XLI Quid sit deus

Exercitium A
Suomenna ensimmäinen kappale. 

Kun Syrakusan tyranni Hieron oli kysynyt runoilija Simonideelta, mitä on jumala, runoilija vaati itselleen yhden päivän miettimisaikaa. Seuraavana päivänä, kun tyranni kysyi häneltä samaa asiaa, hän pyysi kahta päivää. Kun hän yhä useammin kahdensi päivien luvun ja Hieron kysyi ihmetellen, miksi hän niin teki, runoilija sanoi: ”Kuta kauemmin mietin, sitä hämärämmältä asia minusta näyttää.” Sillä ajatellessaan hänelle tuli mieleen niin monia nerokkaita ja hienoja oivalluksia, että epäröidessään, mikä niistä oli lähimpänä totuutta, hän ei luottanut kykyynsä päästä perille koko totuudesta. 

Exercitium B
Vastaa seuraaviin kysymyksiin. 

1

 

Mistä uskontoon liittyvistä ongelmista Ciceron teoksen De natura deorum mainitussa otteessa keskustellaan?
Ovatko jumalat ihmishahmoisia; huolehtivatko he ihmisten asioista vai viettävätkö rauhallista elämää ihmisistä välittämättä; hallitsevatko he maailmaa vai ovatko jättäneet sen oman onnensa nojaan; onko maailma jumalien luoma vai sattumalta atomeista syntynyt.  

2

Ketkä keskusteluun osallistuvat?
Eri koulukuntien filosofit.  


Exercitium C

1

Selosta Senecan näkemykset seuraavista käsitteistä:
a) jumala
Jumala on lähellä ihmistä, ihmisen kanssa ja ihmisen sisässä. 
b) pyhä henki
Meidän sisällämme asuu pyhä henki huonojen ja hyvien ominaisuuksiemme vartijana.
c) luonnossa esiintyvät jumaluudet
Koko luonto on täynnä erilaisia asioita, jotka herättävät uskon jumaluuden olemassaoloon ja valtaavat ihmismielen jonkinlaisella pyhyyden aavistuksella.  

2

Minkä vertauksen Seneca lopuksi esittää?
Kuten auringonsäteet koskettavat maata, mutta asuvat silti lähtöpaikassaan, siten jumalallinen henki, vaikka onkin meidän keskuudessamme, pysyy silti kiinni siellä mistä se on lähtenyt; sieltä se riippuu, sinne se suuntaa katseensa ja pyrkimyksensä.  

3

Mitä todetaan Senecan ajattelutavan suhteesta kristinuskoon?
Senecan ajattelutapa ei paljoakaan poikkea kristinuskosta.  


Exercitium D
Vastaa seuraaviin kielioppikysymyksiin.

1

 

Etsi ensimmäisestä kappaleesta esimerkit kolmesta eri sivulausetyypistä. Mainitse kustakin valitsemastasi sivulauseesta paitsi sivulauseen aloittava sana myös lauseen subjekti ja predikaatti. Nimeä kukin sivulause.

1) Cum narrativum - lauseita:
a) Cum Hiero ... quaesivisset, b) cum tyrannus ... quaereret, c) cum (poeta) ... duplicaret admiransque Hiero quaereret
Sivulauseet aloittaa konjunktio cum.
Subjektit: Hiero, tyrannus, (poeta), Hiero.
Predikaatit: quaesivisset, quaereret, duplicaret, quaereret.

2) Epäsuoria kysymyslauseita:
a) quid esset deus, b) cur (poeta) ita faceret, c) quid ... esset verissimum.
Sivulauseet alkavat sanoilla quid, cur, quid.
Subjektit: quid, (poeta), quid.
Predikaatit: esset, faceret, esset.

3) Ut consecutivum - lause:
ut ... (poeta) veritatem se invenire posse diffideret.
Sivulauseen aloittaa konjunktio ut.
Subjekti: (poeta).
Predikaatti: diffideret.

4) Komparatiivinen relatiivilause: Quanto ... diutius (ego) considero.
Sivulauseen aloittaa relatiivisen pronominaalin ablatiivimuoto quanto.
Subjekti: (ego).
Predikaatti: considero.  

 

2
 

 

 

 

 

 

 

 

Etsi toiseksi viimeisestä kappaleesta
a) kolme accusativus cum infinitivo - rakennetta.

1) deum esse, 2) spiritum sedere, 3 ) naturam esse, 4) spiritum conversari, 5 ) (spiritum) haerere, 6) eum pendere, 7) (eum) spectare, 8) (eum) niti.

b) yksi esimerkki oratio obliquaan sisältyvästä sivulauseesta. Nimeä sivulause ja selitä sen predikaatin muoto.

1) quae numinis fidem faciant et animum humanum quadam religionis suspicione percutiant
Kaksi rinnasteista relatiivilausetta.
Predikaatit: faciant ja percutiant: akt. konj. prees., mon. 3. p.

2) Sicut radii solis contingant quidem terram, sed ibi habitent
Kaksi komparatiivista sicut-konjunktion aloittamaa sivulausetta.
Predikaatit: contingant ja habitent: akt. konj. prees. mon. 3. p.

3) unde mittantur ja unde descenderit
Kaksi paikkaa ilmaisevan adverbin unde aloittamaa relatiivista sivulausetta.
Predikaatit: mittantur pass. konj. prees., mon. 3. p. ja descenderit akt. konj. perf., yks. 3. p.  

 

3

 

Selitä muoto-opillisesti
a) deliberandi gerundin genetiivi
b) cogitanti part. prees., yks. dat.
c) inscribitur pass. ind. prees., yks. 3. p.
d) sint akt. konj. prees., mon. 3. p.  
 

4

Etsi keskimmäisestä kappaleesta yksi abl. abs . -rakenne.
hominibus neglectis