Tunnin kulku

1. Aloita tunti kertaamalla, että viime kerralla pohdittiin suojautumisen ja itsestä huolehtimisen merkitystä eri tilanteissa. Muistuta oppilaita siitä, että heillä on mahdollisuus tehdä valintoja oman seksuaalikäyttäytymisensä suhteen ja että hyvillä keskustelu- ja neuvottelutaidoilla on suuri merkitys ihmisten välisissä suhteissa. Selitä, että tunnilla käydään läpi Jaken ja Mallan tarina. Tarinan edetessä tullaan pienryhmissä pohtimaan erilaisia kysymyksiä. Ryhmät kertovat omat ajatuksensa jokaisen kysymyksen jälkeen.                       
(5 min)

2. Jaa oppilaat 3–4 hengen tyttö- ja poikaryhmiin. Pyydä jokaisesta ryhmästä yhtä oppilasta toimimaan kirjurina ja kirjaamaan ryhmän ajatukset ytimekkäästi paperille.
 

3. Aloita kertomus. (Jos mahdollista, niin laita kahden nuoren kuva taululle, jotta oppilaiden on helpompi samaistua kertomukseen.)                         
(25–30 min)

 

Malla on 14-vuotias tyttö. Hän on seurustellut Jaken kanssa muutaman viikon. Malla taitaa rakastaa Jakea, koska hän ei voi ajattelematta Jakea eikä pysty ajattelemaan mitään tai ketään muuta. Hän ei ole koskaan aiemmin tuntenut tällä tavoin. Jake on 18-vuotias muusikon alku. Hänelle on tärkeää hengailla kavereiden kanssa ja elää täysi-ikäisen nuoren elämää. Jakella on ollut muutamia tyttöystäviä, muttei mitään sen vakavampaa.

 

Opettaja kysyy luokalta:
Mitä Mallan ja Jaken välillä on tapahtunut seksuaalisesti? Ovatko he pitäneet kädestä kiinni, suudelleet tai halailleet? Miksi luulet näin?

 

Malla saa kuulla, että hänen vanhempansa ovat lähdössä lauantai-illaksi teatteriin perhetuttujen kanssa. Mallaa ei huvita lähteä mukaan, ja hän saa luvan jäädä yksin kotiin.

 

Opettaja kysyy luokalta:
Mitä Malla aikoo tehdä illalla?

 

Malla saa vanhemmiltaan luvan kutsua kavereitaan kylään, ja hän päättää järjestää tyttöjen illan. Tarkoituksena on saunoa ja kokkailla hyvää ruokaa ennen kuin vanhemmat palaavat teatterista. Jake ei ole tulossa Mallan luokse, koska hänellä on muusikkokavereiden kanssa bänditreenit. Vanhemmat ovat huojentuneita tiedosta, ettei Jake pääse tulemaan, koska he eivät ole oikein hyväksyneet Mallan seurustelutouhuja.


Opettaja kysyy luokalta:
Miksi vanhempien voi olla vaikea hyväksyä Mallan seurustelua?

 

 

Tytöillä on ollut hauska ilta. He ovat saunoneet, katselleet videoita ja syöneet hyvin. Puhelin soi. Mallan sydän hypähtää kurkkuun: kuka soittaa? Se on Jake. Bänditreenit ovat juuri loppuneet, ja pojat ovat menossa bändin basistin luo viettämään lauantai-iltaa. Jake pyytää Mallaa kavereineen basisti-Mikon luokse. Malla lupaa tulla, vaikka tietääkin, etteivät vanhemmat päästäisi häntä bileisiin. Hän päättää kuitenkin jättää lapun ja valehtelee siihen olevansa Piialla käymässä ja tulevansa kotiin viimeistään klo 01.00.

Kello on kymmenen ja Mallan vanhemmat saapuvat kotiin. He huomaavat Mallan viestin keittiön pöydällä. Vanhemmat päättävät ottaa pari lasillista viiniä, ja isä tahtoo valvoa siihen asti, kunnes Malla tulee kotiin.

Malla saapuu Mikon luokse. Bileet ovat parhaimmillaan… Jake on ottanut jo muutaman kaljan ja kaappaa rennosti Mallan kainaloonsa suudellen tätä. Jake vie Mallan sivummalle ja tarjoaa tälle terästettyä boolia.

