Tehtäviä

Tehtäviä

Tehtävissä kokeillaan, miten eri aistit toimivat.

Kokeillaan lämpöaistia

Kokeillaan jotakin kylmää ja kuumaa iholla, laitetaan toinen käsi kylmään ja toinen kuumaan veteen pesuvatiin. Sen jälkeen kokeillaan kummallakin kämmenellä pöytää tai seinää: toinen käsi tuntee sen lämpimäksi, toinen kylmäksi! Tai laitetaan kumpikin käsi keskimmäiseen pesuvatiin, sama juttu: toinen käsi tuntee sen lämpimäksi, toinen kylmäksi. Voi tehdä myös niin, että yksi lapsi laittaa käden kuumaan veteen, toinen kylmään. Sitten laitetaan kädet yhtä aikaa huoneenlämpöiseen veteen: toinen sanoo, että se on lämmintä, toinen, että se on viileää.

Kokeillaan tuntoaistia

Kokeillaan jonossa pöydälle asetettuja erituntuisia pintoja (hiekkapaperi, sametti, posliini, jne.).

Upotetaan käsi vuoron perään eri kulhoihin, joissa on pehmeää jauhoa, soraa, auringonkukansiemeniä jne.

Kokeillaan, miltä tuuli tuntuu kasvoissa, niskassa, kädessä tai mahassa vaikkapa hiustenkuivaajalla. Heikko puhallus korvaan tuntuu kutittavammalta kuin käsivarteen.

Jos sormenpäähän koskettaa kahdella kynänterällä, pystyy erottamaan kaksi terää hyvinkin lähekkäin. Sokea tunnistaa sormenpäillä sokeainkirjoituksen vieri vieressä olevia kohopisteitä. Jos taas selkään tai käsivarteen koskettaa kahdella kynällä, niiden on oltava aika kaukana toisistaan, ennen kuin voi erottaa kaksi erillistä kosketusta.

Tuntoaisti on ihmisellä herkintä silmissä, huulissa, kämmenissä, jalkapohjissa ja alapäässä. 
Eri paksuisia papereita ja pahveja on helppo järjestää vaikka silmät kiinni paksuusjärjestykseen pelkän sormitunnon perusteella. Saippua- tai emäsliuos tuntuu sormiin liukkaalta, happoliuos tai Coca-Cola taas karhealta, kun sormenpäillä hieroo nestettä.

Arvaa mikä? Laitetaan pahvilaatikkoihin erilaisia esineitä: kynä, pehmolelu, viivoitin jne. Laatikkoon tehdään sivuun reikä. Työnnetään käsi laatikkoon, tunnustellaan esinettä ja arvataan, mikä esine on.

Kokeillaan jotakin tärisevää tai värisevää (porakone, sähkövatkain, kännykkä).

Kokeillaan hajuaistia

Haistellaan silmät sidottuina monenlaisia aromiaineita ja ruoka- ja talousaineita ja arvataan, mistä aineesta on kyse.

Kokeillaan näköaistia

Kokeillaan erivärisiä valoja ja erilaisia valaistuksia. Kaleidoskooppi on tosi kiinnostava katsottava. Katsellaan, miten prisma taittaa valoa. Myös se havainto, että hämärässä ei näe värejä, vaan vain eriasteisia harmaita, on mielenkiintoinen. Värinäkötestauskirjasta saatetaan havaita, että joku ei erota vihreää ja punaista toisistaan. Voidaan puhua laserkynien vaarallisuudesta sekä auringonvalon haitallisuudesta silmille. Miksi aurinkolaseja on hyvä käyttää?

Kokeillaan kuuloaistia

Lainataan musiikkiluokasta soittimia: triangeli ja torvi töräytettäväksi, kattilankansia paukutettavaksi, rumpuja. Kuunnellaan lintujen liverryksiä nauhalta (tai ikkunasta) jne. Kynillä saa esiin monenlaisia ääniä luokasta, koputtelemalla lamppua, seinää, pöydänjalkaa, pesuallasta. Nauhoitetaan lasten ääniä ja kuunnellaan niitä. Kuka kuulee nuppineulan tipahtamisen äänen?

lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto