Ihmisterveysoppi

Lapset pohtivat monenlaisuuden esimerkkejä lähipiiristä. Joku tuntee hyvän kokin, joku hyvän jalkapalloilijan, joku on nähnyt lyhytkasvuisen ihmisen tai jalattoman ihmisen. Joku tuntee ”aivoverenvuotovammaisen”, jollekin Downin syndrooma on tuttu. Lasten asioita kannattaa kuulla tarkkaavaisesti ja arvostaen, joku saattaa tässä rohjeta puhumaan jostakin omasta tai sukulaisen vammasta. Voidaan puhua tarkemmin kaikista niistä asioista, joita lapset tuovat esille.

Malli-ihanteiden pohtiminen käy hyvin monenlaisuusteemassa. Mainosten ja TV-sarjojen julkkikset sekä musiikkialan tähdet tulevat usein jo lapsien ihanteiksi. Kun seinällä keimailee kenties manipuloituja kokovartalokuvia silikonipumpatuista ja rasvaimetyistä megatähdistä uimapuvussa, ei ole kumma, jos pieni keskeneräinen lapsi kokee olevansa kovin vajavainen. Lastenkin parissa ahdistus, masennus, syömishäiriöt, lihavuus ja huono itsetunto ovat tavallisia. Lasta tulisi rohkaista oman itsensä hyväksymiseen, hyvien puolien esiin tuomiseen ja yksilöllisyyden ja monenlaisuuden hyväksymiseen. Suvaitsevaa ajattelua on harjoiteltava koko kehityksen ajan. Valitettavan usein lapset pitävät toisen ihmisen erilaisia piirteitä enemmän syrjinnän mahdollisuuksina kuin rikkautena. Etenkin poikkeavasta ulkonäöstä kiusataan – ja ylipainoisia enemmän kuin vammaisia, koska lihavuuden katsotaan olevan oma syy. Häpeän ja eristämisen kokemukset lapsuus- ja nuoruusvuosina vaurioittavat aina persoonallisuuden kehitystä, vaikka kiusattu lapsi näennäisesti pärjäisikin asian kanssa.

Millä tavalla olemme monenlaisia

Kysymykseen, mitkä asiat tekevät meistä monenlaisia, lapset vastasivat: ”luonne”, ”ulkonäkö”, ”pituus”, ”rodut”, ”on miehiä ja naisia”, ”tavat”, ”ihonväri”, ”hiusten väri”, ”silmien väri” jne. Lähes kaikki muut seikat tulivat esiin paitsi uskonto. Ihmisillä tosiaan riittää asioita, jotka tekevät meistä monenlaisia!

Opettaja kysyi, voiko ihminen syntyä vammaisena, johon lapset vastasivat, että voi. Samoin kysymykseen, voiko ihminen vammautua vanhempana, vaikka olisi ensin ollut ihan terve, tiedettiin oikea vastaus heti. Kysymystä, voiko sokea ihminen olla taitava pianonsoittaja, mietittiin hetki, ennen kuin joku vastasi, että voi. Samoin tiedettiin, että kuurokin voi olla lahjakas taiteilija. Ja että kehitysvammaisella voi olla jokin huipputaito.

Opettaja kysyi, mikä voisi olla sellainen piirre, joka on yhteistä kaikille ihmisille, erilaisuuksista huolimatta. Lapset miettivät taas, ja vastauksia sateli: ”Kaikilla on ajatuksia”, ”Kaikilla on keho”, ”Kaikilla on käsi”, ”Kaikilla on aivot”. Lisäksi kaikkia ihmisiä yhdistää yksi asia – riippumatta maantieteellisestä sijainnista, uskonnosta, ihon väristä, iästä tai sukupuolesta – se, että kaikki haluavat olla elämässään onnellisia. Halu olla onnellinen tai tyytyväinen yhdistää meitä jokaista.

Kiusaaminen

Leimaaminen ja luokittelu ei ole niin tavallista kouluvuosien alussa kuin murrosiän myötä. Hahmottaessaan sosiaalisia tilanteita, seksuaalisuutta ja valtasuhteita lapset helposti pyrkivät kategorisoimaan toisiaan. ”Se nyt on sellanen pahis” on tokaisu, joka saattaa ikään kuin selittää tai antaa luvan jonkun lapsen pahanteolle, eikä siihen sitten yritetäkään puuttua. Toisaalta ”pellen” tai ”hikipinkon” leima voi eristää ja leimata pysyvästi jonkun lapsen tavallisten ”taviksien” joukosta ja ikään kuin toimia pakkoroolina ja itseään toteuttavana ennusteena. Tällaisen ryhmittelyn ja leimaamisen pitäisi olla lapsuus- ja nuoruusvuosina kiellettyä, jotta sosiaaliset ryhmät olisivat väljiä ja ennakkoluulottomia. Kasvuvuosina tulisi olla mahdollisuus kokeilla vähän kaikenlaisia rooleja! Jo pienetkin lapset alkavat kokeilla myös seksuaalista nimittelyä ja antavat ”homon”, ”lesbon” ja ”huoran” leimoja lainkaan edes ymmärtämättä mistä puhuvat. Murrosiässä ”juntit” ja ”nörtit” erotetaan esimerkiksi urheilijoista. Eräässä amerikkalaisessa kouluväkivaltatapauksessa hiljaiset oppilaat hyökkäsivät kouluun ja teloittivat nimenomaan aktiiviurheilijoita, siinä koulussa erityisen arvostettuja koulutovereitaan. He mahdollisesti kokivat, että näiden kohtelu oli epäoikeudenmukaista paitsi kaveripiirissä, myös opettajakunnan taholta. Eriarvoisuuden ja sosiaaliluokkien korostaminen synnyttävät vain kateutta ja katkeruutta.

