varhaiskasvatuksessa on mahdollista arvioida niin varhaiskasvatuksen ydinprosesseja kuin niitä tukevia rakenteita, ja tuottaa arviointitietoa kehittämistyön tueksi (ks. Karvi 2025). 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet luovat suuntaviivat toiminnalle 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä. Perusteet määrittävät varhaiskasvatuksen keskeiset tavoitteet ja sisällöt, ja muodostavat suomalaisen varhaiskasvatussuunnitelmakokonaisuuden perustan. Vasun perusteet on arvioitu Karvin arvioinneissa pääosin toimivaksi kokonaisuudeksi, joka tukee järjestämistä ja selkeyttää varhaiskasvatuksen tavoitteita. Esimerkiksi arviointiin osallistuneista päiväkodin johtajista 91 prosenttia ja henkilöstöstä 79 prosenttia arvioi perusteiden avaavan selkeästi kiusaamisen vastaisen työn periaatteita ja tavoitteita (Harkoma ym. 2023).  

Suomalainen vasu-kokonaisuus on tähän saakka ollut kolmitasoinen koostuen vasun perusteista, paikallisista vasuista ja lasten vasuista. Dokumenttien tavoitteena on ollut tukea toinen toisiaan, ja paikalliset ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat on laadittu vasun perusteiden mukaisesti. Vaikka paikalliset vasut ovat ajoittain toistaneet perusteiden sisältöä, on paikallinen vasu parhaimmillaan tärkeä apu ja tuki paikallisten tavoitteiden ja piirteiden määrittelyssä. Karvin arvioinneissa kunnalliset ja yksityiset toimijat ovat arvioineet perusteiden tukevan paikallista vasuprosessia hyvin tai erittäin hyvin, vaikkakin paikallisen vasun päivittäminen voi olla vaativa prosessi (Repo ym. 2018; Kannel ym. 2023).  

Jatkossa järjestäjät eivät kuitenkaan ole enää velvoitettuja laatimaan paikallisia varhaiskasvatussuunnitelmia. Tosin moni kunta on ilmoittanut jatkavansa hyödylliseksi koetun asiakirjan laatimista myös jatkossa. Velvoittavuuden poistuminen on merkittävä uudistus, jonka vaikutuksia on tärkeää seurata ja arvioida niin kansallisella kuin paikallisella tasolla. Lausuessamme muutoksesta toimme esiin sen, että velvoittavuus laatia paikallinen vasu on ollut laatua varmistava ja toiminnan yhdenvertaista toteuttamista tukeva rakenne. Jatkossa sekä ohjausjärjestelmän että varhaiskasvatuksen järjestäjien tuleekin pohtia uusia rakenteita ja prosesseja, joilla tuetaan varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutumista paikallisella tasolla ja varhaiskasvatuksen arjessa.  

Vaikka laatimisvelvoite on poistunut, tulee varhaiskasvatuksen edelleen olla suunnitelmallista ja tavoitteellista. Yhteisen suunnittelun ja toiminnalle asetettujen tavoitteiden avulla varmistetaan, että arki rakentuu laadukkaalle pedagogiikalle, jossa jokaisen lapsen tarpeet tulevat huomioiduksi parhaalla mahdollisella tavalla. Suunnitelmallisuus ja konkreettisten tavoitteiden asettaminen auttavat myös jäsentämään kiireistä arkea, tuottavat onnistumisen ja hallinnan kokemuksia ja edistävät koko työyhteisön osaamisen näkyväksi tekemistä. Haluammekin rohkaista kaikkia varhaiskasvatuksen ammattilaisia pohtimaan oman työyhteisönsä suunnittelun ja tavoitteiden asettamisen rakenteita. Mitkä asiat meillä toimivat, ja mitä voisimme yhdessä lähteä kehittämään? 

