Opettajien palautteet

(Yhdistetyltä Tunteet ja lisääntyminen -tunnilta)

Mikä on yleisarviosi tunnista?

  • Hyvä, asiallinen. Tuntien pitäjä osaa upeasti keskustella lasten kanssa.

Mikä etenkin tuntui hyvältä ja tarpeelliselta tällä oppitunnilla?

  • Asioista puhuttiin oikeilla nimillä, ja ne selitettiin lapsille selkeästi.
  • Video ”Mistä lapset tulevat” katsottiin viimeiseksi. Keskustelu videon jälkeen ei rauhoittanut oppilaiden shokkia ja hämmennystä vielä kokonaan. Hyvä, että lasten kanssa käytiin seksi läpi. Varsinkin kolmasluokkalaiset ovat olleet asiasta kiinnostuneita syksystä asti.
  • Tunteiden käsittely yleensäkin on tarpeellista. On tarpeen kertoa, että tunteista puhuminen on hyvä asia, olivat tunteet sitten hyviä tai huonoja.

Mikä etenkin tuntui huonolta ja tarpeettomalta tällä oppitunnilla?

  • -

Millä tavalla lapset mielestäsi suhtautuivat oppitunnilla käsiteltäviin asioihin?

  • Tunteet, tykkääminen jne. menivät hyvin. On hyvä ilmaista pojillekin, että kaikki tykkäävät jostain, kaikki rakastavat, että se ei ole tyttöjen juttu. Seksi yllätti ja hämmensi pojat.
  • Kiinnostuneesti, asiallisesti.
  • Vaihtelevasti. Joillekin tunteista puhuminen on helpompaa. Ilmaisu sanoin ja kirjallisesti herättää miettimistä.

Oliko aiheen ajoitus mielestäsi ikäryhmälle sopiva / liian varhainen / liian myöhäinen?

  • Oikea aika.
  • Suurimmalle osalle sopiva, muutamalle liian varhainen.

Ovatko lapset ottaneet jälkikäteen esiin tunneilla käsiteltyjä asioita?

  • Rakkaus ei enää ole pojille paha asia.
  • On luettu erään oppilaan luokkaan tuomaa ”Mistä lapset tulevat” -kirjaa.

Tunnetko, että voisit jatkossa pitää itse tällaisen oppitunnin?

  • Ehkäpä?
  • Kyllä, pienemmälle ryhmälle.

lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, Väestöliitto