Miina ja Ville

Lasten huiviasiaan liittyvä keskustelu jatkuu kappaleen kertomuksessa. Edellisessä kappaleessa käsiteltyjen uskonnonvapauskysymysten jälkeen nyt on tarkoitus keskustella suvaitsevaisuudesta laajemmin. Rasismia ja sortoa, jotka ovat käsitteinä alakoulun oppilaille vaikeita, käsitellään myös.

Hyvät ajattelun taidot tukevat suvaitsevaisuutta. Lisäksi suvaitsevaisuus edellyttää oman identiteetin vahvuutta ja omien juurien tuntemista, levollisuutta sen suhteen, kuka olen ja olenko hyväksytty. Toisaalta suvaitsevaisuus edellyttää maailman moninaisuuden ja rikkauden tiedostamista ja sen näkemistä mahdollisuutena. Erilaisuus ei uhkaa minua, vaan antaa minulle mahdollisuuksia uuteen ja kiehtovaan. Suvaitsevaisuus edellyttää myös epävarmuuden sietämistä. Mitä moninaisempana maailma näyttäytyy, sitä enemmän omat varmat totuudet käyvät epävarmoiksi ja ennustaminen mahdottomaksi. Epävarmuuden sietämiseen liittyy epäilyn, kyseenalaistamisen ja erilaisten näkemysten salliminen.

Erilaisuutta kohdattaessa suvaitsevaisuutta lisäävät tasavertaisuus, erilaisen kuuluminen johonkin arvostettuun ryhmään, auktoriteettien erilaisuutta suosiva asenne, läheiset kontaktit erilaiseen, suvaitsevaisuuden palkitseminen ja yhteisten tavoitteiden näkeminen erilaisen kanssa. Vastaavasti suvaitsevaisuutta vähentää kilpailu, erilaisen kuuluminen vähän arvostettuun ryhmään, satunnaiset kontaktit, turhautumisen kokemukset ja erimielisyys eettisistä kysymyksistä.

Suvaitsevaa suhtautumista edistää pyrkiminen "me vastaan muut" - asetelmasta "me kaikki" - asenteeseen, tasa-arvo erilaisten hierarkioiden sijasta, yksilöiden näkeminen yleistyksen sijaan, pelon muuttaminen hyväksyväksi asenteeksi, omien asenteitten ja stereotypioiden tunnistaminen, kuuntelu ja henkilökohtainen perehtyminen ennakkoluuloisten arvelujen sijaan.

Sorto

Rasismi- ja sorto-käsitteistä keskusteltaessa pitää varmistaa, että oppilaat ovat jollakin tasolla ymmärtäneet, mitä näillä käsitteillä tarkoitetaan. Keskustelun pohjaksi voidaan oppilaiden kiinnostuksen mukaan käsitellä historiallisia tapahtumia, esimerkiksi orjakauppaa, holokaustia tai Suomen sortokautta.

Kappaleen kertomus nostaa esille maahanmuuttajien ja uskonnollisen vähemmistön syrjimisen. Vähemmistöryhmien kohtelulle on kaksi periaatetta. Voidaan korostaa yhteiskunnallista tasa-arvoa, jolloin syrjintää ei sallita ja kaikkia kohdellaan tasaveroisesti. Periaatteena on se, että samat säännöt kuuluvat kaikille. Toisaalta voidaan korostaa kulttuurista autonomiaa, jokaisen oikeutta säilyttää oma kulttuuri ja oma ryhmä. Kumpaankin periaatteeseen liittyy ongelmia: tasavertaisuuden korostaminen johtaa vähemmistön sulauttamiseen enemmistökulttuuriin. Vähemmistön autonomian korostaminen johtaa helposti syrjintään. Näiden periaatteiden soveltaminen yhtä aikaa on hankalaa, mutta Suomen kotouttamispolitiikalla pyritään tasa-arvon ja autonomian väliseen tasapainoon. Keinona on positiivisen diskriminaation oikea määrä. Vähemmistöjen on tarkoitus nauttia etuoikeuksia tai tukea siten, että oman kulttuurin säilyttäminen on mahdollista, mutta että se ei johda syrjintään. Tasapainon saavuttaminen edellyttää eri yhteisöissä, kuten esimerkiksi koulussa, avointa keskustelua ja kaikkien hyväksymiä yhteisiä arvoja toiminnan pohjaksi.

Maahanmuuttajat koulussa

Maahanmuuttajataustaiset lapset ovat yksi näkyvä ja kasvava vähemmistö kouluissa. Suvaitsevaisten käytäntöjen hahmottamista helpottaa muutaman monia maahanmuuttajia koskevan perusasian muistaminen:

1. Suomalaisen koulun perusvaatimukset ja tavoitteet nojaavat yksilökulttuuriin.
Koulutyö edellyttää itsenäisyyttä, omavastuisuutta ja kokeiluja. Suurin osa maahanmuuttajistamme tulee kollektiivisen kasvatuskulttuurin piiristä, jossa lapsi on suojattu: hän ei kokeile asioita omin päin, ei toimi itsenäisesti, ei tee omia päätöksiä eikä kanna vastuuta teoistaan. Aikuinen ohjaa lasta ja vastaa lapsen puolesta.

Koulu toivoo näiltä lapsilta oman kulttuurin vastaista käytöstä, joten lapsi kokee helposti epäonnistumisia ja huonommuutta, josta voi aiheutua ennakkoluuloisia käsityksiä ja syrjintää sekä toveripiirissä että myös yleisemmin koulussa.

