Johdanto
Tervetuloa kotitalouden, käsityön, median, tanssin ja teatterin lukio-opintojen lähtökohtien ja kysymysten äärelle. Näiden Opetushallituksen tuottamien tukimateriaalien tavoitteena on kannustaa koulutuksen järjestäjiä lukiodiplomiaineiden opintojen ja lukiodiplomien tarjonnan kehittämisessä.
1. Tukimateriaalin tavoitteet
Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään lukion opetus- ja kasvatustyöstä. Tämän materiaalin tavoitteena on tukea lukiodiplomiaineen paikallista määrittelyä lukion opetussuunnitelmassa. Tukimateriaali on tarkoitettu kotitalouden, käsityön, median, tanssin ja teatterin opetussuunnitelmatyöhön.
Tällä tukimateriaalilla luodaan myös edellytyksiä näiden lukiodiplomiaineiden pedagogiikan sekä oppimisen ja osaamisen arvioinnin kehittämiselle lukioissa. Tavoitteena on myös, että tukimateriaalilla vahvistettaisiin entistä yhdenmukaisempaa näkemystä lukiodiplomiaineen opinnoista osana yleissivistävän lukiokoulutuksen tehtävän toteuttamista.
Kaikissa tukimateriaaleissa tarkastellaan ja avataan, mitä paikallisessa opetussuunnitelmatyössä voidaan ottaa huomioon kuvattaessa
- oppiaineen tehtävää
- oppiaineelle ominaista oppimista ja osaamista
- opetuksen tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä
- laaja-alaista osaamista oppiaineessa
- pedagogiikan, opiskeluympäristöjen ja -menetelmien lähtökohtia
- oppimisen ja osaamisen arvioinnin lähtökohtia
Lukiokoulutuksen järjestäjän tulee lukiolain mukaisesti hyväksyä lukion opetussuunnitelman perusteiden mukainen opetussuunnitelma. Opetussuunnitelman perusteet on määrätty erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuja lukiokoulutuksen oppimääriä varten.
Tukimateriaalin täydentämisen näkymistä
Opetushallitus on suunnitellut, että lukiodiplomiaineiden tukimateriaalit tuotetaan kahdessa osassa ja vaiheessa. Vuoden 2025 aikana on tarkoitus julkaista materiaalia, jolla tuettaisiin opetuksen ja arvioinnin suunnittelua aiemmin julkaistun opetussuunnitelmatyön tukimateriaalin rinnalla. Tavoitteena on, että toisen vaiheen materiaalit innostaisivat opettajia oman pedagogisen ajattelun kehittämisessä sekä opetus- ja arviointimenetelmien suunnittelussa.
Opetushallitus kehittää lukiodiplomijärjestelmää käytettävissä olevien resurssien puitteissa, joten muutokset suunnitelmiin ovat mahdollisia.
2. Paikallisen opetussuunnitelmatyön lähtökohdat
Lukiokoulutuksen tehtävänä on antaa opiskelijalle valmiudet korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
Lukio-opintojen tarkoituksena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Lisäksi lukiokoulutuksen tehtävänä on antaa opiskelijoille valmiuksia elinikäiseen oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen (714/2018, 2 §).
Lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden mukaan lukion opetus ja muu toiminta järjestetään siten, että opiskelijalla on mahdollisuus kasvaa sivistyneeksi yhteiskunnan jäseneksi, hankkia muuttuvan toimintaympäristön edellyttämiä tietoja ja taitoja sekä kartuttaa jatkuvan oppimisen taitoja (810/2018, 1–3 §).
Lukiokoulutuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet korostavat laaja-alaisen yleissivistyksen ja kokonaisuuksien ymmärtämisen merkitystä. Tavoitteet kannustavat eettisesti vastuulliseen ja aktiiviseen toimijuuteen osana paikallista, kansallista, eurooppalaista ja globaalia yhteisöä.
Lukion oppimäärän laajuus on nuorille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa vähintään 150 opintopistettä ja aikuisille tarkoitetussa lukiokoulutuksessa vähintään 88 opintopistettä. Nuorten lukiokoulutuksessa lukion oppimäärän tulee sisältää vähintään 20 opintopistettä valtakunnallisia valinnaisia opintoja. Lukiokoulutuksen opetussuunnitelmajärjestelmän osia ovat:
- lukiolaki (714/2018)
- valtioneuvoston asetus lukiokoulutuksesta (810/2018)
- Opetushallituksen määräys lukion opetussuunnitelman perusteista
- koulutuksen järjestäjän hyväksymä opetussuunnitelma
Koulutuksen järjestäjä hyväksyy paikallisen opetussuunnitelman ennen sen käyttöönottoa erikseen suomenkielistä, ruotsinkielistä, saamenkielistä ja tarvittaessa muulla kielellä annettavaa opetusta varten.
