Kirja

Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola on myös ensimmäisen suomenkielisen kirjan isä. Hänen kirjoittamansa, luultavasti vuonna 1542 painettu ABC-kiria oli ensimmäinen suomenkielinen kirja, ja se sisälsi aakkoset, kymmenen käskyä, Isä meidän -rukouksen ja muutamia muita uskonnollisia tekstejä.

Kirjakustantamot

1800-luvulla kirja oli Suomessa kansallisen itsetunnon muodostaja ja sen ylläpitäjä. Suomen suurimmat, vielä nykyäänkin vaikuttavat kustantamot perustettiin jo 1800-luvun lopulla. Esimerkiksi Gummerus, Otava ja WSOY ovat tuon ajan lapsia. Kirjoja tuottaa Suomessa 200–300 kustantajaa. Useat kustantajat ovat erikoistuneet johonkin tiettyyn kirjallisuuden lajiin, esimerkiksi tietokirjoihin tai scifiin. Kaunokirjallisuuden osuus koko tuotannosta on vähentynyt.

Suomessa ilmestyy yli kymmenentuhatta kirjanimikettä vuodessa, mikä on asukaslukuun suhteutettuna kaksinkertainen Euroopan keskiarvoon verrattuna. Perinteisen kirjan haastaa digitaalisessa muodossa oleva materiaali, esimerkiksi e- tai äänikirjat.

Kirjasto

Ensimmäiset kirjastot olivat kirkonkirjastoja, joissa oli yksinomaan uskonnollista kirjallisuutta. Kansankirjastot syntyivät 1850-luvulla kansallisen herätyksen aikana, ja niiden tarkoitus oli nostaa kansan sivistystasoa. Vuoden 1866 kouluasetus lisäsi kirjastojen määrää huomattavasti, sillä jokaiseen kouluun oli perustettava kirjasto, jota myös muut saivat käyttää.

Nykyään kirjaston hallinnosta vastaavat kaupungin tai kunnan sivistyslautakunta (lautakunnan nimi voi vaihdella, samoin tehtäväkenttä eri kunnissa) ja valtiollisella tasolla opetusministeriö.

Kirjaston tarkoituksena on tyydyttää yleistä sivistyksen, tiedon ja virkistyksen tarvetta sekä tukea opiskelua ja omatoimista tiedonhankintaa. Lisäksi kirjasto tukee kirjallisuuden ja taiteen harrastusta. Kirjojen, lehtien, dvd-levyjen ja musiikin lainaamisen ohessa kirjastossa käydään oleilemassa, lukemassa läksyt, pelaamassa konsolipelejä, selaamassa lehtiä ja kuuntelemassa musiikkia. Keskimäärin suomalainen käy kirjastossa 11 kertaa vuodessa ja lainaa sieltä 19 kirjaa tai tallennetta. Samanlaisiin lukuihin ei yllä mikään muu maa maailmassa.