On olemassa vain vähän asioita, joista kertominen julkisuudessa on lain mukaan kielletty. Tätä enemmän on asioita, joista kertominen viestimissä ei suoranaisesti ole kiellettyä mutta kylläkin eettisesti kyseenalaista. Missä siis kulkee kulloinkin raja?
Joukkoviestinnän sääntelyssä voidaan erottaa kaksi tasoa: lainsäädännön ja journalistietiikan tasot. Tasojen merkittävin ero on siinä, että lait ovat luonteeltaan pakottavia. Niiden taustalla on valtion yksinoikeus säätää alueellaan lakeja sekä käyttää pakkovaltaa. Journalistietiikka on puolestaan luonteeltaan vapaaehtoista. Eettisten normien noudattamista valvomaan on muodostunut myös instituutioita, kuten Suomessa Julkisen sanan neuvosto. Näillä instituutioilla ei siis ole kuitenkaan tuomiovaltaa.
Viestintään liittyviä lakeja ovat sananvapauslaki, rikoslaki, tekijänoikeuslaki sekä yksilön suojan kysymykset. Digitalisoituminen ja jokaisen mahdollisuus toimia julkisesti ovat tuoneet tullessaan pulmia lainsäätäjille. Sananvapauslaissa otetaan nykyään huomioon myös verkkojulkaisut, mutta paljon jää vielä lain ulkopuolellekin. Myös tekijänoikeuslaki ulottuu verkkoon, mutta sen valvominen verkkoympäristössä on vaikeaa. Oman suolansa verkkomediaan tuovat tavalliset käyttäjät, joista vain harva on perillä verkkojulkaisemiseen liittyvistä lakiasioista.
