Kokemuksia ja ajatuksia

Positiivinen mielikuva omasta kehosta, sen terveydestä ja sopivuudesta on tärkeä tulevaa terveyttä ja terveyskäyttäytymistä edistävä seikka. Reisien ja vatsan alue ovat sellaisia paikkoja kehossa, joihin lapsen oppivat varhain suhtautumaan negatiivisesti kiusaamisen ja mallioppimisen kautta. Niistä puhutaan rumasti ja niitä kosketetaan inhoten ja nipistellen. Kehon osia voidaan tehdä positiiviseksi arvostavan keskustelun ja hellän ja arvostavan kosketuksen kautta. Apuna voidaan käyttää loruja, joissa leivotaan pullaa ja laitetaan uuniin, samalla kun toinen lapsi pyörittelee toista. Tai lapset itse koskettavat kehonsa osia – kättä, päätä, vatsaa, reisiä, sääriä, varpaita – kaikkia vuorollaan ja toistaa jonkin lorun, esim. ”minun oma käteni, hyvä käsi, ikioma!” jne.

Ihmisen ja eläimen eroja

Ihmisten ja eläinten eroja lasten määritteleminä: ”Ihmisillä on isommat aivot”, ”Ihmisillä ei ole karvoja”, ”Ihmiset seisoo kahdella jalalla”, ”Ihmiset rakentaa”. Lapset hihittelevät, kun opettaja kommentoi, että ihmisellä on karvoja kainalossa tai päässä. Ihmisen ja apinan vertailu tulee usein esille, eläintarhassa käynnit muistetaan. Apinat kykenevät tarttumaan jaloillaan samoin kuin käsilläänkin. Lapset ehdottelevat eläimiä, joilla on tarkempi näkö kuin ihmisillä: pöllö, kissa, pesukarhu. Tarkempi kuulo: koira, kissa, lepakko. Eläimet toimivat vaistojensa varassa spontaanisti, ihmiset voivat harkita ja suunnitella. ”Koirat voivat itkeä, ne ääntelee silleen… ymmm..” Eläinten tunteet kiinnostavat. Moni lapsi, jolla on lemmikkieläin, kertoo omasta lemmikistään.

Kehon osat

Ihmisen kehon osat voi kaikki heti luetella. Monta osaa, kaikilla tärkeä tehtävä! Ihmisellä on pää, kädet, jalat, silmät, nenä, suu… ”Ja korvat!” Niinpä, sitten on kaula, maha, nännit, rinnat, napa… ”Naisilla on tissit!” Pojilla on pippeli ja tytöillä on pimppi. Tässä kohden lapset hihittelevät mielellään. Lapset keksivät kilpaa tehtäviä: käsillä voi tarttua, syödä, rakentaa. Pippelillä ja pimpillä pissataan. Voi tehdä lapsia aikuisena.

Tunnilla voi tuoda esiin sen, että itse ei voi koskaan nähdä kaikkia kehon osia, paitsi peilillä. Ajatella, että kukaan ihminen ei ole koskaan nähnyt itse omaa niskaansa! Tai takamustaan. Peiliä voi käyttää apuna, että edes suunnilleen tietää, miltä näyttää niistäkin paikoista.

Alastomuus

Millaisena lapsi syntyy? ”Lapsi on pieni”, ”Lapsi on vaaleanpunainen”, ”Minä synnyin keltaisena!”, ”Lapsi on ryppyinen kuin rusina!”, ”Lapsella on napanuora”. Onko lapsilla vaatteita kun he syntyvät? ”Ei”. No millaisina ne sitten syntyvät? ”Ne on nakupellejä!” Niin, ihmisellä ei ole pipoa eikä sukkia kun hän syntyy! Hän on aivan alaston!

Missä alastomia ihmisiä näkee? ”Uimahallissa”, ”Kylvyssä”, ”Vaahtokylvyssä”, ”Omalla mökillä jos on rauhallista”. Miksi sitten käytetään vaatteita? ”Ettei talvella ulkona tule kylmä”, ”Ettei muut näe kehoa”. Vaatteet suojaavat, lämmittävät, peittävät ja koristavat.

Koskemattomuus

Alastomuuteen liittyy oikeus koskemattomuuteen. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei saa koskea toista väkisin. Koko keho on joka paikasta ikioma, eikä muilla ole siihen mitään oikeutta. Jokainen lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus saa itse päättää, kuka saa koskea omaan kehoon. Etenkin jotkut paikat ovat hyvin yksityisiä ja omia: ne jotka ovat uimapuvun alla. Pimppiin, pippeliin tai peppuun ei saa koskea, eikä niitä ole tapana näyttääkään kaikille. Nämä paikat opetellaan itse pesemään, pyyhkimään ja pukemaan.

