Miina ja Ville

Elämänkatsomustiedon opetukseen on keskeistä sovittaa oppilaan oma ajattelu- ja kokemusmaailma. Ajattelun, ilmaisun, kuuntelun ja yhdessä tutkimisen taitoja tarvitaan keskustelussa. ET-opiskelijan työkalupakkiin kuuluu alusta asti keskustelun taitojen harjaannuttaminen.

Keskustelu voi olla vastakkainasetteluun perustuvaa tai sen päämääränä on erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen, dialogisuus. Elämänkatsomustiedossa pyritään dialogiseen keskusteluun, ilmiöitten tutkimiseen yhdessä. Dialogisen keskustelun neljä keskeisintä työkalua ovat kuuntelu, vastapuolen kunnioittaminen, arvostelusta pidättäytyminen ja suoraan puhuminen. Kuuntelu tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää aidosti, mitä toinen tarkoittaa ja yrittää sanoa. Vastapuolen kunnioittaminen tarkoittaa, että mitään ajattelutapaa ei aseteta etusijalle - vieras ja hullulta tuntuva ajatus saattaa osoittautua käyttökelpoiseksi. Arvostelusta pidättäytyminen liittyy toisten kunnioittamiseen - vain keskustelun kannalta mielekästä arvostelua kannattaa esittää. Suoraan puhuminen tarkoittaa, että keskustelija pyrkii esittämään sanomansa selkeästi ja niin, että se on helppo ymmärtää. Tavoitellaan rehellistä ja suoraa tapaa ilmaista oma käsitys.

Kaikenlaiset työtavat soveltuvat aiheesta riippuen elämänkatsomustietoon. Erilaiset ajatuskartat, opintokäynnit ja pienet tutkimukset ovat keskeisiä työtapoja. Ilmiöitten tutkiminen draaman ja taiteiden kautta on samoin keskeistä. Kulttuuriosa-alueet edellyttävät kokemista ja tekemistä sekä eri kulttuurien estetiikkaan tutustumista.

Pienten oppilaitten työtavoissa korostuvat leikit, askartelu, piirtäminen, musiikki sekä kaikenlainen toiminnallisuus. Myös keskusteleminen on tärkeää. Elämänkatsomustiedon keskeisiä sisältöalueita lähestytään lapsille hauskojen ja helppojen toimintojen kautta.
Tunnit on syytä rakentaa ilmaviksi siten, että työtapoja voidaan tarvittaessa vaihdella ja sisältöjen painotuksissa joustaa lapsiryhmän kiinnostusten mukaan.
Elämänkatsomustiedon tunnit ovat parhaimmillaan turvallinen ja kiehtova ”keidas” vailla liikoja suorituspaineita. Silloin kaikki lapset erilaisine kykyineen ovat yhtä tärkeitä ryhmän jäseniä. Kaikkien ajatukset ovat tärkeitä.
Leikeissä korostetaan aktiivista vuorovaikutusta lasten välillä ja pyritään välttämään kilpailutilanteita. Tunneilla on jäätävä aikaa improvisoinnille ja keskusteluille.

On tärkeää, että työtavat ovat monipuolisia myös ylemmillä luokilla, sillä keskustelu ei ole kaikkien oppilaitten vahvin taito, vaikka sitä opetuksessa harjoitellaan. Omia näkemyksiä voi ilmaista myös muuten kuin puhumalla. Elämyksiä voidaan hakea niin luonnosta kuin kirjallisuudesta, kuvataiteesta, musiikista tai elokuvista.

Koska tavoitteena on saada oppilaat käsittelemään heille tärkeitä asioita ja itse kehittämään omia taitojaan, tulee ET-tuntien käytön suunnittelussa kuulla myös oppilaita ikäkauden mahdollistamalla tavalla. Perusajatuksena on “vähän, mutta hyvää”, ts. tutkitaan syvällisesti ja perusteellisesti valitut aiheet, eikä laukata yksittäisiä tuokioita eri teemoista. Näin suunnitellaan aina useamman oppitunnin kokonaisuuksia, esim. parin kuukauden mittaisen jakson työskentelyä.

