Avioliiton mysteerio
Käsitteet
kihlaus
Kihlaus on lupaus avioliitosta. Kihlaus on osa avioliiton sakramentin toimitusta, mutta se voidaan toimittaa myös erikseen. Kihlauksen yhteydessä pitäisi olla jo varsinaisen vihkimisen päivämäärä sovittuna. Kihlauksen purkautuminen on hengellisesti yhtä vakava asia kuin varsinainen avioero.
sormukset
lupauksen merkki ja ikuisuuden symboli. Ortodokseilla ei ole kuin kihlasormukset, ei lainkaan vihkisormuksia. Ortodoksit laittavat sormuksen oikeaan nimettömään.
kruunaus
Kruunaus on avioliiton sakramentin tärkein osa, jossa avioparille asetetaan pään päälle kruunut (kreikkalaisessa perinteessä seppeleet). Koska avioliittoon kruunataan, ei vihkimisessä käytetä sormuksia.
Vinkkejä sisällön käsittelyyn
Opettaja voi piirtää taululle tasasivuisen kolmion, jonka yksi kärjistä osoittaa ylöspäin. Tähän kärkeen opettaja kirjoittaa ”Jumala”. Toisiin kärkiin hän kirjoittaa ”mies” ja ”nainen”. Opettaja voi havainnollistaa, että kun miehen tai naisen etäisyys Jumalaan lähestyy kolmion sivua pitkin samalla puolisot lähenevät toisiaan. Sama toimii myös toisin päin, puolisoiden lähentyessä toisiaan he lähentyvät Jumalan kanssa. Näin tapahtuu siksi, koska jokainen ihminen on Jumalan kuva, ja koska todellinen lähentyminen toisen ihmisen kanssa tapahtuu ainoastaan aidon rakkauden kautta.
Oppilaille voi antaa paritehtävän, jossa heidän pitää keksiä viisi asiaa, jotka tarvitaan hyvään avioliittoon, ja yksi asia, joka voi pilata avioliiton. Parikeskustelun jälkeen opettaja purkaa tehtävän kirjaamalla taululle oppilaiden keksimät asiat. Tehtävää voi syventää pyytämällä jatkamaan pohdintaa siitä, miksi esiin nousseet asiat ovat vaikeita. (Esimerkiksi rakkaus vaatii epäitsekkyyttä ja anteeksianto nöyryyttä jne.)
Toinen vaihtoehto: opettaja voi kirjoittaa lapuille erilaisia hyveitä, joita avioliitossa voi harjoittaa. Oppilaat saavat pareittain kukin 1−5 lappua riippuen ryhmän koosta. Kunkin parin pitää keksiä 1–2 esimerkkiä kustakin hyveestä ja siitä, miten niitä toteutetaan käytännössä. (Esimerkiksi epäitsekkyyttä voi toteuttaa niin, että herää aamulla ensimmäisenä, laittaa aamupalaa perheelle ja antaa toisen nukkua hieman pitempään. Vaatimattomuutta voi puolestaan osoittaa olematta korostamatta omia hyviä tekojaan puhuessaan elämästään toisille ihmisille ja kehumalla mieluummin omaa puolisoaan.)
Lisätietoa opettajalle
Ortodokseille avioliitto on sakramentti, toisin kuin luterilaisille. Kuten kaikkien sakramenttien kohdalla tärkeintä on yhteys Kristukseen. Avioliiton syvin olemus onkin siinä, että toistensa rakastamisen kautta pari oppii rakastamaan Jumalaa enemmän.
Pari liitetään yhteen nimenomaan Kristuksessa. Miehestä ja naisesta tulee kirkko pienoiskoossa. Tämä tarkoittaa sitä, että perhe muodostaa ikään kuin pienen seurakunnan. Mies on perheen pää, jonka tehtävänä on johtaa perhettä kuten pappi johtaa seurakuntaa. Tämän takia joissain ortodoksisissa maissa on perinteenä, että perheen isä siunaa ruoan, vaikka pappi olisi vierailemassa perheessä. Aivan kuten toisesta seurakunnasta tullut rovasti seisoo jumalanpalveluksessa arvojärjestyksessä seurakuntaa johtavan vastavihityn papin jälkeen.
Perinteisesti avioliittoon vihkiminen on toimitettu liturgian yhteydessä. Seka-avioliitoissa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, koska molempien puolisoiden täytyy olla ortodokseja. Liturgian yhteydessä toimitetussa avioliittoon vihkimisessä tuore aviopari sinetöi avioliittonsa osallistumalla yhdessä ehtoollisesta. Avioliitto ei poikkea muista sakramenteista, jotka nekin kaikki liittyvät ehtoollisen sakramenttiin ja tulevat täydennetyksi siinä. Kirkon ensi vuosisatoina ei ollut mitään erillistä kaavaa avioliittoon vihkimiselle. Pari ilmoitti tapahtuneesta siviilivihkimisestä seurakunnassa ja osallistuivat yhdessä ehtoolliselle.
Jos tapahtuu avioero tai puoliso kuolee, kirkon ihanteen mukaan olisi parempi olla menemättä uudelleen naimisiin (1. Kor 7: 8). Kuitenkin, koska yksin eläminen on vaikeaa, kirkko sallii myönnytyksenä vihkimisen toiseen ja kolmanteenkin kertaan. Leskien kohdalla tämä myönnytys on ollut olemassa jo apostolien ajoista alkaen. Eronneiden kohdalla myönnytys tuli käytännössä voimaan vasta myöhemmin.
Neljänteen avioliittoon voi nykyisin tulla vihityksi vain piispan erityisluvalla. Periaatteessa toiseen avioliittoon vihittäessä avioliiton vihkimiskaava on paljon lyhyempi ja katumussävytteinen. Kolmanteen avioliittoon vihittäessä on kaava vieläkin lyhyempi. Yleensä silti – ainakin Suomessa - käytetään aina ensimmäistä, juhlallista kaavaa, elleivät vihittävät ole aktiivisia seurakuntalaisia, jotka ymmärtävät katumuksen kirkkauden.