Kirjoittajat: Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arviointiasiantuntija Tuomas Sarkkinen ja arviointineuvos Janniina Vlasov

Takaisin ylös

Viimeisen vuosikymmenen aikana suomalainen varhaiskasvatus on kokenut merkittäviä muutoksia, jotka ovat osaltaan vahvistaneet sen asemaa osana koulutusjärjestelmää. Valtakunnallisten normien vahvistuminen yhdistettynä paikalliseen suunnitteluun ja jokaisen lapsen yksilöllisten tarpeiden, vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden huomioimiseen on ollut keskeistä varhaiskasvatuksen laadun, lasten ja huoltajien osallisuuden sekä paikallisesti toimivien käytäntöjen vahvistamisessa. Näitä tukemaan on toteutettu hallinnollisia ja lainsäädännöllisiä uudistuksia, jotka ovat esimerkiksi yhtenäistäneet suunnittelua, vahvistaneet lapsen oikeuksia ja kehittäneet yksilöllisen tuen rakenteita. 

Varhaiskasvatuksen suunnittelu tapahtuu kolmella tasolla. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat koko maan varhaiskasvatusta määrittäen sisällöt ja toimintakulttuurin kehittämisen periaatteet. Tätä valtakunnallista yhteistä perustaa konkretisoiva paikallinen suunnittelu on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan lakisääteinen tapa tuoda valtakunnalliset perusteet vaihteleviin alueellisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Kolmantena lapsen oma varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on lakisääteinen asiakirja, jolla varhaiskasvatusta voidaan tarkastella suhteessa kunkin lapsen yksilöllisiin tarpeisiin, vahvuuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Näiden lisäksi kunnissa, lapsiryhmissä ja yksittäisten ammattilaisten käytännöissä on syntynyt lukuisia muita tapoja tarkentaa näiden lakisääteisten suunnittelemisen tapojen ydintä varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan osana. 

Vaikka kaikkien näiden suunnittelun tapojen historia on huomattavasti viimeistä vuosikymmentä pidempi, on niiden yhteinen merkitys vahvistunut ja yhdenmukaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Esimerkiksi lapsen vasuja olen kuullut laadittaneen jopa vuosikymmeniä sitten, mutta viimeaikaiset kehitysprosessit ovat korostaneet erityisesti kirjaamisen tavan merkitystä lapsen oikeusturvan ja osallisuuden näkökulmista. 

Suunnittelun kokonaisuus on muutoksessa

Suunnittelun kokonaisuus on muutoksessa myös muilla tavoin, kun vuoden 2025 lakimuutoksen myötä velvoite laatia paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on poistunut. Tämän uudistuksen mahdollisia seurauksia arvioidaan parhaillaan osana varhaiskasvatuslakiuudistuksen vaikutusten arviointia. Parhaimmillaan varhaiskasvatuksen suunnittelun ydin yhteisten valtakunnallisten periaatteiden tuomisesta paikallisen keskustelun kautta jokaisen lapsen arkeen säilyy ennallaan – joskin sen muodot ja tallentamisen tavat muuttuvat vahvemmin paikallisesti sovittaviksi. Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisen velvoitteen poistuminen onkin kuntien näytön paikka, sillä sisällöllisesti varhaiskasvatuksen suunnittelua koskevat velvoitteet ovat säilyneet jokseenkin muuttumattomina.  

Ammattilaiset tuovat toiminnassa yhteen suunnittelun kolme tasoa

Muuttuvien suunnittelun reunaehtojen ja lakisääteisten velvoitteiden keskellä uusia toimintatapoja rakentavaa ammattilaista ohjaa edelleen lapsen edun ensisijaisuus. Tämä aika abstraktikin käsite voi suunnittelussa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsen näkökulman kuuleminen ja mukaan ottaminen varhaiskasvatuksen suunnitteluun eivät ole vain arvoperusteisia periaatteita, vaan konkreettista käytännön toimintaa osana kuntien, päiväkotien ja lapsiryhmien jokapäiväistä toimintaa. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tekevätkin arvokasta työtä tuodessaan toiminnassa yhteen valtakunnallisen, paikallisen ja lapsikohtaisen suunnittelun.   