Lukion opetuksen ja muu toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen pohjautuu koulutuksen järjestäjän hyväksymään opetussuunnitelmaan.
Oppiaineryhmät, oppiaineet ja laaja-alainen osaaminen
Lukiokoulutuksen oppimäärään sisältyvistä oppiaineryhmistä säädetään lukiolaissa (714/2018) ja opinnoista lukioasetuksessa (810/2018).
Lukiolain mukaisesti lukiokoulutuksen oppimäärä voi sisältää eri oppiaineryhmissä tai oppiaineissa suoritettavia erityistä osaamista ja harrastuneisuutta osoittavia lukiodiplomeja. Lukion oppimäärään voi sisältyä myös muita kuin valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä opintoja sen mukaan kuin koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmassa päätetään. Nämä paikallisesti päätetyt opinnot ovat opiskelijalle valinnaisia (Lukiolaki 714/2018, 11 §).
Lukiokoulutuksessa paitsi edistetään oppiaineiden tavoitteiden ja keskeisten sisältöjen hallintaa myös kehitetään laaja-alaista osaamista. Lukiokoulutuksen eheyttämiseksi lukion opetussuunnitelman perusteisiin sisältyy laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, jotka muodostavat kaikkien oppiaineiden yhteiset tavoitteet: 1) hyvinvointiosaaminen, 2) vuorovaikutusosaaminen, 3) monitieteinen ja luova osaaminen, 4) yhteiskunnallinen osaaminen, 5) eettisyys ja ympäristöosaaminen sekä 6) globaali- ja kulttuuriosaaminen.
Lukiokoulutuksen oppimäärä voi sisältää laaja-alaista osaamista kehittäviä temaattisia opintoja. Temaattisten opintojen tavoitteet ja sisällöt päätetään paikallisessa opetussuunnitelmassa.
Paikallisen opetussuunnitelman laatiminen
Paikallisessa opetussuunnitelmatyössä otetaan huomioon esimerkiksi muiden oppilaitosten opetustarjonta, lukion toimintaympäristö, paikalliset osaamisvahvuudet ja erityisresurssit. Paikkakunnan ympäristö, historia, kieliolosuhteet sekä elinkeino- ja kulttuurielämä tuovat opetussuunnitelmaan paikallisuutta. Yhteistyö lisää opiskelun elämänläheisyyttä ja syvällisyyttä.
Opiskelijan mahdollisuus suorittaa lukio-opinnot kolmessa vuodessa on turvattava järjestämällä opintojen eteneminen joustavasti ja tarjoamalla tarvittava oppimisen ja opiskelun tuki. Opetussuunnitelma tulee laatia siten, että opiskelijalla on mahdollisuus yksilöllisiin valintoihin omassa lukiossaan sekä halutessaan myös muissa oppilaitoksissa.
Koulutuksen järjestäjä päättää, miten paikallinen opetussuunnitelma laaditaan lukion opetussuunnitelman perusteiden pohjalta. Paikallinen opetussuunnitelma laaditaan yhteistyössä lukion henkilöstön, opiskelijoiden, huoltajien sekä säännösten edellyttämiltä osin sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa.
Opetussuunnitelmatyössä voidaan tehdä yhteistyötä myös muiden koulutuksen järjestäjien ja sidosryhmien kanssa. Opiskelijoiden huoltajilla tulee olla mahdollisuus tutustua opetussuunnitelmaan. Ennen opetussuunnitelman hyväksymistä kuullaan opiskelijakuntaa ja henkilöstöä. Opiskelijoille on myös varattava mahdollisuus ilmaista mielipiteensä opetussuunnitelmasta. Yhteistyöllä varmistetaan lukiokoulutuksen korkeatasoisuutta, yhteiskunnallista merkittävyyttä sekä koko yhteisön sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin ja toimintatapoihin.
Paikallinen opetussuunnitelmatyö tähtää ratkaisuihin, jotka edistävät lukion toimintakulttuuria, tukevat opiskelijoiden hyvinvointia ja osallisuutta sekä rikastuttavat vuorovaikutusta lukiossa ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa.