Lisäksi lapsilla on oikeus yksityisyyteen. Se tarkoittaa, että lapsi saa esimerkiksi olla vessassa rauhassa pissalla tai kakalla, eikä kukaan saa silloin häiritä. Myös nukkuminen omassa sängyssä ilman että kukaan tulee sinne häiritsemään, on lapsen yksityisyyttä ja hänen perusoikeutensa. Se oikeus on vanhemmillakin! Isän tai äidin viereen saa mennä, jos pelottaa ja he antavat luvan. Mutta lapsillakin, jokaisella, on oikeus koskemattomuuteen ja yksityisyyteen. Oma sänky on oma reviiri, johon kukaan ei saa tulla ilman lapsen lupaa.

Ylipaino on syy, joka kaikkein useimmin johtaa kiusaamiseen, jota pelätään ja jonka pelko ahdistaa jo hyvin nuoria ja hoikkiakin. Ylipainoista kiusataan herkemmin kuin vammaista lasta. Ylipaino on terveysriski, mutta lapsi ei osaa laihduttaa (harva aikuinenkaan). Syömishäiriöitä puhkeaa yhä nuoremmilla. Syyllisyyden ja ahdistuksen lisääminen ei missään nimessä kuulu tälle tunnille! Erään tutkimuksen mukaan ylipainoiset kokivat elämänlaatunsa yhtä huonoksi kuin syöpää sairastavat lapset. Sana ”lihava” tulisi melkein luokitella kirosanaksi. Ylipainoinen ja pyöreä ovat paremmat. Toiset ovat pyöreämpiä ja toiset kulmikkaampia, toiset pulleampia ja toiset ohuempia. Niin saa olla.

Piirustustehtävä

Tehtävää aloitettaessa lapset usein epäröivät ja esittävät tarkentavia kysymyksiä. ”Piirretäänkö vastasyntynyt vai seitsemänvuotias lapsi?”, ”Eikö saa piirtää vaatteita?” Joistakin paikoista voi tuntua hassulta puhua tai niitä on hankala piirtää, koska lapsi ei ole ehkä tottunut siihen, että se on luvallista. Nyt piirretään vain luonnollisia asioita! Alastomuus on luonnollista! Mutta jos jonkun on ihan pakko piirtää jotakin eteen, voi kai piirtää viikunanlehden, niin kuin Aatamilla ja Eevalla!

Jos piirtää itse taululle ihmisen, voi sanoa, ettei lasten tarvitse piirtää samanlaista kuin opettaja. Kuva voi olla kaavakuvamainen, niin että lapset rohkaistuvat itse yrittämään ja tietävät osaavansa ainakin yhtä hyvin.

Useimmat lapset eivät tässä iässä hämmenny lainkaan, vaan tarkkailevat, miten kuuluu olla ja puhua ja omaksuvat helposti opettajan näyttämän mallin. Häpeän kokemus tulee luonnostaan vasta myöhemmin, hormonitoiminnan alettua, viidesluokkalaisilla ja sen jälkeen. Jotkut suhtautuvat kuitenkin hyvin arkaillen ja jotkut vähän ronskistikin, kukin oppimansa mallin mukaan. Ketään ei saa ahdistaa tai loukata! Opettajan suhtautumistapa on tärkeä viesti siitä, saako kehoa katsoa, saako siitä puhua tai saako sen piirtää. Myös rumiin sanoihin kannattaa puuttua luontevasti. Jos lapsi sanoo sellaisen, mietitään yhdessä tavallista vastaavaa sanaa. Sanoilla on arvomerkitys, ne antavat arvon asialle, josta puhutaan. Ihmiskeho on arvokas, siitä ei puhuta kiroillen!

Lapset saattavat kilpailla yksityiskohdista ja kysellä, mitä vielä voi laittaa. Pään piirtäminen on osalle vaikeaa. Lapset ovat tunnollisia ja kriittisiä töidensä suhteen. Joku haluaa uuden paperin kun kummallekaan puolelle ei tule riittävän hyvää alkua. Joistakin kuvista sukupuolielimet puuttuvat ensin, mutta piirretään sitten. Juuri koskaan ne eivät ole olleet suhteettomat tai mitenkään huomiota herättävät. Joku piirtää aikuisen ja joku lapsen. Joku ei halua piirtää silmäripsiä. Eräs tyttö kävi opettajan luona monta kertaa kysymässä uusia vinkkejä. Kun opettaja ei keksinyt enää yhtään uutta yksityiskohtaa, hän sanoi, että nyt se on valmis. Tyttö oli ylpeä kuvasta ja toisti kaikille: ”Se on nyt valmis!”

Kun tunnin lopussa esitettiin kysymys, miltä tuntui piirtää luonnollinen ihminen, lapset vastasivat: ”Oudolta”, ”Jännältä”, ”Hauskalta”, ”Kivalta!” Lapset olivat tyytyväisen tuntuisia, mutta joskus on joku lapsi kieltäytynyt kokonaan yhteistyöstä.

lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto