Kiina-juttuja

Kappaleessa tutustutaan Xingin valokuviin, jotka on otettu Kiinassa. Samalla kappaleessa käsitellään erilaisuutta ja sitä, miksi aina ei halua pohtia oman kulttuurin ja suomalaisen kulttuurin eroja. Oppilaat voisivat tuoda kouluun omia lapsuudenkuvia ja perhekuvia sekä esitellä niitä muille. Jos omasta kuvasta kertominen on turhan ujostuttavaa, opettaja voi leikata lehdestä perhekuvia ja oppilaat voivat kertoa niistä kuin omistaan. Se on hauskaa ja vapauttavaa! Voidaan myös miettiä, millaisia perheitä on muissa kirjoissa (esim. muumiperhe, jota käsitellään kirjan seuraavassa jaksossa).

Kappale koostuu äänitteeltä kuunneltavasta tekstistä sekä tekstikirjan pienemmistä teksteistä, joita ovat opettajan viesti koteihin ja Riston ja Kielikarhun käymä dialogi. L- ja e-äänteiden kuulemista ja lukemista harjoitellaan sanalaatikon sanojen avulla. Tekstikirjan kuvissa on myös useita l- ja e-kirjaimella alkavia sanoja. Sanasalaatti-tehtävässä kerrataan ja opitaan perheenjäseniä.