Sadut ja kertomukset

Elämänkatsomustiedon tunneilla voidaan käyttää paljon kertomuksia ja kertomista. Satuja käytetään luontaisesti toimittaessa pienten lasten kanssa, mutta niillä ja opettajan kerronnalla on annettavaa myös isoille. Kerronnasta on helppo siirtyä esille nousseitten kysymysten käsittelyyn näytelmän, nukketeatterin, kuvien, elokuvan tms. keinoin.

Tunneilla, joilla opettaja kertoo tai lukee tarinan, kannattaa asettaa tuolit, opettajan tuoli mukaan lukien, piiriin. Kannattaa käyttää eri teemoihin liittyviä sananlaskuja ja kansanviisauksia kotimaasta ja maailmalta. Niiden pohtiminen ja tulkitseminen yhdessä on mielenkiintoista puuhaa.

Tarinatuntien kulku voisi olla vaikkapa seuraavanlainen:

1. Opettaja kyselee oppilailta, minkälaisia asioita heille joskus voi tulla mieleen kuulemistaan saduista ja tarinoista. Tuntuuko heistä, että muillekin lapsille voi tulla mieleen samanlaisia asioita? ”Nyt kuunnellaan tarina ja katsotaan, tuleeko siitä mieleen kysymyksiä tai ajatuksia.”

2. Tarina luetaan, tai opettaja kertoo sen omin sanoin. Oppilaat voivat itsekin lukea tarinan, tai joku oppilaista voi lukea sen toisille ääneen. Alkuopetuksen ryhmissä tämä riippuu tietenkin oppilaiden lukutaidosta.

3. Ryhmää kehotetaan ajattelemaan tarinassa esiin tulleita asioita, jotka kiinnostavat tai hämmentävät heitä. Yksittäisten oppilaiden kysymykset ja kommentit kirjoitetaan taululle. Kommenttien perään kirjoitetaan sen esittäneen lapsen nimi, jotta korostuisi hänen mielipiteensä tai kysymyksensä tärkeys.

4. Nyt lapset voivat sanoa jotakin taululle tulleista kysymyksistä ja ajatuksista. Tarinan avainkysymykset pyritään yhdessä kartoittamaan keskustelun avulla. Tarinan nimi ja muutama mieleen tullut asia voidaan kirjata omaan vihkoon. Myös piirtämällä voi tehdä muistiinpanot.

Kertominen

Kulttuuriperinnettä on siirretty kertomalla. Suomessa kerrottua perinnettä ovat esimerkiksi Kalevala ja romaniperinne.

Kertominen on hyvin alkuperäinen ja tehokas ihmisten välinen kohtaamistapa. Opettaja, joka kertoo sisäistämistään ja merkityksellisiksi kokemistaan asioista, voi tarjota oppilailleen vahvoja elämyksiä ja ajattelun aiheita. Hän ei kuitenkaan välitä lapsille ajatuksia sellaisenaan valmiiksi pureskeltuna, vaan antaa oppilaille mahdollisuuden luoda omat mielikuvansa ja merkityksensä. Opettajan äänenpainot, eleet ja sanavalinnat ovat merkkejä, joita jokainen lapsi tulkitsee oman persoonallisuutensa ja elämäntilanteensa pohjalta. Kun opettaja rohkaisee oppilaitaan ottamaan kantaa ja kysymään, noista merkeistä syntyy lapsille rakenteita ja merkityksiä.

Saduttaminen

Joissakin päiväkodeissa ja alkuopetuksen luokissa käytetään ns. saduttamista tarinan keksimisen menetelmänä. Lapset kertovat ja piirtävät, ja aikuinen kirjoittaa tarinat ylös. Näin syntyy satuja ja tarinoita, joissa lasten luova mielikuvitus synnyttää sekä tarinan että sen kuvituksen. Alkuopetuksen elämänkatsomustiedon tunneilla voi tällainen työskentelytapa olla tehokas yhteisesti tärkeiksi koettujen asioiden käsittelemisessä. Tarinaa voidaan rakentaa yhdessä ja opettaja kirjoittaa sen taululle. Tarina voidaan kopioida vihkoihin. Tarinoihin voidaan keksiä vaihtoehtoisia loppuratkaisuja.