Oppiaineiden omat ja yhteiset opintojaksot
Lukioasetuksessa säädetyt pakolliset ja valtakunnalliset valinnaiset opinnot on jäsennelty lukion opetussuunnitelman perusteisiin 1–3 opintopisteen moduuleiksi, joista paikallisesti rakennetaan joko oppiaineiden omia tai yhteisiä opintojaksoja. Nämä aiemmin käytössä olleiden kurssien sijaan laadittavat opintojaksot voivat olla laajuudeltaan ja muodoltaan erilaisia. Opinnot arvioidaan opintojaksoittain. Mikäli opintojakso koostuu useasta oppiaineesta, arvosanat annetaan oppiaineittain.
Lukion oppimäärään voi lisäksi sisältyä muita valinnaisia opintoja kuin mitä on säädetty lukioasetuksessa (810/2019) valtakunnallisiksi valinnaisiksi opinnoiksi. Näiden paikallisten valinnaisten opintojen opintojaksojen tavoitteista, keskeisistä sisällöistä, laajuudesta ja niiden arvioinnista päättää koulutuksen järjestäjä paikallisessa opetussuunnitelmassa ratkaisemallaan tavalla.
Lukiokoulutukselle on asetettu tavoitteeksi kehittää laaja-alaisesti opiskelijan valmiuksia omaksua, yhdistää ja käyttää tietojaan ja taitojaan sekä soveltaa oppimaansa monipuolisesti myös oppiainerajat ylittävästi (810/2019). Lukion opetussuunnitelman perusteet kannustavat laatimaan aiempia kursseja laajempia, oppiainerajat ylittäviä opintojaksoja, jotta opiskelijoilla olisi myös siten mahdollisuus kehittää laaja-alaista osaamistaan.
3. Lukiodiplomit lukion opetussuunnitelmassa
Lukiokoulutuksen tehtävän mukaisesti lukiossa hankittuja tietoja ja taitoja osoitetaan lukion päättötodistuksella, ylioppilastutkintotodistuksella, lukiodiplomeilla ja muilla näytöillä.
Lukion oppimäärään voi pakollisten ja valtakunnallisten valinnaisten opintojen lisäksi sisältyä lukiodiplomeita ja muita valinnaisia opintoja koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Lukiodiplomin laajuus on lukioasetuksen mukaisesti kaksi opintopistettä (810/2018, 12 §).
Lukiodiplomit sisältyvät voimassa oleviin nuorten ja aikuisten lukion opetussuunnitelman perusteisiin, joista Opetushallitus on päättänyt vuonna 2019. Lukiodiplomeja on mahdollista suorittaa kotitaloudessa, kuvataiteessa, käsityössä, liikunnassa, mediassa, musiikissa, tanssissa ja teatterissa. Mahdollisuus suorittaa lukiodiplomeita määritellään paikallisessa opetussuunnitelmassa. Opetushallitus antaa myös erilliset ohjeet kunkin lukiodiplomin suorittamisesta.
Paikallisessa opetussuunnitelmassa kuvataan koulutuksen järjestäjän tarjoamien lukiodiplomien osalta lukiodiplomien tehtävä, yleiset tavoitteet ja arviointi sekä tavoitteet ja keskeiset sisällöt lukiodiplomeittain kahden opintopisteen laajuisina opintojaksoina. Lukiodiplomi voi sisältyä oppiaineen oppimäärän valinnaisiin opintoihin paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetyllä tavalla.
Suorittaminen erillisten suoritusohjeiden pohjalta
Mikäli lukiodiplomeja on paikallisen opetussuunnitelman mukaan mahdollista suorittaa lukiossa, niitä suoritetaan Opetushallituksen antamien ohjeiden mukaan. Lukiokoulutuksen järjestäjä päättää lukion opetussuunnitelman mukaisesti ja erillisten ohjeiden pohjalta lukiodiplomin käytännön järjestämisestä.
Lukiodiplomin suorittamisen pohjana ovat Opetushallituksen ohjeissa annetun laajuiset oppiaineen lukio-opinnot. Suoritusohjeissa ohjeistetaan myös määrittelemään lukion opetussuunnitelmassa ne opintojaksot, jotka voivat olla lukiodiplomin suorittamista edeltäviä lukio-opintoja.
