Elämä ja evoluutio 2: Kasvit tekevät maasta elinkelpoisen

Jakson aloituskuva (s. 6–7)

Tarkoituksena on kuvan avulla herätellä oppilaita ajattelemaan Elämä ja evoluutio 2 -osan sisältöä. Yhdessä voidaan pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä.

Katso kuvaa.

Mistä kaupungista kuva voisi olla? Perustele.
New Yorkista, Lontoosta tai jostain isosta kaupungista, koska taloja on paljon ja kaupungissa on pilvenpiirtäjiä.

Millaisia erilaisia alueita näet kaupungissa ja sen ympäristössä?
Kuvassa on asuintaloja tai toimistorakennuksia, metsäalueita, niittymaisemaa, järvi ja merenrantaa.

Millaisia erilaisia vapaa-ajan asioita eri puolella kaupunkia voisi tehdä. Kerro missä ja mitä?
Kaupungissa voisi retkeillä sekä liikkua metsässä ja puistoissa, harrastaa erilaisia harrastuksia, kalastaa ja vesiurheilla ja tehdä esimerkiksi ostoksia.

Katso pieniä kuvia? Mitä pienissä zoomatuissa kuvissa on?
Torilla on kasveja myynnissä. Joku kasvattaa mehiläisiä. Rakennuksen katolla on puutarha. Puistossa on vehreää kasvillisuutta ja vanha kivisilta.

Millainen paikka kaupunki olisi ilman luontoa, metsiä ja kaikkia kasveja?
Kaupunki olisi silloin melko karu. Siellä olisi vähemmän tekemistä ja huono hengittää.

Mitä hyötyä kasveista eri puolilla kaupunkia on?
Ne tuottavat iloa ja antavat mahdollisuuksia harrastaa ja viettää aikaa. Ne tuottavat happea hengitettäväksi ihmisille ja kaikille eliöille. Ne ovat myös ruokaa ja terveellinen lisä ravintoon esimerkiksi yrtteinä ja salaatteina. Ne säilyttävät ihmisen suhteen luontoon.