Koulussa (s. 98–99)
Koulussa o-pe-tel-tiin hir-vi-ö-e-lä-mäl-le tärkeitä taitoja, kuten ir-vis-te-ly-ä, kar-ju-mis-ta ja ul-von-taa (joissa pik-ku-hir-vi-ö arveli pär-jää-vän-sä koh-ta-lai-ses-ti), pu-re-mis-ta, raa-pi-mis-ta ja raatelua (joissa se olisi kaikella to-den-nä-köi-syy-del-lä surkea), pe-lot-te-lun alkeita (jotka jo pelkällä nimellään kau-his-tut-ti-vat sitä it-se-ään-kin), väi-jy-mis-tä, hyök-kää-mis-tä ja ta-kaa-a-jo-a (jotka he-rät-ti-vät pik-ku-hir-vi-ös-sä kasvavaa le-vot-to-muut-ta) sekä liikuntaa, jossa har-jaan-nut-tiin muun muassa luu-kei-lauk-ses-sa, ki-ven-pyö-rit-tä-mi-ses-sä, kei-häs-tyk-ses-sä ja pu-ru-pai-nis-sa.
Ur-hei-lu-la-jeis-ta y-li-voi-mai-ses-ti suo-si-tuin oli hir-vi-öi-den raaka mutta jalo kan-sal-lis-la-ji, kal-lo-pal-lo. Sa-no-mat-ta-kin selvää, että juuri siinä pik-ku-hir-vi-ö uskoi o-le-van-sa huonompi kuin kukaan.
Pik-ku-hir-vi-ö oli iso, hidas ja hiukan kömpelö, ja lisäksi jotain sellaista, jota isä ja äiti – luul-les-saan, ettei pik-ku-hir-vi-ö kuullut – kutsuivat poh-dis-ke-li-jak-si. Se haiskahti yhtä i-kä-väl-tä kuin kie-lel-li-ses-ti lahjakas tai hei-ve-röi-nen.
Vasta va-paa-eh-toi-sil-la y-lä-luo-kil-la o-pe-tel-tiin lu-ke-mis-ta, kir-joit-ta-mis-ta ja las-ke-mis-ta, joita ei pidetty hir-vi-öil-le kovinkaan hyö-dyl-li-si-nä aineina, sekä oppia menneistä ajoista ja muista maista, joiden tun-te-mi-sen tar-peel-li-suu-des-ta tapeltiin van-him-pi-en neu-vos-tos-sa joka vuosi.
Suna Vuori: Hirmuista koulupäivää, hirviö. WSOY 2006.
