Kirkon esineet välittävät pyhyyttä ja kuvastavat rukousta

Tavoitteet ja sisällöt

Luvun tavoitteena on perehdyttää syvemmin ortodoksisen kirkon hartauselämään kuuluviin ja rukoukseen liittyviin esineisiin ja asioihin, sekä niiden käyttöön jumalanpalveluksissa ja henkilökohtaisessa rukouselämässä.

Käsitteet

suitsutus, horugvi, analogi, kadilo, suitutuspihka.

Vinkkejä sisällön käsittelyyn

Millainen mielikuva kirkosta oppilaille on jäänyt heidän käydessään siellä? Useimmat ovat käyneet kirkossa pääsiäisen aikaan opettajankin kanssa. Asiaa voi purkaa esimerkiksi aistien kautta: Mitä kuulit? Mitä haistoit? Mitä näit? Mitä tunsit/koskit? Entä mitä ehkä maistoit?
Oppilaiden kanssa voi katsoa internetistä ja oppikirjan sivuilta kuvia kirkollisesta esineistöstä. Käydään läpi tuohus: kuinka moni on sytyttänyt sellaisen ja miltä se on tuoksunut? Mihin oppilas on asettanut tuohuksen palamaan? Esineitä voi askarrella kultapaperista tai kultaisesta kartongista. Kahvipaketin sisäpuolesta saa myös hyvää askartelumateriaalia. Esineet voidaan koota seinälle ja nimetä ne. Internetistä löytyy myös paljon viivapiirroskuvia ikoneista, joita voidaan värittää ja liimata kartongille. Ikoneista voidaan pitää luokassa ikoninäyttely. Sädekehät voi kullata kimalleliimalla.
Internetistä ja tämän oppaan tehtävistä löytyy kuvia kirkon esineistöstä. Oppilaiden kanssa voi niistä askarrella muistipelikortit. Kortit voi askarrella myös siten, että parin muodostaa kuva ja esineen nimi. Samoilla korteilla voidaan pelata ns. pin-peliä: kuvat esineistä kerätään keskelle ja kun muut kääntyy pois, niin yksi ottaa korteista yhden. Muut koettavat sitten arvata, mikä esine puuttuu.

Verkkotehtäviä

sekalainen: uusi.ortoboxi.fi/tehtavat/A3/kirkon_esineet_rukouksessa/
rakenna oma ikoni: http://www.ortoboxi.fi/tuunaus3/