Lukiokoulutuksessa kotitalouden ilmiöiden tarkastelu tutkivalla ja kehittyvällä työotteella, ongelmanratkaisu- ja itsearviointitaitojen sekä luovuuden ja innovatiivisuuden käyttäminen toimivat erinomaisesti kotitalouden opiskelun kivijalkana. Kun nämä asiat ovat keskiössä opetuksen tavoitteita asetettaessa, ollaan lähellä holistista, kokonaisvaltaista kotitalouden tulokulmaa. Kotitalous tukee kestävän tulevaisuuden, vastuullisten valintojen sekä kansallisen kulttuurin ja kansainvälistymisen tuomien mahdollisuuksien ymmärryksen vahvistumista, ja se sulautuu hyvin osaksi lukiokoulutuksen yleissivistävää tehtävää.
3. Kotitalouden pedagogiikasta, työtavoista ja oppimisympäristöistä lukiossa
Tässä osiossa kuvataan sitä oppimiskäsitystä, johon kotitalouden opetussuunnitelmat pohjautuvat.
Kirjoittaja: Katriina Sulonen
Tällä sivulla
Professori Päivi Palojoki on todennut, että opittavat tietosisällöt tulee nähdä ajasta ja paikasta riippuvaisina, dynaamisina kokonaisuuksina, eikä staattisina muuttumattomina osina. Lukiokoulutuksessa on tärkeä pyrkiä geneeristen taitojen tasolle: kriittinen ajattelu, käsitteellisen ajattelun tukeminen, kysyvä oppiminen, jossa ohjataan tekemään miksi-kysymyksiä ja pohtimaan arjen ilmiöiden taustaa. Geneeriset taidot vapauttavat sisältöpainotteisesta oppimisesta kohti kykyä etsiä ja tulkita tietoa. Tämä toteutuu, kun erilaiset tiedot ja taidot kietoutuvat kotitaloudessa yhteen. Vastuu, itsenäisyys ja luovuus lisääntyvät opiskelijan siirtyessä perusopetuksesta toiselle asteelle, yksilön rooli vähenee ja yhteisön merkitys vahvistuu.
3.2.1. Poiesis, praksis ja fronesis kotitalouden opetuksessa
Dosentti Liisa Haverinen ja Dosentti Marja Martikainen toivat jo 1990-luvulla esille näkökulmia kotitalouden toiminnasta (poiesis, praksis, fronesis). Kotitalouden toiminnan tarkastelua ja edellä esitettyjä opetuksen tavoitteisiin liittyviä näkökulmia syvennetään arjen hallinnan käsitteen avulla, jossa inhimillinen ja aineellinen vuorovaikutus kietoutuvat yhteiseksi prosessiksi
• Poiesis: Kotitalouden toimintaa ja sen myötä kotitalouden opetusta ja opiskelua on usein tarkasteltu aineellisen vuorovaikutuksen kautta, teknisen toiminnan ollessa painopisteenä. Poiesis-toiminta tarkoittaa sellaista toimintaa, jossa valmistetaan ja suunnitellaan erilaisia tuotteita. Tämä toiminta perustuu tekhne-tietoon, joka tarkoittaa tietoa käytettävissä olevista keinoista, välineistä ja tavoista. Poiesis-toiminnassa arvioidaan työmenetelmiä ja tekniikoita käytännön toiminnan tasolla eikä niinkään pohdita toiminnan syvällisempää tai monimuotoisempaa vaikutusta.
• Praksis: Praksis-toiminnassa keskiössä on inhimillinen vuorovaikutus ja sen kietoutuminen konkreettiseen toimintaan tai tuotokseen. Praksis-toiminnassa painopiste on sosiaalisen ympäristön inhimilliseen vuorovaikutukseen kohdistuvissa tilanteissa ja tapahtumissa. Voidaan siis todeta, että toiminta ei suju, jos ei oteta huomioon kaikkien toimijoiden näkökulmia tai hyvinvointia. Tulkinnallinen reflektio kohdistuu toimijaan itseensä ja toiminnan eettiseen laatuun lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa. Kotitalouden opiskelussa reflektion kohteena on esimerkiksi pienen opiskelijaryhmän toiminta osana laajempaa ryhmää.
