Miina ja Ville

Tekstissä on paljon käsitteitä. Maailmankuva, maailmankatsomus, elämänkatsomus, elämänkäsitys ja maailmankäsitys ovat termejä, joita käytetään arkipuheessa usein toistensa synonyymeinä. Teknisten termien opetteleminen ei ole keskeistä, mutta oppilaille on haluttu antaa käyttöön sanat, joilla voidaan kuvata oppiaineen keskeisen asian eli elämänkatsomuksen eri puolia ja ulottuvuuksia.

Maailmankuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen maailma on ja miten se toimii. Maailmankatsomukseen kuuluu maailmankuvan lisäksi arvot (millainen maailman tulisi olla) ja tiedonkäsitys (miten maailmasta saa tietoa ja millä perusteella se on totta). Elämänkatsomukseksi sanotaan ihmisen henkilökohtaista, oman elämän muovaamaa maailmankatsomusta.

Maailmankuvaa tarkasteltaessa oleellinen asia on ymmärtää, että yliluonnon olemassaolon hyväksyvä maailmankuva on oleellisella tavalla erilainen kuin maailmankuva, jossa on olemassa vain luonto. Elämänkatsomustiedon oppilaiden kotitausta on pääsääntöisesti uskonnoton. Heidän kotiensa näkemyksissä keskeisenä perusajatuksena on se, että maailmassa on vain luonto, joka noudattaa luonnonlakeja ja josta saadaan tietoa tieteellisellä menetelmällä. Kun maailmankuva sisältää myös yliluonnon, aukeaa toisenlaisia ulottuvuuksia, kuten luonnonlakien vastaiset tapahtumat (ihmeet), uusia tiedonhankintamenetelmiä (ilmoitukset, ilmestykset, ennustukset) ja uusia vaikutusmahdollisuuksia (rukous, kaukoparannus, noituminen). Erilaisissa yliluonnon sisältävissä maailmankuvissa näihin mahdollisuuksiin suhtaudutaan hyvinkin eri tavoin, mutta niiden mahdollisuuteen joudutaan aina ottamaan kantaa.

On tärkeää ymmärtää, että kaikki uskonnot sisältävät yliluonnon olemassaolon ja niiden opeissa otetaan kantaa siihen, mitä yliluonto sisältää ja miten se toimii. Oppilaiden kanssa voi pohtia myös koulun maailmankuvaa, joka on mielenkiintoinen sikäli, että uskonto-oppiaineessa yliluonto on totta, mutta muissa oppiaineissa sitä ei ole olemassa tai kysymys väistetään. Suomalaisessa arkipuheessa voimakasta ja näkyvää yliluonnon olemassaoloa pidetään epäuskottavana (enkelit eivät usein tule kaupungilla vastaan, eikä metsänhengille uhraamisen uskota vaikuttavan maailman menoon), mutta yliluonto kuitenkin hyväksytään (kristinuskon Jumalan olemassaolo on totta tai mahdollista tai ei ainakaan mahdottomaksi todistettua).

Oppilaiden kanta yliluonnon olemassaoloon on todennäköisesti epäjohdonmukainen ja ristiriitainen. Heidän käsityksensä sisältävät kotoa opittuja näkemyksiä, koulussa opittua tietoa ja oman ajattelun tuloksia. Asian henkilökohtaista työstämistä voidaan tukea selventämällä kummankin kannan ilmeisiä loogisia seurauksia maailmankuvalle ja sitä kautta omalle elämänkatsomukselle. On myös hyvä muistuttaa siitä, että ihmisen maailmankuva kehittyy kasvun ja oppimisen myötä. Hankalia filosofisia peruskysymyksiä ei tarvitse ratkaista tämän vuoden elämänkatsomustiedon opinnoissa.

Kirjan tekstissä on yliluontokysymystä käsitellään esittelemällä jako uskonnolliseen ja tieteelliseen maailmankuvaan. Sinänsä oikeisiin termeihin liittyy se ongelma, että meidän kulttuurissamme jokseenkin kaikki kannattavat tieteellistä tiedonhankintaa ja vain harvat perustavat maailmankuvansa pelkästään uskontoon. Asiaa on syytä selventää oppilaille yliluontokeskustelun yhteydessä, ja se on esillä tehtävässä 3.

Maailmankuvan lisäksi tulee käsitellä ihmisen suhdetta maailmaan eli maailmankatsomusta ja elämänkatsomusta. Maailmankuvan lisäksi ihminen muodostaa käsityksensä siitä, millainen maailma olisi hyvä ja millainen olisi paha, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Lisäksi käsitys tiedosta ohjaa ihmisen toimintaa ja valintoja. Erilaisissa maailmankatsomuksissa nämä asiat muodostavat aina toimivan kokonaisuuden, eikä niitä tarkastella arkielämässä erikseen. Eri katsomuksiin tutustuttaessa maailmankuva, arvot ja tiedonkäsitys ovat kuitenkin käyttökelpoisia jäsentäjiä.