Mikä toi on?

Alkuperäisteksti
Onkeli, Kreetta 2013.  (Mikä toi on?) Mikä toi on, kysyi Eero kun vanhuksen ja rollaattorin näki. Selityspakki, 94–95. Otava.
Osta hyviä kyniä on sukupolvirajat ylittävä hauska kertomus. Eero ei ole aiemmin nähnyt vanhusta. Kesälomamatkalla Tukholmassa hän näkee rollaattorin avulla kävelevän vanhuksen. Eero ryhtyy kotiin palatessaan bongailemaan vanhuksia ja hänestä tulee vanhusfani.

Kertomuksen teema
vanhuus, vanheneminen, isovanhemmuus

Ennen kertomuksen lukemista
•    Kerro omista isovanhemmistasi.
•    Mikä on mieliinpainuvin muisto heistä?

Keskustelua kuvasta
•    Kuka on kuvassa?
•    Mitä arvelet, millainen hän on ollut nuorena?

Sisältökysymykset
•    Millaisessa ympäristössä Eero asui?
(Kaupungissa)
•    Miksi Eero ei ollut tottunut vanhuksiin?
(Hänen isovanhempansa olivat kuolleet.)
•    Missä Eero näki vanhuksen?
(Puistossa)
•    Mikä on rollaattori?
(Apuväline, jonka avulla voi kävellä.)
•    Miksi Eeron täti haluaa tulla vanhaksi?
(Vanhana on mukavaa. Ei tarvitse tehdä töitä, eikä kukaan komentele. On rauhallinen olo, kun on jo elänyt kauan ja kokenut kaikenlaista.)
•    Mitä Eero merkitsee vihkoonsa?
(Pisteen, aina kun hän näkee vanhuksen.)

Kirjoitustehtävät
1.    Tutki kertomusta. Mikä sana puuttuu virkkeestä? Kirjoita puuttuva sana.
a)    Eeron… olivat kuolleet. (isovanhemmat)
b)    Kesälomalla Eero matkusti... ( Tukholmaan)
c)    Hän oli… ja tädin kanssa… (serkkujen, puistossa)
d)    Hän osoitti outoa… sormellaan. (olentoa)
e)    Lähellä kulki… nainen… eteenpäin. (vanha, hitaasti)
f)    Etkö sinä ennen ole tavannut…? (vanhusta)
g)    … avulla vanhus pystyy… (rollaattorin, kävelemään)
h)    Ei vanhus ole… (rikkinäinen)
i)    Vanhana on… kuin koskaan aiemmin. (viisaampi)
j)    Eero on… (vanhusfani)

2.    Kirjoita, millä tavoin voit auttaa vanhuksia.
3.    Kirjoita postikortti, kirje, sähköposti tai tekstiviesti isovanhemmillesi. Millaisen kuvan liittäisit viestiisi? Muistathan myös antaa tai lähettää viestisi heille.

Toiminnalliset tehtävät
1.    Tehkää vierailu vanhusten palvelutaloon. Suunnitelkaa, miten voitte ilahduttaa vanhuksia. Jos vierailu ei ole mahdollinen, miettikää yhdessä, millä muulla tavoin voisitte tuottaa iloa vanhuksille?
2.    Etsikää kuvia vanhuksista. Muuttakaa ryhmissä kuvat “eläviksi” pukeutumalla sekä käyttämällä muuta tarvittavaa rekvisiittaa. Kuvatkaa tuotoksianne ja järjestäkää oma taidenäyttely kuvista.

Kertomuksen lukemisen jälkeen
•    Millaisen vanhuuden sinä haluaisit?
•    Miten voisit ilahduttaa vanhusta?