Kirjoittaja: Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori Noora Heiskanen 

Takaisin ylös

Varhaiskasvatuksessa lasta tulee ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen sekä toimimaan luonnon ja ympäristön hyväksi. Lasten osallistumiselle ja vaikuttamiselle on luotava edellytyksiä ja heille on tarjottava mahdollisuuksia harjaannuttaa demokratian keskeisiä periaatteita. Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on tärkeä rooli edistää arvoja, asenteita, tietoa ja tapoja, jotka edistävät yhteistä hyvää. 

Henkilöstön on huolehdittava siitä, että lapsi voi kokea voivansa vaikuttaa ekologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen kestävyyteen ilman, että heidän tarvitsee kantaa liiallista vastuuta maailman tilasta ja kestävän elämäntavan kehittämisestä. Kasvatuksen tehtävä on luoda toivoa ja luottamusta tulevaan. Kestävän elämäntavan kartoituslomake varhaiskasvatukseen pyrkii vahvistamaan henkilöstön ymmärrystä varhaiskasvatuksen kestävyyskasvatuksen toteuttamisesta ja arvioinnista.   

Kartoituslomake

Kestävän elämäntavan kartoituslomake varhaiskasvatukseen perustuu maailmanlaajuisen varhaiskasvatusjärjestön OMEP:n (Organisation Mondiale l'Education Prescolaire) pitkäjänteiseen työskentelyyn kestävän elämäntavan edistämisessä. Kartoituslomake on kehitetty vastaamaan suomalaista varhaiskasvatusta Vasun perusteiden mukaisesti ja saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Kartoituslomake jaetaan ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen sekä taloudellisen kestävyyden ulottuvuuteen. Kukin ulottuvuus sisältää viisi näkökulmaa, joiden avulla kartoitetaan, miten kestävän elämäntavan edistäminen toteutuu varhaiskasvatuksessa. Näkökulmat sisältävät kuvauksia pedagogisesta toiminnasta, jotka havainnollistavat erilaisia tapoja toteuttaa kestävyyskasvatusta ja tarjoavat myös ideoita tulevan toiminnan suunnitteluun. Kunkin ulottuvuuden lopuksi kirjataan ajatuksia toiminnan kehittämisestä. Kartoituslomake toimii niin tiimin itsearvioinnin kuin päiväkodin, varhaiskasvatusyksikön tai kunnan kestävyyskasvatuksen kehittämisessä. Tärkeää on, että henkilöstö käy yhteisiä keskusteluita ja löytää tapoja toteuttaa kestävyyskasvatusta tavoitteellisesti, pitkäjänteisesti ja kunkin lapsiryhmän kanssa tarkoituksenmukaisesti. 

Oppiva yhteisö

Lapsen oikeus ekologisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävään elämään edellyttää, että varhaiskasvatuksessa luodaan toimintakulttuuria, jossa lapset ja henkilökunta oppivat yhdessä ja toisiltaan. Henkilöstön yhteiset reflektiot ja kollegiaalinen toiminta rakentavat perustaa myös huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa tehtävälle yhteistyölle. Kestävyyshaasteiden edessä olemme kaikki yhdessä – toivomme, että työ kartoituslomakkeen kanssa vahvistaa sekä lasten että aikuisten toivoa ja toimintakykyä ja siten edistää kestävää tulevaisuutta.  

Kirjoittajat: Satu Valkonen (Helsingin Yliopisto) & Ann-Christin Furu (Åbo Akademi)

Kartoituslomakkeen löydät ensimmäisestä linkistä. Lisäksi löydät alta muita yleistajuisia kirjoituksia kartoituslomakkeesta sekä linkkejä tieteellisiin artikkeleihin.

  • Furu, A-C. (2024). PROSUS-työkalu tukemaan kestävää varhaiskasvatusta. In M. Parikka-Nihti & T. Ek (Eds.) Onni olla ulkona. Luonto- ja kestävyyskasvatus varhaislapsuudessa. Santalahti.
Tieteellisiä tutkimuksia kestävän kehityksen blogiin liittyen
1. Furu, A-C. & Valkonen, S. (2021) Gearing up sustainability education in Finnish early childhood education and care (ECEC): Exploring practices and pedagogies by means of collegial reflection and discussion. International Journal of Early Childhood Environmental Education, 8 (2) 30-42
2. Furu, A-C. & Heilala, C. (2021) Sustainability education in progress: Practices and pedagogies in Finnish early childhood education and care teaching practice settings. International Journal of Early Childhood Environmental Education, 8 (2) 16-29. 
3. Valkonen, S., & Furu, A-C. (2022). Finnish ECEC personnel's views on the challenging nature of promoting social justice: a sustainability research perspective. European Early Childhood Education Research Journal. 
Takaisin ylös

Reimari-verkosto kokoaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaiset sekä järjestöjä ja muita yhteistyötahoja valtakunnalliseen kehittämistyöhön kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden edistämiseksi.  

Opetushallituksen koordinoima Reimari-verkosto on toiminut jo vuodesta 2017. Kuopiossa kokoontunut maahanmuuttokoordinaattoreiden verkosto ehdotti Opetushallitukselle valtakunnallisen verkoston perustamista, ja työ käynnistyi virallisesti syksyllä 2017. Tätä ennen myös eri puolilla Suomea oli jo käynnistynyt erilaisia verkostoja, joissa pohdittiin varhaiskasvatuksen kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden kehittämistä. 

Verkoston yhteiset tapaamiset ovat olleet näiden vuosien aikana tärkeä foorumi ja työn tuki varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimijoille kielelliseen ja kulttuuriseen liittyvissä ajankohtaisissa asioissa. Verkoston aiheet ovat vuosien aikana laajentuneet koskemaan mm. monikielisyyttä, kielten kehitystä ja äidinkielen merkitystä identiteetin rakentumiselle. 

Uusi työkalu kielitietoisen pedagogiikan tueksi syntyi verkoston tunnistamasta tarpeesta 

Ensimmäisissä verkostokokouksissa keskusteluissa tunnistetiin tarve valtakunnalliselle välineelle monikielisen lapsen suomen kielen edistymisen seurantaan. Reimari-verkoston keskustelujen pohjalta Turun yliopiston täydennyskoulutuskokonaisuudessa laadittiin vapaasti käytettävä KieliPeda-työväline tukemaan varhaiskasvatuksen kielitietoista pedagogiikkaa. 

Kielitietoisen pedagogiikan kehittäminen varhaiskasvatuksessa -työvälineen (KieliPeda) avulla voidaan arvioida ja kehittää varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä kielitietoisuuden näkökulmasta, tarkastellaan yhteistyössä huoltajien kanssa monikielisen lapsen kielimaailmaa ja seurataan monikielisen lapsen suomen kielen taitojen edistymistä. Työkalua hyödynnetään jo monessa kunnassa ja kannustamme uusia toimijoita ottamaan sen käyttöön!

Verkoston kehittämisen aiheet ovat laajentuneet vuosien aikana 

Näiden vuosien aikana Reimari-verkosto on vakiintunut kehittämään kielitietoisuuden ja kulttuurisen moninaisuuden lisäksi katsomuskasvatukseen ja suomi toisena kielenä (S2) opetukseen liittyviä sisältöjä varhaiskasvatuksessa. Lisäksi keskustellaan monikielisyydestä, kielten kehityksestä sekä äidinkielten merkityksestä identiteetin rakentumiselle. Muutama vuosi sitten Reimari-verkostoon siirtyi Poijusta myös esiopetuksen kielellisen ja kulttuurisen moninaisuuden asiat. Tämän jälkeen on Reimarissa käsitelty myös esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen asioita.  

Reimarin toiminnan kulmakiviä ovat sen jäsenet ja varajäsenet, joita on yhteensä noin 125 henkilöä. Reimari-verkoston jäsenistö koostuu varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisista, jotka työskentelevät kunnissa erilaisissa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kieli- ja kulttuuritietoiseen varhaiskasvatukseen liittyvissä tehtävissä. Lisäksi mukana on erilaisia liittoja ja toimijoita kuten Lupa- ja valvontavirasto, Kuntaliitto, VOL, SUPERliitto ja Oman äidinkielen opettajat ry. Verkoston toiminnasta tiedotetaan eri kanavilla, kuten Facebookissa. Verkosto on dynaaminen, sen jäsenmäärä on kasvanut ja toiminta muovautunut vuosien varrella.   

Reimarin tapaamiset ja tutustuminen kollegoihin tukee työtä 

Reimari antaa mahdollisuuden verkostoitua ja saada vertaistukea. Yhteistyö yli kuntarajojen tarjoaa tilaisuuden tutustua toisiin samankaltaisessa työtehtävässä toimiviin henkilöihin, joka sujuvoittaa käytännön tiedon ja teoriatuntemuksen jakamista. Reimari-verkosto on mahdollistanut myös uusien kollegoiden saamisen, mikäli omassa kaupungissa tai kunnassa ei ole muita työntekijöitä, jotka työskentelevät samankaltaisten asioiden parissa. Reimarissa jaettu ajankohtainen tieto ja osaaminen kieli- ja kulttuuritietoisesta opetuksesta on vaikuttanut työnkuvan kehittymiseen.  

Reimari-verkoston alkuaikoina tapaamiset järjestettiin lähitapaamisina Helsingissä Opetushallituksen tiloissa, jonne saavuttiin eri puolilta Suomea. Tuolloin tapaamisissa jaettiin ajankohtaistietoa verkoston teemoista, viimeisimmästä tutkimustiedosta sekä esiteltiin opetusmetodeja. 

Lisäksi verkoston jäsenet saivat halutessaan jakaa toisille tietoa hyvistä käytänteistä, esimerkiksi kertomalla oman kunnan toimintatavoista tai rakenteista. Lähitapaamiset mahdollistivat kohtaamisia, jolloin kynnys ottaa yhteyttä ja keskustella myös Reimarin tapaamisten ulkopuolella madaltui. Sittemmin verkoston tapaamiset ovat siirtyneet pääsääntöisesti etätapaamisiksi, joka mahdollistaa puolestaan ketterämmän osallistumisen ja nykypäivänä myös tutustumisen, vaikka linjojen kautta. 

Reimarin aiheita käsitellään myös pienemmissä alueellisissa verkostoissa. Näiden kautta etenkin pienempien kuntien jäsenet pääsevät jakamaan ajatuksiaan ja hyviä käytänteitä. Verkostoyhteistyö edesauttaa kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen tasalaatuista toteutumista valtakunnallisesti, kaikenkokoisissa kunnissa. 

Reimari kehittyy yhteistyössä vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin  

Reimari-verkoston toimintaa kehitetään kohti entistä systemaattisempaa yhteistyötä, tiedon jakamista ja pedagogisen laadun vahvistamista. Verkoston jäsenet haaveilevat muun muassa laajemmista mahdollisuuksista kuulla kansainvälisten tutkijoiden uusia tutkimuksia sekä menetelmiä heidän itsensä esitteleminä ja verkostossa olisi hienoa voida toimia myös molemmilla kansalliskielillä.  

Tässä ajassa Reimari-verkoston rooli merimerkkinä korostuu. Kielellisesti ja kulttuurisesti moninaisessa varhaiskasvatuksessa tarvitaan yhteisiä suuntaviivoja, jaettua tietoa ja yhteistyötä yli kuntarajojen. Verkosto tukee ammattilaisia, mutta ennen kaikkea se ohjaa kohti yhdenvertaisempaa kasvatusta ja oppimista.

Sanakirjassa reimari on kuvattu seuraavasti: 

”Se on vanha tai harvinaisempi nimitys merimerkille tai viitalle, joka ohjaa veneilijöitä ja merkkaa väylän reunaa tai vaarallista matalikkoa.”

Kieli-, kulttuuri- ja katsomustietoisen varhaiskasvatuksen kentällä reimari on tärkeä merimerkki sekä verkoston jäsenille, että laajemmin heidän työyhteisöilleen. 

Blogitekstin ovat kirjoittaneet verkoston jäsenten esittämien ajatusten pohjalta: Mariann Karlsson-Pasto, Vaasa, Saara Salmi-Rautiainen, Espoo, Alli Rissanen, Loimaa,  Nina Thurin, Vantaa

Takaisin ylös