Jeesus auttaa syrjittyä

Luvun tavoitteet ja sisällöt

Oppilas tuntee kertomuksen Sakkeuksesta. Hän ymmärtää kertomuksen opetuksen.

Käsitteet

Sakkeus, tullimies, Jeriko, Mooseksen laki

Lisätietoa opettajalle

Jeesuksen kotimaassa, nykyisessä Jerikon kaupungissa sijaitsevan luostarin sisällä esitellään vanhaa puuta, johon Sakkeuksen uskotaan kiivenneen.

Vinkkejä sisällön käsittelyyn

Oppilaiden kanssa aiheen käsittelyn voi aloittaa etsimällä internetistä ikonin, joka kuvaa Sakkeusta puussa. Miltä tilanne on vaikuttanut muista ihmisistä? Miksi ihmisten oli vaikea hyväksyä sitä, että Jeesus meni varkaana pidetyn ihmisen kotiin?

Kertomuksessa Sakkeus teki parannuksen. Ovatko oppilaat onnistuneet muuttamaan huonoja tapojaan, esimerkiksi vähentämään kiroilua, siivoamaan paremmin omia jälkiään tai lopettamaan kynsien pureskelun? Ovatko he oppineet hoitamaan kotitehtävät tai vähentäneet ruutuaikaa?

Kuvatehtävät

Keksi erilaisia tilanteita, joista sivun 74 kuva on voitu ottaa. Millä eri tavoin ystävä voi lohduttaa?

Verkkotehtävät

Tulostettavat tehtävät

Liite