Maalla ja kaupungissa

Kirjan kappaleen 2.2 Maalla ja kaupungissa avulla on tarkoitus ymmärtää, miten asuinpaikka ja lähiympäristö vaikuttavat elämäämme. Voidaan keskustella maaseudun ja kaupunkiasumisen eroista ja yhtäläisyyksistä. On tärkeää ohjata oppilaita oman lähiympäristönsä kartoittamiseen ja siten sen arvostamiseen. Millainen on koulun ympäristö, oman kodin ympäristö, keitä naapurissa asuu, millaisella seudulla ollaan, miten liikutaan, millainen luonto on jne.
Oppilaat voivat suunnitella oman lähiympäristönsä matkaoppaan tai laatia kävelykierroksen kiinnostaviin paikkoihin. Lähialueeseen voi tutustua vaikkapa valokuvasuunnistuksen avulla tai etsiä aarteita paikkavihjeiden perusteella. Tämäntapaisia tehtäviä voi laatia myös älypuhelinsovellusten avulla.
Aiheen käsittelyä voi laajentaa myös alueen menneisyyteen ja perinteisiin. Löytyykö esimerkiksi alueesta kertovia taideteoksia tai vanhoja valokuvia?