Jos joku ystävä on sellainen, että hän koko ajan haukkuu toisia ulkonäön tai jonkun muun ominaisuuden perusteella, häntä aletaan helposti karttaa, koska ei haluta joutua hänen terävän kielensä kohteeksi. Tunnilla on mahdollista puuttua napakasti tapaan, jolla lapset kommentoivat toistensa tai kuvien ihmisiä: miten kuuluu ja on sopivaa puhua ulkonäöstä, ja saako osoitella tai nimitellä rumasti.

Positiivinen palaute

Toisten lasten on tavattoman vaikeaa keksiä itsestään positiivisia asioita. Tässä on todella hyvä mahdollisuus päästä vaikuttamaan moneen minäkuvaan. Piilossa olevia syrjintäasenteita voi tulla esiin, ja niitä voi määrätietoisesti murtaa. Jokainen on yhtä arvokas.

Lapselle tulisi korostaa sisäisen kauneuden merkitystä tärkeimpänä kaikesta. Myös positiivisen palautteen antaminen toisille voi olla harjaantumatonta. Useammin ehkä huomautellaan negatiivisista asioista kuin kehutaan onnistumisia tai ulkonäköä. Aikuisen malli positiivisen palautteen antajana on tärkeä! Opettaja voi ehdotella asioita, joissa joku on hyvä: joku on kiltti, toinen on hyvä antamaan toisille puheenvuoron, kolmas osaa ilmaista itseään hyvin, neljännellä on hyvä käsiala. Ei koskaan sanota, että toinen on huono jossakin asiassa, vaan ilmaistaan puutteellinen taito aina haasteena: ”Oman vuoron odottaminen on asia, jota sinun kannattaa vielä harjoitella!” tai ”Olet tosi hyvä tahtomaan, mutta muiden mielipiteen kuuntelua sinun kannattaa vielä harjoitella!”

Kun opettaja kysyi, miksi ihmiset arvostelevat toisiaan, lapset vastasivat: ”Ne kiinnittää huomiota vaan ulkonäköön”, ”Niin, eivät katso mitä ihmisen sisällä on!” Tämä on hyvin tärkeä seikka. Kysymykseen, miksi ihmiset pitävät toisia tyhminä ja toisia kivoina, vastasi yksi lapsi: ”Sitä on vaikea sanoa, mutta ihmiset ajattelee eri tavalla.” Tähän opettaja totesi, että se, että joku ihminen ajattelee eri tavalla kuin itse, ei silti tee häntä tyhmäksi, vaikka itse ei yhtään ymmärtäisi sen toisen ajatuksia. Jotkut ihmiset, jotka haukkuvat toisia heidän erilaisuutensa vuoksi, eivät ehkä tunne ja tiedä tästä erilaisuudesta kovinkaan paljoa. Kysymykseen, miten ihmiset voisivat oppia ymmärtämään toisiaan paremmin, vastasi eräs poika: ”Ystävystymällä”. Ihminen, joka on tutustunut ja ystävystynyt monenlaisiin ihmisiin, ymmärtää heitä paremmin, eikä kummeksu, pelkää tai kiusaa heitä.

Elämänkaari-tehtävä

Tehtävänä oli järjestää kuvia elämänkaareksi. Korteissa oli lapsia ja aikuisia, syntymään ja kuolemaan liittyviä kuvia, urheilijoita, vammaisia, eri painoisia ja monen näköisiä ihmisiä. Jokainen lapsi sai sattumanvaraisesti kaksi korttia, ja ryhmä kerrallaan he menivät laittamaan kuvat mieleiseensä järjestykseen. Lapset tekivät tehtävän huolellisesti mietiskellen. Seuraavaksi lapset kävivät ryhmä kerrallaan kulkemassa koko polun ja katsomassa, millaiseksi he olivat itse kuvajoukon luoneet. Lapset olivat innostuneita tästä. He kommentoivat toisilleen, mikä oli heidän asettamansa kortti, se oli tärkeää kertoa. He myös sanoivat, mikäli jokin kortti ei heidän mielestään ollut ihan oikeassa kohdassa.

lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto