Tunteen
- tunnistaminen
- nimeäminen
- salliminen
ovat usein riittäviä taitoja koulun arjessa.
On tärkeää oppia tunnistamaan ja nimeämään sekä myönteisiksi että kielteisiksi koettuja tunteita. Tällaisia ovat esimerkiksi ilo, tyytyväisyys, ylpeys, kiitollisuus, pelko, pettymys, häpeä ja turvattomuus.
Tunteiden tunnistamista voi opetella erilaisten tunnelistojen avulla.
Tutustu laajaan tunnelistaukseen OPH:n verkkosivulta
Oppilaat katsovat tunnelistaa ja vastaavat seuraaviin kysymyksiin:
- Rengasta tunne, jota juuri nyt koet tuntevasi.
- Rengasta kaikki tunteet, joita olet huomannut tuntevasi tänään. Muista, että tunteet voivat olla hyvin lyhytkestoisia tai ne voivat kestää pidempään.
- Muistele ja rengasta tunteet, joita olet kokenut tällä viikolla.
Työskentelyn voi purkaa esimerkiksi pienissä ryhmissä tai pareittain. Samalla voidaan harjoitella aktiivista kuuntelua, jossa ensin toinen kuuntelee aktiivisesti myötäeläen, mutta ei kommentoi sanallisesti, kun toinen kertoo havainnoistaan. Tämän jälkeen parit vaihtavat rooleja. Lopuksi voidaan yhdessä keskustella siitä, millaista oli bongata tunteita. Mikä siinä oli helppoa ja mikä vaikeaa?
Työskentelyä voi syventää seuraavasti:
- Merkitse tunteet, jotka ovat sinulle helppoja kohdata.
- Merkitse myös tunteet, jotka ovat sinulle vaikeita kohdata.
- Valitse yksi rengastamasi tunne ja pohdi, millaisessa tilanteessa se syntyi. Missä olit? Keitä muita oli paikalla? Mitä mahdollisesti kuulit, näit, koit ennen kuin tunne syntyi? Mitä kenties halusit tehdä tai teit, kun tunne syntyi? Mitä muita tunteita tilanteeseen saattoi liittyä?
Lue lisää
- Anne-Mari Jääskinen ja Sanna Pelliccioni, Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen (2017).
Kirjassa on tietoa tunteista, tunne-elämän kehittymisestä, lapsen kohtaamisesta ja tunnetaitojen tukemisesta sekä paljon erilaisia harjoituksia.