Eläytyvää kuuntelua
Seuraavassa katkelmassa kuvataan kolmea erilaista tietä. Piirrä vihkoosi kuvat näistä teistä ja nimeä ne.
Tomilla oli matkalukemisena kymmenen sarjakuvalehteä ja ne riittivät Helsingistä aina siihen saakka, kun auto kääntyi leveältä asfalttitieltä kapeammalle, sorapäällysteiselle. Siltä poikettiin vieläkin vähäisemmälle metsätielle. Isä ajoi nyt hyvin hiljaa. Tietä ei ollut paljoakaan käytetty. Ajourien keskellä kasvoi ruohoa ja pieniä pensaita, jotka raapivat auton pohjaa.
Ritva Toivola: Kun pikkukorva sai siivet. Weilin+Göös 1986.
- Tekstissä puhuttiin myös kinttupolusta. Mikä se on?
- Keksittekö vielä lisää erilaisia teitä tai polunnimityksiä?
Sanelu
Hiidenkivi (iso kivi keskellä metsää)
Hiidenkirnu (”porattu kuoppa kalliossa”, virtaavan veden pyörittämän soran ja kiven kovertama ontelo kallioopohjassa)
Hiidenkiuas (esihistoriallinen hautakiviröykkiö, suuret kivikasat)
Hiidenkattila (myllerrys, sekamelska)
⇒ Keskustellaan lopuksi sanojen merkityksistä.
Toistokirjoitus
Luetaan teksti kahteen kertaan. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen taululle kirjoitetaan seuraavat väliotsikot, jotka auttavat oppilaita palauttamaan mieleensä tekstin eri osat:
1. Hiisi-sanan kaksi eri merkitystä
2. Millaisia hiidet ovat?
3. Millainen on hiitola?
4. Hiisi-sanan käyttö nykykielessä
Hiisi
Alkujaan hiisi tarkoitti pyhää paikkaa, jossa on palvottu erilaisia pakanajumalia. Tässä merkityksessä sanaa hiisi on käytetty ainakin Suomessa ja Virossa. Myös pyhästä hauta-alueesta tai pahasta, helvetin kaltaisesta paikasta saatettiin puhua hiitenä.
Kristinuskon levitessä sanan merkitys hämärtyi entisestään ja merkitys muuttui ajan myötä yhä tarunomaisemmaksi. Suomen kielessä pakanoihin samaistettu hiisi-sana alkoi viitata pahaan tai pakanalliseen henkiolentoon, pienikokoiseen ilkeään haltiaan tai peikkoon. Lopulta tästä merkityksestä tuli sanan varsinainen merkitys. Esimerkiksi Kalevalassa Väinämöinen joutui taistelemaan kolmea pahaa henkiolentoa, Lempoa, Pahaa ja Hiittä vastaan.
Hiisitarinoissa hiidet kuvattiin usein pieniksi, jokseenkin ihmismäisiksi. Joskus harvemmin hiidet kuitenkin rinnastettiin myös jättiläisiin tai vuorenpeikkoihin. Hiidet kuuluivat hiiden väkeen. Hiiden väki saattoi eräiden käsitysten mukaan tarttua ihmiseen näkymättöminä olentoina tai taikavoimana ja aiheuttaa näin sairauksia.
Hiisien kotipaikka oli Hiitola. Hiitola sijaitsi vaikeakulkuisessa maastossa, mahdollisimman syrjässä ihmisasutuksesta. Hiitolaan oli rakennettu Hiiden linna, jossa hiidenväen hallitsija, Hiisi asui vaimonsa, Hiiden emännän kanssa. Hiiden emännältä Väinämöinen sai erään tarinan mukaan kanteleeseensa kielet. Hiiden linnassa asui myös hiitolaisia - joiden hiukset olivat käärmeitä - sekä Hiiden raivoava rakki eli koira ja Hiiden kissa, Kipinätär. Hiidellä oli vain yksi tytär, nimeltään Hippe. Hipen tehtävänä oli laittaa varkaat palauttamaan varastettu omaisuus oikeille omistajilleen. Hiiden väestä puhutaan niin pahoina kuin hyvinäkin olentoina. Usein itse Hiisi suojeli metsässä kulkevia ihmisiä pedoilta.
Hiisi on jättiläisten ja muiden taruolentojen ohella ollut tapa selittää asioita, joille ei näytä olevan luonnollista syytä. Kuka nyt toisi ison kiven keskelle metsää (hiidenkivi), poraisi kuopan kallioon (hiidenkirnu) tai kokoaisi suuria kivikasoja (hiidenkiuas).
Hiisi-sanan käsittäviä paikannimiä on runsaasti Etelä-Suomessa ja Virossa, esimerkiksi Hiiensaar, Hiijjenkallio, Hiisniemi, Hiiemetsä, Hiitola, Hiidenvesi, Hiidenmaa. Näillä alueilla on yleensä esiintynyt jokin esihistoriallinen muinaisjäännös, jota on epäilty palvontapaikaksi. Sana esiintyy myös joissain sanonnoissa, kuten” Painu hiiteen!” tai ”Vesihiisi sihisi hississä”.
Wikipedian Hiisi-tietoa mukaillen