Suomen juutalaiset

Tavoitteet ja sisällöt

Luvun tavoiteena on syvntäen perehdyttää juutalaisen uskonnon tunnisomaisiin piirteisiin ja käytänteisiin. Tarkastellaan erilaisia synagogaa rakennuksena ja jumalanpalveluspaikkana ja juutalaisuuten liittyviä juhlia sekä niiden käytänteitä ja taustaa.  

Käsitteet

Tanak, pesach, seder-ateria, matse-leipä, happamaton leipä, sapatti, purim-juhla.

Vinkkejä sisällön käsittelyyn

Juutalaisuuteen tutustumisen voi aloittaa oppilaiden kanssa pohtimalla mistä juutalaisuus on heille tuttu. Keitä juutalaisia he osaavat nimetä ja juutalaisten tapoja. Vihjeenä voi kertoa, että kirjan alkupuoli käsitteli Israelin kansan historiaa ja he olivat juutalaisia. Myös Kristus oli juutalainen.

Internetin kuvahaulla voi hakea kuvia juutalaisuudesta. Esimerkiksi s.140 ateriakuvaa voi täydentää etsimällä kuvan seder lautasesta, jossa koko pääsiäisateria näkyy. Samalla voi tarkistaa miltä näyttää isän päässä oleva kipa. Tämän lisäksi kuvahaulla voi tutustua synagogaan niin ulkoa kuin sisältä. Samalla voi pohtia mitä samaa ja mitä erilaista synagogassa on verrattuna ortodoksiseen kirkkorakennukseen. Esimerkiksi Helsingissä ja Turussa sijaitsevat Suomen synagogat.

Suurin osa juutalaisista asuu Israelissa. Israelin valtion voi etsiä maailmankartalta. Samalla voidaan katsoa juutalaisuuden tunnus eli Daavidin tähti (kuusisakarainen tähti). Mukavan etsimistehtävän oppilaille saa, kun heille näyttää kaikkien valtioiden liput (löytyy yleensä karttakirjasta yhdeltä-kahdelta eri aukeamalta) ja antaa tehtäväksi etsiä lipun, jossa daavidin tähti on eli Israelin lipun.

Jos oppilaiden kanssa ei tullut askarreltua Raamattu-kappaleen kohdalla toorarullaa, niin tämä askartelu sopii hyvin tehtäväksi nyt. Eli paperia rypistellään ja kastellaan märällä teepussilla, jotta se muistuttaa papyruspaperia. Leikkaamalla suikaleita ja yhdistelemällä niitä saadaan pitkä paperia, joiden päihin voi liimata kepit tai askarrella pyöreät palkit wc-rullasta. Molempiin päihin voi liimata styrox-pallot, jotka värjää ruskeaksi. Paperiin voi kirjoittaa Raamatun lauseen.

Verkkotehtävä

Suomen juutalaiset (ortoboxi)

Juutalaisuuden historia Suomessa on  alkanut Venäjän vallan aikana 1800-luvun alkupuolella. Silloin tsaarin armeijassa palveli juutalaisia sotilaita, jotka olivat palvelemassa Suomen alueella. Juutalaisten oikeuksia säädeltiin tarkasti 1800-luvulla ja heistä tuli muiden suomalaisten kanssa tasa-arvoisia kansalaisia vasta vuoden 1918 alussa annetun lain myötä. Helsingin Narinkkatorin nimi on juutalaista alkuperää johtuen heidän myyntikojuista käytetystä venäjänkielisestä (na rynke=torilla) nimestä 1800- luvun lopulta.
Nykyisin juutalaisilla on oma hautausmaa ja kappeli Helsingin Hietaniemessä. Neuvostoliiton 1990-luvun alussa tapahtuneen romahduksen  jälkeen sen entisiltä alueilta on  Suomeen muuttanut juutalaisväestöä. Myös Israelista on tullut Suomeen jonkin verran juutalaisia maahanmuuttajia.