• Fronesis: Praksis-toimintaa ohjaa käytännön järki tai käytännöllinen viisaus, fronesis. Tämä tarkoittaa harkittuja, perusteltuja valintoja, jotka on tehty yhteisymmärryksessä, jotta myös tuotos ja toimintatapa ovat kaikkien hyväksyttävissä. Fronesis korostaa vastuullisuuden tarkastelua ja tilannetajua, mikä on tärkeää esimerkiksi kestävään tulevaisuuteen tai ekososiaaliseen sivistykseen liittyvissä opiskelualueissa tai lukion opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisen osaamisen alueista vuorovaikutusosaaminen ja eettisyys ja ympäristöosaaminen.
3.2.2. Arjen hallinta
Arjen hallinnan käsite korostaa kotitalouden toiminnan laadullista ulottuvuutta, jossa inhimillinen ja aineellinen vuorovaikutus kietoutuvat yhteiseksi prosessiksi. Arjen hallinta voidaan jakaa osaavaan arjen hallintaan (poiesis), taitavaan arjen hallintaan (praksis) ja ymmärtävään arjen hallintaan (fronesis). Arjen hallinnan käsitteeseen kuuluu yhtä lailla opiskelijan persoonallisuuden kehittyminen kuin toimintaan liittyvä kehittyminen.
Kotitalouden toiminnan ja kotitalouden opetuksen eettisessä tarkastelussa yhtenä tarkastelukulmana voidaan pitää persoonallisuuden kehittymistä ja kehittämistä osana toiminnallista opetusta. Kotitalouden erilaiset käytännön opetustilanteet tarjoavat tähän hyviä harjoittelupaikkoja. Oppituntitilanteet, joissa pyritään yhdessä löytämään kaikille sopiva ratkaisu, vahvistavat vastuuseen kasvamista ja kaikkien osallistamista yhteiseen tehtävään. Vastuuseen voidaan liittää myös ymmärrys toiminnan rationaalisuudesta.
Kotitalouden taitojen kehittyessä käytännön työtaidot ja ihmissuhdetaidot toimivat tasavertaisina arjen hallinnan perustana. Näitä molempia taitoja tarvitaan kodin ulkopuolella ja niiden myötä vahvistuu opiskelijan rooli myös siinä, miten hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa erilaisiin toimintoihin yhteiskunnassa.
Arjen hallinnassa ja sen myötä kotitalouden toiminnassa todentuvat oma-aloitteisuus ja itsenäisyys. Professori Liisa Haverisen sanoin käsitys arjen hallinnasta käytännön toiminnan yhteydessä ilmenee siinä, että yksilö on aktiivinen toimija, joka hankkii sellaisia tietoja ja taitoja, joita voi hyödyntää kotitalouden toiminnassa. Oppimisen ja kokemuksen myötä, yksittäiset asiat jäsentyvät ja uutta tietoa voidaan käyttää monipuolisesti erilaisissa tilanteissa ja asiayhteyksissä."
Kotitalouden poiesis toiminta keskittyy teknisiin taitoihin ja käytännön toimintoihin, kuten ruoanvalmistukseen, siivoukseen ja taloudenhoitoon. Tämä taso korostaa tehokkuutta ja taitoa käyttää oikeita menetelmiä ja välineitä arjen tehtävien suorittamisessa. Osaava arjen hallinta luo perustan, jonka päälle muut arjen hallinnan tasot rakentuvat.
Kotitalouden praksis toiminta painottaa sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Se sisältää kyvyn toimia yhdessä muiden kanssa, huomioida eri näkökulmat ja edistää kaikkien osapuolten hyvinvointia. Taitava arjen hallinta kehittää opiskelijan kykyä reflektoida omaa toimintaansa ja sen vaikutuksia ympäristöönsä, mikä on olennaista yhteisöllisen ja eettisen toiminnan kannalta.
Kotitalouden fronesis toiminta edustaa syvällistä ymmärrystä ja käytännöllistä viisautta arjen tilanteissa. Se tarkoittaa kykyä tehdä harkittuja ja perusteltuja päätöksiä, jotka huomioivat sekä yksilön että yhteisön tarpeet ja arvot. Ymmärtävä arjen hallinta korostaa vastuullisuutta, tilannetajua ja kestävän kehityksen periaatteita, mikä on erityisen tärkeää nyky-yhteiskunnassa.