2. Etnisyys ja suomalainen identiteetti
Suomalaisella valtakulttuurilla on historiallisista syistä vähemmistöidentiteetti, joka merkitsee mm. sitä, että etnisyyteen, kieleen ja kulttuuriin liittyvät asiat koetaan erityisen tärkeiksi ja niihin liittyvät ongelmat suuriksi. Etnosentrisyys tukee identiteettiä ja itsetuntoa, mutta se ei tue suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus edellyttää oman identiteetin vahvuutta ja juurien tuntemista, maailman moninaisuuden ja rikkauden tiedostamista, epävarmuuden sietämistä sekä epäilyn ja erilaisten näkemysten sallimista.

3. Maahanmuuttajan ryhmäidentiteetti
Maahanmuuttajan edustamaan ryhmään liittyy valtakulttuurin odotuksia ja asenteita. Jokaisessa maassa joillakin kansallisuusryhmillä on suurempi riski kokea syrjintää kuin toisilla. Tutkimusten perusteella maahanmuuttajataustainen lapsi kohtaa erityisen helposti Suomessa syrjintää ja rasismia, jos hänen taustansa on esimerkiksi afrikkalainen tai venäläinen. Vähemmän arvostettu ryhmäidentiteetti on lapselle valtava rasite.

Rasismi

Rasismi-sanaa käytetään hyvin erilaisissa merkityksissä, eikä varmaan ole olemassa vain yhtä oikeaa tämän termin määritelmää. Rasismista puhutaan pelkästään "rotujen” yhteydessä tai sitten esimerkiksi ikärasismista. Aihepiiriin liittyviä käsitteitä voi selkiyttää vaikkapa tutkija Karmela Liebkindin käyttämällä määrittelyllä:

• sterotypia = yksinkertaistettu selitys, malli
• ennakkoluulo = asenne, josta käytöksenä seuraa syrjintää
• rasismi = ajattelutapa, jossa ihmiset luokitellaan hyviin ja pahoihin ryhmiin, ryhmän pahuus periytyy (alempiarvoinen ryhmä saa olla rauhassa, jos tyytyy siihen, mitä sille annetaan)
• xenofobia = rasismia, jossa alempiarvoinen, paha ryhmä on myös vaarallinen, pelottava ja pitää siksi tuhota.

Kaikilla meillä on stereotypioita, sillä ne auttavat jäsentämään maailmaa ja helpottavat asioitten käsittelyä. Stereotypioihin sisältyy kuitenkin sellainen vaara, että niiden luonne vain yksinkertaistuksina ja apuvälineinä unohtuu, ja ne muuttuvat totuudeksi. Meillä kaikilla on myös ennakkoluuloja, mutta järkevä ihminen ei anna niiden ohjata käyttäytymistään, vaan yrittää päästä niistä eroon. Kun sterotypioihin nojaava ennakkoluuloinen syrjintä alkaa hallita arviota maailmasta, ihmisistä ja omasta suhteesta siihen, on siirrytty rasisimin puolelle. Kun rasismiin liittyy pelko ja järkeily, että riittävän erilaisen ja vaarallisen ryhmän jäsenet eivät ole ihmisiä, joille kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin meille, on siirrytty xenofobiaan, joka oikeuttaa jonkin ihmisryhmän tuhoamisen.

Karmela Liebkindin mukaan rasismin kehittymisen taustalla ovat stereotypiat ja ennakkoluulot. Ennakkoluuloisella ihmisellä on valikoivat aistit, hän havaitsee toisissa ihmisissä vain sellaista, joka tukee hänen stereotyyppisiä ja ennakkoluuloisia käsityksiään. Kaikki vastakkaiset esimerkit hän näkee poikkeuksina säännöstä. Ennakkoluuloinen ihminen selittää pahan ryhmästä johtuvaksi, ennakkoluuloton näkee pahan yksilöihin liittyvänä. Rasistiksi kehittyvä yksilö kuuluu yleensä myös ryhmään, jolla on kovat arvot: iso ja voimakas on hyvää, pieni on halveksuttavaa.

Ennakkoluulojen ja rasismin torjunnassa pitää muistaa, että ennakkoluuloihin ei voi vaikuttaa järkeilyllä tai faktoilla, ennakkoluuloinen tietää kuitenkin olevansa oikeassa. Eri tutkimusten mukaan toimivin keino on vaihtoehtoisten toimintamallien luominen. Ellei se enää ole mahdollista, on koulun tehtävä lopettaa rasistinen toiminta interventiolla. Tässä kuten muussakin pätee sääntö: positiiviset kokemukset luovat positiivisia asenteita, negatiiviset kokemukset ja esimerkit luovat vihaa.

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

• nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista dokumentteja ja uutisia
• näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.

Holokaustiopetus–tekstin avulla (linkin sivun alaosassa) on tarkoitus käsitellä rasismia ja pohtia rasismin vastaisia keinoja koulussa ja maailmassa. Voidaan keskustella myös uusnatsismista ja laajentaa jakso holokaustiopetuksen jaksoksi. Ruotsalaisten kokemusten mukaan jyrkän rasistiseen toimintaan johtava kehitys alkaa erittäin varhain. Selkeä "linjavalinta" kasvussa rasistiksi tapahtuu jo noin 11 vuoden iässä, ja sen jälkeen kehityksen suuntaa on työläs muuttaa. Tästä syystä varhainen asennekasvatus ja myös historiaan liittyvä tietopuolinen opetus on tarpeen jo ennen kuin systemaattinen historian opetus alkaa.

Satu Honkala ja Ritva Tuominen