Lukiodiplomitodistus - Lukion päättötodistuksen liite
Lukiolain mukaisesti lukiokoulutuksesta annettavien todistusten liitteenä annetaan lisäksi erillinen todistus lukiodiplomin ja suullisen kielitaidon kokeen suorittamisesta. Opetushallitus määrää opetussuunnitelman perusteissa todistuksiin merkittävistä tiedoista ja edellä mainituista liitteistä (810/2018, 39 §). Lukiodiplomit täydentävät lukion päättötodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen osoittamaa osaamista.
Lukiodiplomit tarjoavat opiskelijalle mahdollisuuden arvioida lukio-opintojen aikana karttunutta osaamistaan ja vahvuuksiaan jatko-opintojen näkökulmasta.
4. Lukiodiplomin suorittaminen osana lukio-opintoja
Lukiodiplomin suorittamisen järjestäminen on lukiolle vapaaehtoista, samoin kuin osallistuminen on opiskelijalle vapaaehtoista.
Oppivelvollisuuslain mukaan oppivelvollisuuden piirissä olevien opiskelijoiden osallistuminen lukiodiplomin suorittamiseen on opiskelijalle maksutonta (1214/2020, 17 §). Maksuttomia eivät kuitenkaan ole erityistä harrastuneisuutta painottavissa koulutuksissa tarvittavat opiskelijan henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut soittimet, urheiluvälineet tai muut vastaavat välineet ja tarvikkeet, joita opiskelija voi käyttää myös muutoin kuin opetuksen yhteydessä.
Oppivelvollisuuden piirin kuulumattomalta yleensä aikuisille tarkoitettua lukiokoulutuksen oppimäärää suorittavalta opiskelijalta, aineopiskelijalta ja erityisen tutkinnon kokeista voidaan periä maksuja lukiodiplomin suorittamiseen osallistumisesta (714/2018, 34 §; 1214/2020, 16 §, 17 §).
Yhteistyö ja koulutuksen hankkiminen
Lukiokoulutuksen järjestäjä voi toimia lukiodiplomien mahdollistamiseksi yhteistyössä muiden lukioiden ja oppilaitosten kanssa. Lukiolain mukaisesti koulutuksen järjestäjä voi täydentää järjestämäänsä koulutusta hankkimalla opetusta ja muita palveluja toiselta lukiokoulutuksen tai muulta koulutuksen järjestäjältä (714/2018, 8 §). Lukiodiplomien ohjeita noudatetaan myös silloin, kun opiskelijan opintosuunnitelmaan ja lukion oppimäärään sisältyvä lukiodiplomi suoritetaan muussa oppilaitoksessa. Lukiodiplomikohtaisissa tukimateriaaleissa avataan tarkemmin yhteistyön käytäntöjä ja mahdollisuuksia lukio-opetuksen hankkimisessa toiselta koulutuksen järjestäjältä.
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Opiskelijan muualla suoritettuja opintoja tai muutoin hankittua osaamista voidaan lukea hyväksi vahvistamalla ne osaksi lukion oppimäärää. Lukiolain (714/2018) 27 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tehtävänä on opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisen yhteydessä selvittää ja tunnistaa opiskelijan aiemmin hankkima osaaminen tämän esittämän selvityksen perusteella.
Koulutuksen järjestäjän on tunnustettava toisessa lukiolain mukaista koulutusta antavassa oppilaitoksessa suoritetut 11 §:ssä tarkoitetut opinnot hyväksi lukemalla ne osaksi lukiokoulutuksen oppimäärää. Tällöin on siis kysymys toisessa lukiossa suoritettujen opintojen tunnustamisesta ja hyväksilukemisesta.
Koulutuksen järjestäjän on tunnustettava myös muualla kuin lukiokoulutuksessa hankittu lukion opetussuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä vastaava osaaminen. Tarvittaessa osaaminen on osoitettava koulutuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Päätös osaamisen tunnustamisesta tehdään sitä erikseen pyydettäessä ennen opintojen tai hyväksi luettavaa osaamista koskevan opintokokonaisuuden alkamista.
Opintojen hyväksilukemisella ja muutoin hankitun osaamisen tunnustamisella tulee välttää opintojen päällekkäisyyttä ja lyhentää opiskeluaikaa.
Opetushallitus antaa tarkempia määräyksiä osaamisen tunnustamisesta ja sitä koskevasta menettelystä lukion opetussuunnitelman perusteissa 2019.
Opiskelijan muualla hankkiman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista kuvataan tarkemmin lukiodiplomikohtaisissa tukimateriaaleissa.