Oppilaiden tulee motivoitua jaksoon, olla selvillä siitä, miksi tätä opiskellaan. Alkuvaiheessa tarvitaan orientoituminen, kytkentä oppilaan aiempaan tietoon - mistä tässä on kysymys. Vasta tämän jälkeen oppilas voi itse tutkia, saada tietoa ja jäsentää asioita - tehdä hypoteeseja ja todeta alustavasti: näin se on. Tiedon pohjalta pitää voida toimia, soveltaa opittua ja arvioida, oliko ajatus tai teoria oikea sekä korjata sitä uusien havaintojen pohjalta. Jakson päättää arviointi siitä, mitä jaksolla saatiin aikaan, tuotosten esittely muulle koululle, oman oppimisen arviointi ja kokemusten analysointi seuraavan jakson varalle.

Eri aihealueita

Moraaliseen kasvuun ja ihmissuhteisiin liittyvien teemojen omin työtapa on erilaisten ongelmien ja dilemmojen pohdinta. Pääosa työskentelystä on keskustelua, mutta myös muunlaista tiedonhankintaa saatetaan tarvita samoin kuin esim. erilaisten näkökulmien kokeilemista roolileikissä tms. Opettajan tehtävänä on sekä keskustelun organisointi että siihen osallistuminen. Samoin opettajan tehtävä on auttaa oppilaita löytämään tarvittavia faktatietoja yms.

Kulttuuri-identiteettiin liittyvistä aiheista osa on havaintojen tekemistä ympäristöstä ja niitten työstämistä. Osa edellyttää havaintoja menneestä ajasta tai maantieteellisesti tavoittamattomasta, jolloin ratkaisevaa on, millaisten välineitten käyttöön opettaja ohjaa oppilaat. Erityisenä vaarana on, että opettaja käsittelee aihetta pelkästään oman kokemuksensa ja viitekehyksensä varassa, eivätkä oppilaat pääse mukaan. Esimerkiksi uskontoja ja eri kulttuuripiirejä käsiteltäessä kristinuskoon vertaaminen saattaa tuntua opettajasta luontevalta, mutta ei auta oppilaita asioitten hahmottamisessa, koska kristinusko ei ole heille omakohtaisesti tuttua. Myös valmiitten tietopakettien antaminen katsomuksista johtaa helposti outoon tulokseen: oppilaat omaksuvat kokoelman stereotypioita ja kummallisuuksia eikä hyväksyvää ymmärtämistä erilaista ajattelua kohtaan synny. Myös tämäntyyppisiin aiheisiin pitäisi pyrkiä tutustumaan oppilaitten oman elämän kysymysten kautta, nostaa esiin yleisinhimillisiä teemoja, erilaisia ajattelumalleja ja ns. ikuisia kysymyksiä. Yksi hedelmällinen tapa olisi tarkastella eri kulttuurien vastauksia niihin kolmeen kysymykseen, johon kaikki maailmankatsomukset ottavat kantaa: Mitä on olemassa? Mikä on totta? (eli millainen maailma oikein on) ja Mikä on hyvää? (eli mikä on arvokasta, miten toimien tulee onnelliseksi). Yleissivistyksen nimissä vaadittavaa faktatiedon määrää ei pidä liioitella, ja pääpainon tulisi olla siinä, että annetaan välineitä erilaisten ilmiöitten tutkimiseen ja analysoimiseen.
Yhteiskuntasuhteeseen ja kansalaisetiikkaan kuuluvat teemat pitävät sisällään paljon sellaista, jonka pohjalta voi toimia. Demokratian ja oikeudenmukaisuuden ongelmat ovat läsnä koulun arkipäivässä, ja omaan ympäristöön voidaan myös pyrkiä vaikuttamaan. Yhteisön toiminnan analysointi on antoisaa ja auttaa toimimaan positiivisesti, vaikkei epäkohtia usein voidakaan korjata.

Virikkeitä tuntien järjestämiseen

Elämänkatsomustiedon tunnit ovat parhaimmillaan kuin ”keidas” oppilaalle. Keitaalla on rauhallista, vireää ja rentoa oleskella. Ei tarvitse suorittaa vaikeita asioita, mutta kuitenkin aivot ovat tehokkaassa työssä. Opettaja korostaa oppilaitten tasa-arvoisuutta: kaikki saavat tilaisuuden osallistua. Oppilaita ohjataan toisten kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen.
Oppilaat ovat joskus stressaantuneita ja levottomia. Silloin on tärkeää saada heidät rauhoittumaan tarinan kuuntelemiseen tai rauhalliseen, avoimeen ja kiireettömään työskentelyyn. Rauhoittumiseen voidaan päästä fyysisillä rentoutusharjoituksilla, musiikin kuuntelulla ja erilaisilla mielikuvaharjoituksilla.

Satu Honkala ja Ritva Tuominen