Arjen hallinnan tutkimus osoittaa, että nämä kolme tasoa ovat keskeisiä opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan kehittämisessä. Ne tukevat opiskelijan kasvua itsenäiseksi, vastuulliseksi ja yhteisölliseksi toimijaksi, joka kykenee navigoimaan monimutkaisissa arjen tilanteissa ja tekemään kestäviä valintoja.
Arjen hallinnan opetus lukion kotitalousopetuksessa kohtaa useita haasteita, jotka voivat vaikuttaa oppimisen tehokkuuteen ja opiskelijoiden sitoutumiseen. Ensinnäkin arjen hallinta kattaa laajan kirjon taitoja ja tietoja, jotka liittyvät niin teknisiin, sosiaalisiin kuin eettisiin ulottuvuuksiin. Tämä monialaisuus tekee opetuksen suunnittelusta ja toteutuksesta haastavaa, sillä opettajien on yhdistettävä eri tieteenalojen sisältöjä ja menetelmiä. Lisäksi opiskelijoiden taustat ja valmiudet voivat vaihdella suuresti. Jotkut opiskelijat saattavat olla jo hyvin taitavia arjen hallinnassa, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea ja ohjausta. Tämä vaatii opettajilta kykyä eriyttää opetusta ja tarjota yksilöllistä tukea.
Motivaation ylläpitäminen on myös merkittävä haaste, sillä arjen hallinnan oppiminen voi tuntua opiskelijoista arkiselta ja itsestään selvältä, mikä voi heikentää motivaatiota. Opettajien on löydettävä tapoja tehdä oppimisesta merkityksellistä ja innostavaa, esimerkiksi käytännönläheisten projektien ja ongelmanratkaisutehtävien avulla. Käytännön harjoittelun mahdollisuudet ovat usein rajalliset, sillä arjen hallinnan taitojen oppiminen vaatii usein käytännön harjoittelua, mikä voi olla haastavaa järjestää lukiossa. Tarvitaan riittävästi resursseja, tiloja ja välineitä, jotta opiskelijat voivat harjoitella esimerkiksi ruoanvalmistusta, siivousta ja taloudenhoitoa.
Yhteisöllisyyden ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on myös tärkeää, sillä arjen hallinta ei ole pelkästään yksilön taito, vaan se liittyy myös kykyyn toimia osana yhteisöä. Opetuksessa on tärkeää painottaa yhteistyötä ja vuorovaikutusta, mutta tämä voi olla haastavaa, jos opiskelijoilla on erilaisia sosiaalisia taitoja ja valmiuksia. Lisäksi nyky-yhteiskunnassa arjen hallinnan opetuksessa on tärkeää huomioida kestävän kehityksen periaatteet. Tämä vaatii opettajilta ajankohtaista tietoa ja kykyä yhdistää ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat opetukseen.
Näiden haasteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen on keskeistä, jotta arjen hallinnan opetus lukion kotitalousopetuksessa voi tukea opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänhallintaa.
Kotitalouden opettajan pedagogisella ajattelulla on keskeinen merkitys siinä, onko kotitalouden opetuksessa painopisteenä poiesis, praksis vai fronesis painopisteenä. Pedagoginen ajattelu voi ilmentyä siten, että opettaja työssään ja opetuksessaan keskittyy vahvasti tekniseen osaamiseen, ulkoiseen tehokkuuteen, onnistuneisiin tuotoksiin ja lopputulosten arviointiin.
Omaa opetustaan kehittävä opettaja etenee pedagogisessa ajattelussaan. Opetuksen kehittäminen sekä erilaisten lähestymistapojen merkityksen korostaminen ovat osa opetusta. Opettaja onnistuu käsitteellistämään omaa opetustaan, liittämään tarkasteluun kotitaloustieteen näkökulmaa sekä taitavasti soveltamaan erilaisia oppimiskäsityksiä opetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin. Tämä pedagogisen ajattelun kehittyminen näkyy myös opettajan arviointiosaamisen vahvistumisena.
