Uskonnottoman ajattelun historiaa

Länsimaista uskonnotonta ajattelua tunnetaan muinaisesta Intiasta ja antiikista alkaen. Uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen vaikutukseen yhteiskunnassa ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen, on kutsuttu vapaa-ajatteluksi. Vapaa-ajattelua kehittivät valistuksen ajan ajattelijat.

Roomalainen filosofi ja runoilija Lucretius kirjoitti noin vuonna 50 eaa. epikurolaisesta todellisuuskäsityksestä kertovan runoelman Maailmankaikkeudesta. Lucretius tunsi myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ymmärtäneet heidät synnyttäneen kaikkeuden toimintatapoja. Hän katsoi näiden tietämättömien ja kovaonnisten ihmisten tarvitsevan uskontoa selittämään alkuperänsä ja selittämään itselleen onnen ja onnettomuuden. Lucretius mainitsee ihmisten nähneen unissaan jumalia ja uskoneen sillä perusteella jumaliin. Toiseksi hän mainitsee, että kun ihmiset eivät tunteneet ilmiöiden syitä, he selittivät tapahtumia jumalilla. Kolmanneksi hän mainitsee eräiden luonnon ilmiöiden synnyttämän pelon.

Renessanssin aikana uudestaan herännyt kiinnostus antiikin humanismiin ja luonnontieteiden nousu edistivät vapaa-ajattelua. 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla vapaa-ajattelu merkitsi ensisijaisesti uskonnosta tai uskonnollisista dogmeista vapaata ajattelua. Nimitys vapaa-ajattelija levisi John Tolandin ja Anthony Collinsin välityksellä. Erityisesti ranskalaisten valistusajattelijoiden yhteisenä piirteenä oli arvosteleva asenne uskontoa kohtaan. He asettivat perinnettä vastaan järjen ja kokemuksen, hylkäsivät ajatuksen yliluonnollisesta ja siten uskonnollisen ja poliittisen pakkovallan, joiden he katsoivat tukevan toisiaan. Kuuluisa valistusajan teos on paroni d’Holbach’n vuonna 1770 ilmestynyt Système de la Nature (Luonnon järjestelmä). Holbach tarkasteli ihmistä osana luontoa. Hän katsoi, että jos ihmiset ymmärtävät itsensä oikein luonnon osana, he voivat oppia, että onnellisuus saavutetaan elämällä rauhassa ja sopusoinnussa toisten kanssa.

Vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ranskassa ja muualla Länsi-Euroopassa.[8] Vapaa-ajattelijain maailmanliitto, alkuaan Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto, perustettiin vuonna 1880 Brysselissä. Vapaa-ajattelijaliike vaati kirkon ja valtion erottamista, koulun ja kirkon erottamista sekä täydellisen ajatuksen, omantunnon, uskonnon ja ateismin vapauden toteuttamista. Liikkeen suuri hetki oli kirkon ja valtion ero Ranskassa 1905. Maailmanliiton eri kongressien julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan, kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen uudistustyön avulla.

(Teksti koottu muun muassa Wikipedian aineistoista 15.10. 2010)