 

Opettaja kysyy luokalta:
Minkälaiset odotukset Mallalla ja Jakella on bileillasta ja eroavatko ne toisistaan? Ottaako Malla boolia?

 

Malla ei kehtaa kieltäytyä ottamasta terästettyä boolia, koska Jake tuntuu pitävän itsestään selvyytenä, että hän ottaa boolia. Mallaa huolestuttaa kuitenkin ajatus alkoholista ja kotiin menosta pienessä hiprakassa. Illan kuluessa Jake alkaa humaltua ja hänen tekee mieli tehdä jotain muutakin kuin vain suudella ja halailla. Mallaa alkaa hieman ärsyttää Jaken tunkeileva käyttäytyminen.

Jake työntää kätensä Mallan paidan alle ja hyväilee häntä. Tämä tuntuu Mallasta epämiellyttävältä, ja hän yrittää kiemurrella varovasti pois. Mallasta tilanne tuntuu etenevän liian nopeasti. Jake ei näytä välittävän Mallan kiemurteluista, vaan vetää hänet tiukemmin itseään vasten.

 

Opettaja kysyy:
Miten Mallan tulisi toimia?

 

Malla pyristelee irti tiukasta syleilystä ja sanoo lähtevänsä vessaan. Vessaa hän käyttää tekosyynä päästäkseen pois kiusallisesta tilanteesta. Jake lähtee perään ja kysyy ärtyneesti: ”Mitä sä oikein pakoilet?” Vessassa Malla jää miettimään Jaken sanoja ja niiden tarkoitusta. Hän pelkää Jaken suuttuvan ja jättävän hänet. Mallalla on epävarma olo, ja hän pelkää pilanneensa koko jutun.

Kello tulee yksi, ja Mallan pitäisi olla jo kotona. Hän päättää lepytellä Jakea ja pyrkii halaamaan häntä sovittelun merkiksi. Malla ei haluaisi menettää Jakea. Jake halaa takaisin, mutta Mallasta halaus tuntuu vaivautuneelta. He sopivat tekstailevansa tai soittelevansa myöhemmin. Malla lähtee kotiin. Jake istahtaa huokaisten sohvalle ja jää tuijottamaan tyhjää.

 

Opettaja kysyy:
Millainen olo illasta jäi Mallalle? Entä Jakelle?

 

Malla saapuu kotiin. Isä odottaa tuimana olohuoneessa ja kysyy välittömästi, missä Malla on ollut ja tietääkö tämä paljonko kello on. Malla sanoo olleensa Piialla ja pyytää nopeasti anteeksi myöhästymistään. Hän yrittää väistää isän kohtaamista, koska pelkää boolin haisevan hengityksestään. Malla yrittää livahtaa omaan huoneeseensa. Isä käskee Mallan takaisin ja sanoo soittaneensa Piian vanhemmille. Tämän jälkeen isä kysyy uudestaan, missä Malla on ollut.

 

Opettaja kysyy:
Mitä Malla vastaa ja miksi? Mitä sitten tapahtuu?                                     

4. Pyydä oppilaita pohtimaan pienryhmissä, mitä Mallan ja Jaken suhteelle tapahtuu lähitulevaisuudessa. Eroavatko tyttö- ja poikaryhmien vastaukset toisistaan? Jos eroavat, niin mistä se saattaa johtua? Onko pieni riita riittävän hyvä syy suhteen lopettamiselle? Miksei asiasta pystytty keskustelemaan asiallisesti?               
(5–10 min)
  
Tunnin lopetus

Keskustele lopuksi koko luokan kanssa.

 

  • Pohtikaa erilaisia vaihtoehtoja torjua ei-toivotut lähentelyt (on hyvä tiedostaa myös, että humalassa olevan henkilön käyttäytyminen saattaa olla arvaamatonta).
  • Jos luokan oppilaat olisivat vanhempia, miten he toivoisivat omien lastensa toimivan vastaavassa tilanteessa (Mallan saapuessa kotiin)?

 

Tunnin suunnittelussa on hyödynnetty lähteitä 3 ja 4.

Seksuaalikasvatuksen kehittämishanke: Liinamo A, Jokinen M, Varstala S sekä hankkeen työryhmä