Opettajan pedagogisen ajattelun tulisi edetä työvuosien myötä siihen suuntaan, että opettajalla on opetuksen tavoitteista ja sisällöistä selkeä, kotitaloustieteeseen pohjautuva näkemys ja hän osaa luoda omaa opettamisen teoriaa. Oppimisen ja osaamisen arvioinnissa on mukana myös eettinen ulottuvuus.
Pedagogisen ajattelun kehittymisen myötä, opettaja toiminnan painopiste siirtyy tapasidonnaisesta toiminnasta kohti tulkinnallista ja reflektiivistä toimintaa, jossa merkityksellistä on uudistava työote, yhteiskunnallinen aspekti sekä opetuksen ja oppimiseen kohdistuva vastuun ymmärtäminen laaja-alaisena asiana. Kokonaisuus kohtaa yksityiskohdat ja kotitalouden opetuksen merkitys lukiokoulutuksessa löytää paikkansa. Opettajan pedagogisen ajattelun syveneminen ja ammatillisen kasvun vahvistuminen heijastuvat siihen, että sekä opetus, opiskelu ja oppiminen ovat lukiokoulutuksessa haasteellisempaa kuin perusopetuksessa.
Dosentti Erja Syrjäläinen ja Dosentti Liisa Haverinen käsittelivät taitopedagogiikkaa sekä taitojen oppimiseen ja opettamiseen liittyviä kysymyksiä Kasvatus-lehden artikkelissaan vuonna 2012. Artikkelissa valotetaan monipuolisesti taidon oppimista, näkökulmina fenomenologinen filosofia ja kognitiivinen psykologia.
Fenomenologisessa taitokäsityksessä korostuvat hiljainen tietäminen ja narratiivisuus, kun taas kognitiiviskonstruktivistisessa näkökulmassa painottuvat taidon kehittyminen ja oppiminen ongelmanratkaisuprosessina.
Artikkelissa tuodaan esille van Manenin käyttämä käsite paattinen tietäminen, josta on hahmotettu viisi erilaista osa-aluetta: toiminnallinen, temporaalinen, ruumiillinen, situationaalinen ja relationaalinen tietäminen. Jaottelu valaisee sitä, kuinka monimuotoista erilaisten taitojen oppiminen on, erityisesti kun mukaan otetaan myös kotitalouden toiminnan edellä mainitut ulottuvuudet.
- Toiminnallinen tietäminen on kokemuksellista: havaitsee osaavansa jotain ja harjoittelun myötä oma osaaminen ja itseluottamus vahvistuvat. Rutiinit vahvistavat osaamista ja tunnetta pärjäämisestä.
- Temporaalinen tietäminen kytkeytyy aikaan ja siihen, että kokemuksensa perusteella tietää jotain esimerkiksi tuotteen tekemisestä.
- Ruumiillisessa tietämisessä keskeistä on vahva keskittyminen tekemiseen, ja onnistuminen osoitetaan myös ilmeillä, eleillä, liikkeillä. Tekemisestä jää myös muistijälkiä esimerkiksi siitä, miltä jokin materiaali tuntuu.
- Situationaalinen tietäminen liittyy tilan ja tilanteen tuttuuteen, kuin myös turvalliseen oppimisympäristöön.
- Relationaalinen tietäminen on osa ryhmässä toimimista ja yhteisöllisyyttä. Omaan työskentelyyn vaikuttavat ryhmä, luonto, esineet ja rakennettu ympäristö.
Narratiivisuus voidaan nähdä yhtenä mahdollisuutena kehittää taitopedagogiikkaa. Haverinen ja Syrjäläinen tuovat esille, miten tarinat palvelevat opetusta kolmella eri tasolla: metaforat voivat toimia pedagogisen idean kantajana, pedagogiset episodit valottavat tekemiseen liittyviä ongelmakohtia ja kolmanneksi oppimista voi kuvata taidon kehittymistarinalla. Tarinoiden käyttäminen oppimisen ja osaamisen arvioinnissa on erinomainen menetelmä, jossa opiskelijan syvällinen ja kokonaisuuksiin liittyvä ymmärrys on todennettavissa.
