Fokus
Tunnin tarkoitus on alleviivata ihmiskehon jokaisen kohdan luonnollisuutta. Jokaisen oman kehon ainutlaatuisuus ja arvokkuus ovat terveystiedon perusopetuksia. Ihminen, joka arvostaa omaa kehoaan, haluaa myös suojata sitä, ja silloin tieto terveyttä edistävistä valinnoista voi kiinnostaa. Mikään terveyskasvatus ei mene perille, ellei lapsella ensin ole ajatusta siitä, että oma keho on niin arvokas, että sitä kannattaa suojata. Täytyy ymmärtää, että itse voi monin tavoin suojata ja edistää kehonsa terveyttä. Nostetaan esiin ajatus omasta vastuusta ja oman kehon itsemääräämisoikeudesta.
Tarkoituksena on myös tehdä lapsen keho tai sen keskeneräisyys näkyväksi. Median kuvamaailma tarjoaa korostuneen täydellisiä aikuisvartaloita, vahvasti meikattuna tai tatuoinneilla ja erikoisvaatteilla koristeltuna. Nyt nähdään tavallinen ihminen niiden sisällä, ja todetaan, että jokainen on hyvä sellaisenaan. Mallikuvana ei käytetä aikuisvartaloa, koska tuntien fokuksessa ei saa olla aikuistuminen. Lapsi tarvitsee mielikuvia lasten vartalosta ja ajatuksen, että lapsen keho on sellaisenaan hyvä ja arvokas. Syntyy ajatus siitä, että keskeneräinenkin, kasvava ihmiskeho on hyvä.
Jokainen lapsi nauttii huomion kohteena olemisesta, ainakin ennen kuin murrosikä alkaa. Koska lapsi piirtää sen hetkisen mielikuvan omasta itsestään nyt tai tulevaisuudessa, on hyvin tärkeää, että kaikkia lapsia kannustetaan ja kaikkia kuvia ehditään kunnolla katsoa ja kehua. Ketään ei painosteta tai pakoteta piirtämään. Lapsi saa tiedon siitä, että alastomuus on luonnollinen asia ja siitä, että ihmiskehon kaikista paikoista voi puhua. Syntyy avoin kehollisuudesta puhumisen kulttuuri. Syntyy ymmärrystä erilaisuudesta ja sen arvosta. Ekaluokkalaiset yleensä joutuvat heti koulun alussa kuulemaan isommilta lapsilta kehon osiin liittyvät kirosanat.
Tarkoitus ei ole hämmentää lasta. Joissakin perheissä alastomuus on tabu, tai se hämmentää lasta muista syistä, joten ketään ei ole tarkoitus painostaa piirrokseen. Useimmat suomalaiset lapset suhtautuvat alastomuuteen luontevasti, ja hämmennys tulee vasta murrosiän myötä. On hyvä tukea lasta, joka ei halua piirtää tai jos kuvassa on jotakin sotkua tai erikoista. Tällöin voi tarjota lapselle mahdollisuutta rauhassa ehkä kahden kesken kertoa opettajalle, miksi kuvan ihmisessä on jotakin erikoista tai miksi hän ei halua piirtää. Kaikkien ei olekaan pakko piirtää. Jos kehollisuuden kohtaamisesta herää huoli, kannattaa ehkä puhua siitä lapsen huoltajankin kanssa.
lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto