Miten elän muiden kanssa?
Sosiaaliset taidot
Tässä otsikossa palataan ihmissuhdetaitoihin. Kuinka voisimme olla hyviä ystäviä ja hyviä ihmisiä? Tällaisen aiheen käsittely onnistuu parhaiten, jos keskustelua ohjaava opettaja itse heittäytyy siihen vilpittömästi mukaan ja pohtii samalla omia taitojaan. Millaisia ihmissuhdetaitoja oppilaat opettajalta odottavat? Edellä mainittu Muksuoppi-linkki on tässäkin käyttökelpoinen.
Edellä on viitattu filosofiaan ja tässä voidaan myös ottaa esille Sokrateen ydinopetus ”Tunne itsesi”. Miksi itsensä tunteminen on tärkeää? Hyvä itsetuntemus johtaa itsensä hyväksymiseen. Kun hyväksymme itsemme vikoinemme ja puutteinemme, on meidän helpompi hyväksyä myös muut epätäydellisyydessään. Koneet voivat olla virtaviivaisia ja juuri tiettyyn tehtävään rakennettuina tietyllä tavalla täydellisiä mutta ihmiset eivät ole sellaisia.
Nykymaailma elättelee usein illuusiota täydellisyydestä. Kauneus, suorituskyky, älykkyys ja kilpailussa pärjääminen ovat nousseet korkeimmiksi hyveiksi. Tämä koskee myös lapsia. Peruskoulun ensimmäisten luokkien oppilaatkaan eivät elä pimennossa yhteiskunnan trendien tai mainonnan ja viihteen luoman ihanneihmisen suhteen.
Ihmissuhteita luodaan tänä päivänä usein myös menestymistarkoituksessa. Erilaisten verkostojen rakentaminen on tarpeellista jo henkisen hyvinvoinnin vuoksi. On tärkeää, että osoitamme lapsille myös toisenlaisen suunnan. Verkostoja ja menestymistä ei tarvitse tuomita tai vähätellä. Ei ole huono asia, jos on älykäs, kaunis ja suosittu. Mutta oleellista on ymmärtää, että nuo ominaisuudet eivät välttämättä takaa meille hyvää elämää. Ihminen voi elää hyvän elämän olematta erityisen älykäs, kaunis tai suosittu.
Me haluamme olla muiden kanssa tekemisissä, se kuuluu ihmisenä olemiseen. Vain äärimmäisen harva yksilö luopuu muiden seurasta lähes kokonaan. On hyödyllistä oppia tulemaan hyvin toimeen muiden kanssa. Ihmisyhteisöjen, valtioiden ja koko ihmiskunnan elossa pysyminen perustuu yhdessä elämisen taitoihin.
Satu Honkala ja Ritva Tuominen