Ennakkosensuurista sananvapauslakiin

Kirjapainotaidon keksiminen pakotti keksimään uudenlaisia ratkaisuja viestinnän valvontaan. Ratkaisuksi koettiin ennakkosensuuri, jolla tarkoitetaan valtion viranomaisten suorittamaa suullisten, kirjallisten tai kuvallisten esitysten tarkastusta, jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Sensuurin tarkoituksena oli valvoa, että hallinnon kannalta epäedullista tietoa ei päässyt kansalaisten tietoon. Ennakkosensuuri oli voimassa myös Suomessa vaihtelevalla ankaruudella 1600-luvulta 1900-luvun alkuun asti. Esimerkiksi Venäjän vallan aikana lehdistöä valvottiin ajoittain niin tiukasti, että ainoastaan uskonnollisten kirjoitusten julkaiseminen sallittiin.

Vuonna 1919 säädetty hallitusmuoto sisältää lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta koskevan pykälän, johon myös sananvapaussäännös sisältyy. Säännöksen kärki suuntautuu selvästi painokirjoitusten ennakkosensuuria vastaan. Sananvapaussäännöstä ei ajateltu alun perin sovellettavaksi muuhun kuin painoviestintään, sillä eihän voitu aavistaa tulevaa teknistä ja yhteiskunnallista kehitystä. Sananvapauslakia laajennettiin kuitenkin vasta vuonna 2003.

Sananvapauslain rinnalle säädettiin vuonna 1919 painovapauslaki. Painovapauslaista löytyivät säädökset muun muassa painokirjoitusten julkaisuoikeudesta, kirjapainotoiminnan harjoittamisesta ja painotuotteiden levittämisestä. Painovapauslaki ei kuitenkaan kohdistunut painoviestinnän sisällölliseen sääntelyyn. Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää vuoteen 2001 saakka. Vuonna 2003 painovapauslaki ja sananvapauslaki yhdistettiin.

Tutustu tarkemmin sananvapauslakiin tämän materiaalin Tuotannon taustoja -osiossa.