Erilaisia maailmankatsomuksia

Erilaisia maailmankatsomuksia käsittelevässä jaksossa ei ole tarkoitus käydä läpi suuria uskontoja tai muita katsomuksia, vaan pohtia katsomusten erilaisuutta ja samanlaisuutta yleensä. Suvaitsevaisuuden ja kriittisen tarkastelun tulisi kummankin toteutua. Erityisenä pohdinnan kohteena on mahdollisuus ymmärtää toista.

Maailman erilaisia kulttuuripiirejä ja katsomuksia esitellään elämänkatsomustiedon opinnoissa myöhemmin. Tekstin aloittavaa kaaviota tarkasteltaessa on kuitenkin syytä selvittää, mitä sanoilla tarkoitetaan, sekä vastata oppilaiden mahdollisesti esittämiin kysymyksiin eri katsomuksista.

Elämänkatsomustiedon oppilaiden on tärkeä huomata, että heidän edustamansa uskonnottomat katsomukset ovat maailman kolmanneksi suurin katsomusryhmä. ET-oppilaita on kouluissa usein vain kourallinen, mikä antaa oppilaille väärän kuvan siitä, että he olisivat maailmanlaajuisestikin häviävän pieni vähemmistö.

Vuonna 2009 Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia oli 17,7 prosenttia väestöstä eli noin 947 000 henkilöä. Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestönä toimivat Suomessa Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry, jotka molemmat kuuluvat kansainväliseen International Humanist and Ethical Union -järjestöön (IHEU, Kansainvälinen humanistinen ja eettinen liitto).

Erilaisia maailmankatsomuksia yhdistää sama perusrakenne: ne vastaavat kysymyksiin siitä, millainen maailma on, mitä voimme tietää ja miten meidän pitäisi toimia tullaksemme onnellisiksi. Oma elämänkatsomus on näkemys siitä, mikä on elämän tarkoitus ja miten ihmisen tulisi elää.

Maailmankatsomusten yhteisten piirteiden lisäksi oppilaankirjan tekstissä esitellään maailmankatsomusten jaottelu teistisiin, ateistisiin ja agnostisiin. Nämä ovat keskeisiä elämänkatsomustiedon käsitteitä, jotka oppilaiden tulisi hallita.

Teismi (kreikan sanasta theos, jumala) eli jumalausko on käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen jumala tai jumalia. Jumala on teistisen käsityksen mukaan omassa persoonassaan vaikuttava olento, joka on luonut maailman ja ylläpitää sitä. Olemassaoloa koskevan eli ontologisen teismin määritelmän mukaan teismi on väitelause ”Jumala tai jumalia on olemassa”.

Teismin yhteydessä voi ottaa esille myös uskontoja käsittelevissä teksteissä usein toistuvat käsitteet monoteismi (yksi jumala) ja polyteismi (monta jumalaa) sekä panteismi (jumala on kaikkeus, kaikki on jumaluutta).

Ateismi on muodostettu kreikan jumalaa tarkoittavasta sanasta ja etuliitteestä ”a” (eli ”epä‑”). Se tarkoittaa jumalauskon puuttumista tai käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa. Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi. Uskontokriittisenä käsityksenä ateismi voimistui länsimaissa vähitellen valistuksen ansiosta uudella ajalla.

Ateistinen ajattelu voi nimenomaisesti kieltää jumalien olemassaolon tai olla uskon puutetta jumalien olemassaoloon. Monet ateistit edustavat uskonnotonta humanismia ja naturalismia, mutta ei ole olemassa yhtä yhtenäistä ateistista aatejärjestelmää. Ateistisiksi saatetaan kutsua myös sellaisia uskontoja, joiden oppiin ei kuulu oletusta persoonallisesta jumalasta. Tällaisia ovat esimerkiksi buddhalaisuuden tietyt oppisuunnat.

Agnostisismi tarkoittaa klassisessa kreikassa tietämättömyyttä. Se on muodostettu sanasta gnosis (tieto) ja etuliitteestä ”a” (epä-). Agnosia on pohjana oppisanalle agnostisismi. Agnostikko pidättyy myöntämästä ja kieltämästä jotakin ontologista tai erityisesti teologista väitettä (vrt. ateistinen elämänkatsomus).

Ensimmäisiä tunnettuja agnostikkoja oli Sokrateen opettajaksi mainittu Protagoras, joka tunnetaan parhaiten Platonin samannimisestä dialogista ja toisesta dialogista Theaaitetos sekä homo mensura -teesistä, jonka mukaan ihminen on kaiken mitta. Sokrates on agnostikko siitä päätellen, että Puolustuspuheessaan hän toteaa, ettei kuoleman jälkeistä tilaa ole aiheellista pelätä sen vuoksi, ettei meillä ole sitä koskevaa tietoa.

Tekstin lopussa on sarja kysymyksiä, joista on tarkoitus keskustella, sekä kuva joka virittää miettimään oman elämän suuntaa.

Oman elämän suunta eli tulevaisuudessa toivottavat asiat kiinnostavat yleensä jokaista oppilasta. Niistä voi keskustella tai niitä voi miettiä itsekseen keräämällä vihkoon toivottavien suuntien listaa.

Mikäli kysymykset eivät herätä keskustelua, niihin voidaan hakea erilaisia vastauksia esimerkiksi pienillä haastatteluilla. Haastateltavina voivat olla kotiväki, koulun opettajat ja luokkatoverit. Muiden vastauksista voi olla helpompi keskustella kuin omista näkemyksistä.

Toisten ajatuksia käsiteltäessä päästään pohtimaan, miksi joku ajattelee eri tavalla ja miten hän vastaukseensa päätyy. Oppilaiden kanssa on hyvä pohtia, miten pitkälle on mahdollista ymmärtää toista ihmistä. Voimme harjoitella toisen asemaan asettumista ja eläytyä erilaisiin rooleihin. Emme kuitenkaan koskaan pääse itsemme ulkopuolelle emmekä voi olla varmoja siitä, että tavoitamme toisen henkilön tuntemukset ja ajatukset samalla tavoin kuin hän ne kokee. Suvaitsevaisuus lähtee siitä, että ymmärrämme sekä ihmisten samankaltaisuuden että erilaisuuden ja arvostamme erilaisuutta rikkautena.

Koulutuskeskustelussa sivutaan aiemmin esillä ollutta kreationismia ja päädytään pohtimaan erilaisia aatteellisia kouluja. Kertomuksen pohjalta voidaan pohtia suomalaisen peruskoulun ideaa ja sen hyviä ja huonoja puolia. Oppilaat voivat suunnitella oman aatekoulun. Mitä hyötyä olisi siitä, jos jokainen voisi perustaa oman aatekoulun ja sinne tulisi vain samalla tavoin ajattelevia oppilaita? Mitä haittaa tästä olisi? Millaiset aatekoulut olisivat toivottavia? Olisivatko jotkut aatekoulut vaarallisia? Millaiset ja miksi? Oppilaat huomaavat todennäköisesti sekä totalitarismin vaarat että demokratian edut – moniäänisessä maailmassa kriittisesti ajattelemalla ja keskustelemalla vältämme todennäköisesti kaikkein huonoimmat ratkaisut.