Minä ja kaverini

Mietitään kunkin omia kavereita. Opettajakin voi kertoa omista kokemuksistaan. Lapsia saattaa kiinnostaa myös aikuisten ystävyyssuhteet. Omaa elämää pohdiskeltaessa ollaan aina herkällä alueella. Joku oppilas voi valittaa kavereiden puutetta. Tällöin paneudutaan yhdessä asiaan. Pohditaan, miten kavereita voi löytää ja miten voi vaikuttaa asioihinsa.

Kappaleen tekstissä oppilaalta kysytään, minkälainen ystävä hän itse ajattelee olevansa. Tunneilla voidaan miettiä niitä piirteitä, jotka vaikuttavat ihmissuhteiden onnistumiseen. Ovatko nämä piirteet samat lapsilla ja aikuisilla?

Kaveriteeman voi yhdistää myös kirjan Erilaisuus ja suvaitsevaisuus -osaan. Mitä tarkoittaa olla erilainen? Voiko erilaisen ihmisen kanssa ystävystyä? Pitääkö asioista ajatella samalla tavalla kavereiden kanssa? Pitääkö olla samanlaiset vaatteet, jne.?

Kaverikukka-tehtävän piirtäminen on hauskaa, jos kavereita on. Jos oppilas sanoo, että hänellä on vain yksi kaveri, niin tämä kaveri voi olla itse se kukka. Jotta kaverikukkaan saataisiin paljon terälehtiä, kannattaa yrittää saada jotkut oppilaat tarkistamaan kaveruuden kriteereitään.

Voidaan myös leikata lehdistä kuvia erilaisista ihmisistä ja tehdä heistä kuvitteellinen ystäväpotretti (tehtävä 2). Kustakin henkilöstä keksitään asioita, jonka perusteella juuri heidät on valittu ystäväpotrettiin.

Kolmannessa tehtävässä laaditaan hyvän ystävän huoneentaulu. Tämän voi tehdä joko itsekseen, pareittain tai yhdessä taululle niin, että jokainen ryhmän jäsen hyväksyy taulun ajatukset.

Joillakin oppilailla on ollut lapsena mielikuvitusystäviä. He ehkä muistavat vielä ystävien nimet ja heidän piirteensä. Yhdessä pohditaan, miten ne syntyivät ja kuinka kauan ne kulkivat lapsen mukana. Lasten vanhemmat muistavat usein hyvin lastensa mielikuvituskaverit. 

Satu Honkala ja Ritva Tuominen