Luvun tavoitteena on tutkia Jeesuksen ajan arkielämää maaseudulla, Jeesuksen elinympäristössä. Huomiota kiinnitetään asumiseen, ammatteihin ja elinkeinoihin. Lisäksi tavoitteena on saada oppilas huomaamaan, että monet tuon ajan asiat kuuluvat ihmisen elämään edelleenkin, joskin eri muodoissa.
Luvussa toteutuvat opetussuunnitelman a) tavoite T2, b) laaja-alaisen osaamisen tavoitteet L1, L2, L4 sekä c) sisältöalueista S1 ja S2.
Jeesuksen ajan elämää maaseudulla
Tällä sivulla
Tarkastelussa voidaan pohtia yhtäläisyyksiä nykypäivään. Oppilaita voi pyytää esimerkiksi selvittämään, mitä hedelmiä tuodaan Israelista (appelsiineja). Katso myös Tietoa opettajalle -kohdassa oleva kasviluettelo. Kaupasta on saatavilla esimerkiksi taateleita ja oliiveja, joita voidaan maistella oppitunnilla.
Tehtävä 1 on laaja luetun (tai kuullun) ymmärtämistä edellyttävä tehtävä. Oppilas lukee ohjeet ja täydentää kuvaa annettujen ohjeiden mukaan. Opettaja voi myös lukea ohjeet ääneen yksi kerrallaan. Kuvaan voidaan piirtää lisäksi ihmisiä, lisää kotieläimiä ja vaikkapa oliivipuita.
Tehtävä 2 saattaa vaatia alustukseksi yhteistä keskustelua. Siinä verrataan töitä ennen ja nyt: mietitään, mitkä nykyajan asioista tai toimista ja Jeesuksen ajan toimista vastaavat toisiaan. Lisäksi voidaan pohtia, miksi asiat ovat muuttuneet. Tehtävän voi tehdä myös pareittain.
Tehtävän 3 kotitöistä voidaan keskustella tunnilla. Oppilaat voivat kertoa, millaisia kotitöitä heillä kullakin on.
Tehtävässä 4 tunnistetaan Jeesuksen ajan eläinten töitä. Oppilas yhdistää viivalla eläimen ja sen tekemisen (kameli ja vetokärryt, härkä ja kyntöaura, kana ja munakori, vuohi ja (maito)kannut).
Bonustehtävässä tutustutaan oliivipuuhun. Oppilas hankkii tietoa siitä, miltä puu ja oliivit näyttävät, ja kirjoittaa tai piirtää vihkoon, mitä tuotteita oliivi(puu)sta saadaan. Oppilas voi tutkia, löytyykö kotoa mitään, minkä valmistuksessa on käytetty oliivia (esimerkiksi ruokaöljyä, ihorasvaa, saippuaa tai leipälauta).
Tunnetuin maaseudun elinkeinomuoto Israelissa ovat kibbutsit. Ne ovat omavaraisia yhteisöllisiä ja taloudellisia yksiköitä. Nykyään niitä yleisimpiä ovat moshavit, jotka tuottavat suurimmat osan Israelin maataloustuotteista. Vanhassa testamentissa kerrotaan (5. Moos. 8:8), että Mooses vei israelilaiset pois Egyptistä maahan, jossa kasvaa vehnää, ohraa, viiniköynnöksiä, viikuna- ja granaattiomenapuita, oliiveja sekä taateleita. Mainittuja kasveja kutsutaan myös nimellä “seitsemän siunattua kasvia”. Ne ovat edelleenkin merkittäviä alueen maataloudessa.