Vaatikaa täsmällisyyttä!, osa 1 (s. 125–126)
Isä hankki Intiasta kertovan opaskirjan ja luki sitä Simolle ääneen:
– "Intiassa monet osaavat englantia."
Isä näytti ilahtuneelta.
– Sittenhän me pärjäämme siellä, kun sinäkin puhut englantia jo vähän.
Isä luki lisää: ”Intiassa pitää hymyillä paljon, sillä intialaiset ovat erittäin ystävällisiä. Intialaiset pitävät myös siitä, että heille antaa käyntikorttinsa. Se on ystävyyden osoitus.”
– Mikä on käyntikortti? Simo kysyi.
– Se on pieni pahvinen kortti, jossa on painettuna nimi, ammatti ja osoite.
Minä teen sellaisen, Simo ajatteli. Hän meni huoneeseensa ja leikkasi valkoisesta pahvista palasen.
Sitten hän otti mustekynän ja kirjoitti pahville: ”Nimi: Simo Piiparinen. Ammatti: Lapsi. Osoite: Kerava.”
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Simo ja Sonia eli kadonnut Kerala. WSOY 2009.
Vaatikaa täsmällisyyttä!, osa 2 (vain äänitteellä)
Kuukauden kuluttua Simo ja hänen isänsä laskeutuivat lentokoneella Intian kamaralle. Lentoasemalta he menivät rautatieasemalle. Isä tutki aikatauluja.
– Seuraava juna Keralaan näkyy lähtevän viidentoista minuutin kuluttua, isä sanoi. – Mutta junaahan ei ole koko asemalla!
Isä kyseli asemalla parveilevilta ihmisiltä, tiesivätkö nämä, missä juna viipyi.
– Junako? ihmiset sanoivat. – Se lähtee ehkä vasta illalla.
– Illalla? isä ällistyi. – Aikataulussa lukee, että juna lähtee viidentoista minuutin kuluttua. Miksei tässä maassa saada junia kuriin?
Hän säntäili asemalla edestakaisin ja yritti päästä lippuluukulle.
– Minä tulen Suomesta! hän huusi. – Siellä junat kulkevat ajallaan!
Simo kurkki isänsä takaa, kun tämä pauhasi ihmisille:
– Vaatikaa kellonaikojen noudattamista! Vaatikaa täsmällisyyttä!
– Miksi? ihmiset kyselivät.
– Koska muuten… asiat eivät pyöri!
– Mitkä asiat? ihmiset kummastelivat.
– Aikatauluasiat! Simon isä vastasi.
– Ei se meitä haittaa, ihmiset sanoivat.
– Mutta ettehän te ehdi minnekään! Simon isä huudahti.
– Mihin meidän pitäisi ehtiä? ihmiset kysyivät.
Simon isä hypähti ilmaan ja osoitti eri ilmansuuntiin:
– Kauppaan, kuntosaliin, teatteriin, elokuviin, konserttiin, kesämökille, jääkiekko-otteluun, sauvakävelylle, hiihtoladulle, puutarhamessuille!
Simo katseli hämmästyneenä, kun ihmiset alkoivat kerääntyä hänen isänsä ympärille. Isä joutui kiipeämään korokkeelle, jotta häntä kuultaisiin paremmin. Isä korotti ääntään ja jatkoi:
– Kaustisen kansanmusiikkifestivaalille, Savonlinnan oopperajuhlille, Rääkkylän kihaukseen, Rauman pitsiviikolle, Kuhmon kamarimusiikkiin, Petkeljärven kansallispuistoon, Nyyssänniemen leirintäalueelle, Vaikkojoen melontareitille, Enonkosken kalamarkkinoille, Kiilopään lumikenkäilykurssille, Pienperheyhdistyksen melontaretkelle, Kurtakon kulttuuriviikoille, Äkäslompolon ympärijuoksuun, Pielpajärven niittotalkoisiin, Jänkhällä jytisee -moottoripyörätapahtumaan, Kätkätunturin sauvakävelykurssille, Keikyän heinähupaan ja Päijänteen palvipäiville!
Ihmiset taputtivat käsiään.
– Hauska esitys, he sanoivat ja hajaantuivat sitten omille teilleen.
Simon isä laskeutui uupuneena korokkeelta.
Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Simo ja Sonia eli kadonnut Kerala. WSOY 2009.