Kognitiivinen näkökulma taidon oppimisessa todentuu ongelmanratkaisuun ja sen myötä tavoitteiden asettamiseen. Ongelmanratkaisulle, kuten taitojen oppimiselle, esitetään kolme piirrettä: tavoitteeseen suuntautuminen, alatavoitteet sekä keinot ja alatavoitteiden saavuttamiseksi. Haverisen ja Syrjäläisen artikkelissa kiteytetään, että jokainen taito voidaan nähdä ongelmana, joka pienin askelin, oppimisen ja kehittymisen myötä löytää ratkaisun. Taidon tilannesidonnaisuus määrittää sen, minkälaisia voimavaroja ongelmanratkaisutilanteissa käytetään.
Keskeistä taidon oppimisessa on harjoittelu. Kun taito on automatisoitunut, voidaan voimavaroja suunnata uusiin haasteisiin ja ottaa haltuun monimutkaisempia taitoja.
Lukiokoulutuksessa olisi hyvä tavoitella syvällistä oppimista, vahvistaa siis taitojen oppimista ja kognitiivista kehittymistä, jolloin oppimistilanteissa vastuu siirtyy asteittain oppijalle. Syvälliseen oppimiseen liittyy seuraavia edellytyksiä: uusia ideoita suhteutetaan jo opittuihin asioihin. Tämä todentuisi lukion kotitalouden opetuksessa siten, että perusopetuksen opetukselle asetetut tavoitteet ja siellä opitut asiat muodostavat vahvan synergia lukioon. Taidon oppimisessa ja taitopedagogiikassa on tärkeä linkittää kokemustietoa ja luoda uutta tekemiseen liittyen. Oppijan oma oivallus tukee ja vahvistaa syvällistä oppimista. Edellä esitetyn kolmen kohdan lisäksi syvällistä oppimista edistävät taito arvioida uusien ideoiden toimivuutta, aktiivinen dialogi ympäristön kanssa sekä reflektio.
Taidon oppimisessa tavoitellaan taitavaa suoritusta. Tämä edellyttää tekijältä kognitiivista toimintaa, erilaisia havaintomotorisia taitoja sekä adaptoitumista ympäristön olosuhteisiin. Esimerkkien löytäminen kotitalouden toiminnasta tai kotitalouden opetuksen tilanteista onnistuu helposti. Taidon oppimista vahvistaa myös demonstraatio, joka on hyvin perinteinen opetusmenetelmä kaikissa taito- ja taideaineissa.
Lukiokoulutuksessa kotitalouden opetuksen tavoitteiden sitominen lukion laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin on mielekäs integroinnin tapa. Professori emeritus Reijo Miettinen on esittänyt Kasvatus-lehden artikkelissaan (2019) 21.vuosisadan oppimisen kaavaksi seuraavan yhtälön 3Rs x 7Cs. Kaavassa 3 Rs viittaa lukemisen ja kirjoittamisen merkittävään rooliin oppimisessa. Yhtälön 7Cs viittaa seitsemään c- kirjaimella alkavaan taitoon, joita tarvitaan 21.vuosisadalla: critical thinking, creativity, collaboration, communication, cross- cultural understanding, computing ja career self- reliance. Tämäkin voisi olla yksi tapa lähestyä lukion kotitalouden opetuksen tavoitteita, sisältöä sekä oppimisen ja osaamisen arvioinnin kohteita.
Lähteet:
Haverinen, L. 1996. Arjen hallinta kotitalouden toiminnan tavoitteena. Kotitalouden toiminnan filosofista ja teoreettista tarkastelua. Helsingin yliopisto.
Haverinen, L. 2009. Johdatus kotitalouden taitopedagogiikkaan – kertomukset kotitalousopetuksen hiljaisen tiedon tulkkina. Helsingin yliopisto.
Haverinen, L., Martikainen, M. 1999. Rakas lapsi – ei. Kotitalouden toiminnan kasvattavan merkityksen tiedostaminen. Kolmen perheen vuorovaikutuksen analyysi. Helsingin yliopisto.
Haverinen, L., Syrjäläinen, E. 2012. Näkökulmia taitopedagogiikkaan. Kasvatus (43), 160 – 170.
Miettinen, R. 2019. 21. vuosisadan kompetenssit. Kasvatus (50), 203 – 215.
Ouakrim – Soivio, N. 2015. Oppimisen ja osaamisen arviointi. Otava. Keuruu.