Ihmisterveysoppi

Ala-asteen terveystieto -projekti polkaistiin käyntiin Nuorten Avoimien Ovien 23.11.1998 järjestämässä koulutus- ja keskustelutilaisuudessa Helsingissä. Paikalle oli kokoontunut joukko lähialueen koulujen työntekijöitä, joilla oli käytännön kokemuksia omista oppilaistaan ja terveyskasvatustunneista 1.–4.-luokkalaisille. Opettajien ja terveydenhoitajien mukaan pienimmätkin koululaiset tarvitsevat tietoa omasta kehosta, tulevasta murrosiästä, seksuaalisuudesta, rakkaudesta, tyttöjen ja poikien erilaisuudesta ja rooleista. Myös vanhempien tarve saada terveyskasvatusta oli huomattu.

Tämä opetuskokonaisuus syntyi opettajien käyttöön koulussa työskentelevien ammattilaisten kommenteista, omista kokemuksistani ja koulutuksestani lastenpsykiatriassa. Toimin kokeilun alkaessa Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikan Nuorten Avoimien Ovien lääkärinä. Vuodesta 1998 olen toiminut Väestöliiton asiantuntijalääkärinä ja lastenpsykiatrina Seksuaaliterveysklinikalla. Olen julkaissut kirjoja, kolumneja, mielipidekirjoituksia ja artikkeleita lasten oikeudesta lapsuuteen, lapsuuden ja nuoruuden tukemisen merkityksestä, itsetunnon ja minäkuvan kehityksestä ja vanhemmuudesta sekä tehnyt oppaita ja oppimateriaaleja lasten ja nuorten seksuaalisuudesta.

Toiveenani on, että koulu ja jokainen opettaja voisi tukea lapsia terveen elämän alkuun. Siksi suunnittelin ja toteutin vuosina 1999–2000 Herttoniemen ala-asteen yhdistetyillä 1.–3. luokilla Ihmisterveysoppitunnit. Kokeilua tuki Raha-automaattiyhdistys sekä toisella kerralla myös Terveydenedistämiskeskus. Projektin tavoitteena oli luoda terveyskasvatusmalli alaluokille. Ihmisterveysoppitunnit toteutettiin vuonna 1999 kolmessa luokassa, joista yksi oli mukautetun opetuksen luokka. Tämän jälkeen tuntisisältöjä hiottiin ja keväällä 2000 toteutettiin uusi kokeilu viidessä eri luokassa. Näin ollen yhteensä noin 200 7–9-vuotiasta oppilasta osallistui Ihmisterveysoppiin.

Jakso käsitti noin kymmenen oppitunnin sarjan, joka vietiin läpi yhteensä kahdeksan kertaa eri luokissa. Vaikka toisella kerralla tiedotus koteihin oli runsaampaa kuin ensimmäisellä, sitä toivottiin vieläkin enemmän. Ennen jakson alkamista kotiin toimitettiin tiedote oppitunneilla käsiteltävistä asioista. Yksi vanhempainilta pidettiin jakson jälkeen, mutta parempi ajoitus olisi ollut ennen jaksoa. Oppitunteja johti Seksuaaliterveysklinikan työntekijä, ja oma luokanopettaja oli aina läsnä avustamassa, oppimassa ja tarkkailemassa. Jokaisesta tunnista kerättiin toisella kokeilujaksolla kirjallinen palaute oppilailta ja luokanopettajalta, ja jakson jälkeen kerättiin palautteet myös vanhemmilta.

lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto