Hirmuista koulupäivää, hirviö! (s. 90–91)
Pikkuhirviöstä tuntui kuin sen vatsassa olisi lentänyt lepakoita.
Isän laittama iltapala ei maistunut, äidin kertomasta iltasadusta se ei muistanut mitään eikä unikaan ottanut tullakseen, vaikka pikkuhirviö oli maannut taljallaan jo monen tähdenlennon ajan. Se oli levoton. Ahdistunut. Hyvin huolissaan. Sitä hirvitti.
Tuleva aamu toisi mukanaan pikkuhirviön ensimmäisen koulupäivän, eikä se oikein tiennyt, mitä ajatella moisesta. Hirviön päässä törmäili monenlaisia kysymyksiä eikä se ollut lainkaan varma, oliko koulu se paikka, jossa niihin vastattiin.
Raaps raaps raaps.
Pikkuhirviö raaputti kynnellään kallioseinää ja kuunteli. Isä kuorsasi, äiti mumisi unissaan. Lepakot suhahtelivat luolaan ja jälleen ulos. Jossain ulvahti susi. Kaikki oli niin kuin olla pitää…
Suna Vuori: Hirmuista koulupäivää, hirviö. WSOY 2006.
Hirmuista koulupäivää, hirviö!, keskustelu (s. 92)
Risto: Pelkäätkö sinä hirviöitä?
Kielikarhu: Pelkään, jos näen niitä pimeässä.
Risto: Minäkin pelkään.
Kielikarhu: Mutta minä myös tykkään leikkiä hirviötä.
Risto: No leikitäänkö hirviöitä?
Kielikarhu: Joo!
Risto: Kivaa!