Ensimmäiset suomalaiset äänilevyt tehtiin vuonna 1901. Levyjen painokset olivat pieniä, ja erilaisia nimikkeitä ilmestyi suhteellisen runsaasti. Hankalat tuotantojärjestelmät eivät rohkaisseet kokeilemaan uusia kykyjä, ja siksi muutamat suositut orkesterit ja iskelmälaulajat hallitsivat tähtitaivasta.
Äänilevyteollisuus koki pienoisen kriisin 1920-luvulla, kun musiikkitarjonta lisääntyi ja laajeni radion myötä myös muille kuin levysoittimen haltijoille. Vuonna 1929 myytiin kuitenkin ennätysmäärä levyjä, yli miljoona kappaletta. Samansuuruiseen vuosimyyntiin päästiin seuraavan kerran vasta 1970-luvulla.
1940-luvulle asti kotimaisen musiikin osuus myynnistä oli noin 80 %. 1950-luvulta alkaen kotimaisen musiikin osuudeksi on vakiintunut noin puolet. Ulkomaisen musiikin myyntiosuuden kasvu johtui suurimmaksi osaksi siitä, että myös ulkomaiset levyt alettiin tuoda matriiseina Suomeen ja puristaa täällä. Tämä yksinkertaisti ja monipuolisti tuotantoa huomattavasti.
Radion muuttuminen perhekeskeisestä viestimestä yksilölliseksi välineeksi loi uudet markkinat nuorisomusiikille 1960-luvun puolivälissä. Tällöin ääniteformaatiksi tuli vinyylimuovinen lp-levy, kun aikaisemmin musiikkia oli kuunneltu savikiekoilta. Iskelmätähdistä alettiin leipoa nuorisoidoleita lukuisten iskelmälehtien ja -elokuvien avustuksella.
1970-luvulla markkinoille tulivat halvat c-kasettisoittimet, joiden myötä myös äänitemyynti kasvoi valtavasti. 1990-luvun alussa cd-levy syrjäytti lopullisesti vinyylilevyn, ja pian myös kasettimyynti jäi cd:n jalkoihin.
Digitaalinen media on muuttanut äänilevyteollisuutta ja musiikinkuuntelukulttuuria. Äänitteitä voi nykyään kuunnella suoraan netistä erilaisten musiikinjakopalveluiden kautta.
Ongelmaksi on muodostunut äänitiedoston helppo kopioitavuus. Internetin välityksellä levyt leviävät laittomasti käyttäjältä toiselle kulovalkean tavoin.
