Miten Jeesus kohtasi ihmisiä?

Luvun tavoitteet ja sisällöt

Oppilas tuntee vertauksen ja ymmärtää, ettei ketään saa hyljeksiä.

Käsitteet

samarialainen, Samaria, Sykari, Messias, Elävä vesi

Lisätietoa opettajalle

Samarialaiset olivat sekakansa, jota juutalaiset hyljeksivät. Heidän kanssaan ei oltu tekemisissä. Kaikki juutalaiset eivät kulkeneet lainkaan Samarian alueella. 

Kirjan kuvassa oleva Jaakobin kaivo sijaitsee Israelissa, Nablusin kaupungissa (ent. Sykari). Kaivo sijaitsee ortodoksisen luostarin sisällä ja se on hyvin syvä. Sen voi havaita pudottamalla kiven kaivoon.

Vinkkejä sisällön käsittelyyn

Oppilaiden kanssa voi koota seinälle vinkkilistan siitä, miten tulisi toimia, kun kohtaa uuden ihmisen. On hyvä vaikka yhdessä kuvitella, että luokkaan tulee uusi oppilas toiselta paikkakunnalta. Kuinka hänet olisi hyvä huomioida? Mitä pitäisi välttää?

Rasismin käsitteen voi nostaa esiin ja pohtia oppilaiden kanssa, millaiset ihmisryhmät kokevat tänä päivänä syrjintää. Kertomuksen naista pidettiin epäilyttävänä, koska hän oli samarialainen ja asunut monen eri miehen kanssa. Miksi se on vaivannut ihmisiä?

Koulussa voi olla tilanteita, että jotakuta kiusataan pitkiäkin aikoja. Pohtikaa, miksi osa lähtee kiusaamiseen mukaan ja miksi kiusaamiseen ei aina puututa. Pohtikaa myös keinoja kiusaamisen estämiseen, siihen puuttumiseen ja sen lopettamiseen.

Kuvatehtävät

Katso kuvaa sivulla 69. Mitä siinä tapahtuu? Mistä Jeesus ja samarialainen nainen voisivat keskustella?

Katso kuvaa sivulla 71.
Pohdi, miksi kaivon ympärille on rakennettu kirkko.
Mitä ikoneita ja niihin kuvattuja pyhiä tunnistat?
Kuinka monta veden ottamiseen liittyvää esinettä löydät kuvasta?

Millaisesta tilanteesta sivun 72 kuva on otettu? Pohdi, mikä merkitys yhdessä tekemisellä on.

Verkkotehtävät

Tulostettavat tehtävät

Liite