Aamu (s. 94–97)
Ja äkkiä oli aamu.
– Huomenta rakas riiviöni, kuului äidin ääni siinä samassa, kun juuripuuron tiheä tuoksu levisi luolaan. – Nukuitko hyvin? Karmeita unia?
– Ymmhh, vastasi pikkuhirviö ja tunnusteli vatsaansa, jossa lepatus oli muuttunut painavaksi möhkäleeksi. Se olisi halunnut hypätä äidin syliin, käpertyä keräksi ja viettää päivän imeskelemällä varpaankynsiään, asettamalla hämähäkkejä suuruusjärjestykseen tai opettamalla temppuja turkistaan löytyville kirpuille.
– Pahus soikoon, miten puhtaalta sinä näytät, huudahti isähirviö paiskaten luolaan jotakin, joka oli vielä lämmin. Päivällinen, arvatenkin. – Et kai vain käynyt eilenkin uimassa?
Pikkuhirviö mietti, mitä vastata, kun äiti ojensi sille lehteen käärityn paketin ja hieroi hiukan tuoretta mutaa sen turkkiin. Osa mudasta putosi kokkareina puuroon, jota pikkuhirviön ei muutenkaan tehnyt mieli.
– Kas noin, äitihirviö sanoi. – Kierit vielä tuon rinteen alas, niin kukaan ei huomaa, että olet pessyt itseäsi. Onhan hampaat viilattu ja kynnet teroitettu? Hengitys ainakin lemahtaa lupaavasti. Tarvitsetko vielä jotakin? Osaatko reitin? Jaksatko? Pärjäätkö?
– Äiti! ähkäisi pikkuhirviö.
– Pidä huolta itsestäsi, pidäthän? Haluatko unirotan mukaan? Etkö? Niin no, olethan sinä sentään jo koululainen…
Äitihirviö niiskautti ja halasi pikkuhirviötä niin, että luut rutisivat.
– Oikein rajua koulupäivää sinulle, hurjimus!
Eikä sen jälkeen auttanut muu kuin lähteä.
Isä löntysti mitään sanomatta pikkuhirviön vierellä, murahteli itsekseen, pot-kis-keli kiviä ja tiiraili taivaalle, kunnes tultiin metsän laitaan. Siellä se kääntyi ja tarttui pikkuhirviötä lujasti hartioista.
– Hyvin se menee, isähirviö sanoi merkillisen paksulla äänellä. – Olet vain oma kammottava itsesi. Hirmuista koulupäivää!
Pikkuhirviö tunsi olonsa kurjaksi. Pitääkseen mielensä edes hitusen korkeammalla kuin häntänsä se mietti löntystellessään, mitä oikeastaan tiesi siitä, mikä nyt väistämättä olisi edessä.
Tässä maailmankolkassa koulua kävivät kaikki, jotka eivät olleet enää pieniä mutta eivät myöskään niin isoja, että olisivat pärjänneet yksin. Tullakseen oikeaksi hirviöksi oli käytävä ainakin auringonkierron verran hirviökoulua.
Suna Vuori: Hirmuista koulupäivää, hirviö. WSOY 2006.