Miina ja Ville

Utilitarismi on seurausetiikan muoto, jonka perusperiaatteen mukaan teon moraalinen hyve määräytyy sen meissä ja ympäröivissä ihmisissä tuottaman hyödyn perusteella. Filosofi John Stuart Mill määrittelee utilitarismin opiksi, joka olettaa ”moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnellisuuden periaatteen”. Tästä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin, kun ne edistävät onnellisuutta, ja väärin silloin, kun niillä on taipumus tuottaa onnettomuutta. Utilitarismissa moraalisesti hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus ei siis ole toimijan omaa onnellisuutta, vaan kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee.

Utilitarismin historiaa

Usein ensimmäiseksi utilitaristiksi mainitaan juuri Bentham, mutta ensimmäisen kerran utilitarismin perusajatuksen esitti kirjallisesti skotti Francis Hutcheson vuonna 1725. Hän edusti ”moraaliaistin” koulukuntaa, jonka edustajien mukaan ihmisellä oli erityinen moraaliaisti, jonka avulla tavoitettiin tieto moraalista. Koulukunta vastusti tuolloista moraalista intuitionismia, jonka mukaan järki tavoittaa moraalin periaatteet intuitiivisesti. Hutchesonin mukaan hyväntahtoisuus johtaa siihen periaatteeseen, joka myöhemmin nimettiin utilitarismiksi.

Utilitarismia tai ainakin sitä hyvin lähelle tulevaa oppia edusti myös Englannin kirkon piispa Richard Cumberland vuoden 1672 moraalifilosofisessa teoksessaan De Legibus Naturae. Hän piti Thomas Hobbesin näkemystä ihmisestä liian egoistisena ja ehdotti, että ihmisluontoon kuuluu ”luonnollisena lakina” altruistisuus, jonka ansiosta ihminen järjen avulla huomaa, että enemmän hyvää on parempi kuin vähemmän hyvää. Tällöin tekoja arvioidaan sen pohjalta, kuinka paljon hyvää ne tuottavat maailmaan.
1900- ja 2000-luvun merkittävin utilitaristi lienee Peter Singer, joka on tullut kuuluisaksi etenkin eläinten oikeuksien puolustajana.

Benthamin utilitarismi

Jeremy Bentham nimesi tärkeimmiksi vaikuttajikseen ranskalaiset uudistushenkiset, lähinnä kasvatukseen ja lakiin keskittyneet ajattelijat nimeltä Claude Adrien Helvétius ja Cesare Beccaria, jotka molemmat olivat saaneet vahvasti vaikutteita brittiempirismistä. Bentham esitti keskeiset ajatuksensa teoksessa an Introduction to the Principles of Morals and Legislation (1789), joka käsittelee pääasiassa lakia.

Ihminen toimii Benthamin mukaan aina joko saavuttaakseen mielihyvää tai välttääkseen tuskaa. Yksilön mielihyvä voi kuitenkin liittyä muiden ihmisten mielihyvään, joten mielihyvän tavoittelu ei tarkoita samaa kuin egoistinen käytös. Oikein on toimia utilitaristisen periaatteen mukaisesti eli maksimoiden toimijan toiminnan vaikutuspiiriin kuuluvien onnellisuutta.

Bentham ei esittänyt utilitaristiselle periaatteelle muuta perustetta kuin sen, että periaatteen kyseenalaistavat väitteet ovat todellisuudessa hyötyperiaatteen sovellustapaa eikä pätevyyttä koskevia (esimerkiksi jokin toinen moraaliteoria olisi vain ehdotettu sovellutus hyötyperiaatteesta eli siitä, miten saadaan onnea mahdollisimman monille).

Benthamin utilitarismin taustalla oli halu tieteellistää moraaliajattelua kalkyylimäiseksi mielihyvän laskemiseksi. Benthamin kalkyylissä kaikki mielihyvät ja tuskat ovat laadullisesti samanlaisia. Laskennassa on otettava huomioon mielihyvien ja -pahojen määrälliset ominaisuudet, jotka ovat Benthamin mukaan kokemuksen voimakkuus, kesto, varmuus (arvio siitä), ajallinen läheisyys, hedelmällisyys (eli kyky tuottaa uusia mielihyvän kokemuksia jatkossa), puhtaus (kokemuksen kyky olla tuottamatta vastakkaisia kokemuksia) sekä kokijoiden määrä. Bentham ei itse pitänyt välttämättä kovin tärkeänä matemaattisen tarkkaa hyödyn laskemista, vaan hän piti kalkyyliä ideaalina, jota tuli lähestyä järkevyyden rajoissa. Useat kommentaattorit ovat kuitenkin ymmärtäneet Benthamin kalkyylin tarkan matemaattisesti sovellettavana.

Ihmiset toimivat Benthamin mukaan psykologis-egoistisesti eli oman mielihyvän maksimoiden, mutta hän ehdotti, että heidät ohjataan utilitarismin tielle kasvatuksen, lain ja sosiaalipolitiikan avulla rangaistuksia ja palkkioita käyttäen.

J. S. Millin utilitarismi

John Stuart Millin mukaan utilitarismissa moraalisen toiminnan mittapuuna on ”hyöty”. Utilitaristiset filosofit kuitenkin käyttävät sanaa ”hyöty” eri tavalla kuin sitä käytetään arkikielessä. Hyöty ei ole onnellisuuden, kauniin ja mielihyvän vastakohta, vaan hyöty tarkoittaa utilitaristeille myös näitä asioita.
Millin mukaan moraalin perustana ovat hyöty ja ”suurimman onnellisuuden periaate”, jolla tarkoitetaan sitä, että moraalisen teon on tuotettava mahdollisimman suuri määrä onnellisuutta mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä. Näin ollen utilitarismia noudattavalle ihmiselle ”yleisen hyvän edistämisestä” tulee yksi tavallisimmista toimintamotiiveista. Kari Saastamoisen mukaan tästä seuraa, että utilitaristeille onnellisuus on itsessään tavoittelemisen arvoinen asia. Kaikki muut asiat ovat keinoja onnellisuuden saavuttamiseksi.
Utilitarismissa moraalin mittapuuna toimivalla onnellisuudella tarkoitetaan ”nautintoa ja tuskan puuttumista”. Sen sijaan onnettomuudella tarkoitetaan tuskaa ja nautinnon puuttumista. Koska Mill asettaa ”onnellisuuden” ja ”mielihyvän” moraalisen toiminnan mittapuuksi, utilitarismia on arvosteltu hedonismista.

Millin mukaan utilitaristit eivät aseta yksilölle itselleen nautintoa tuottavia asioita moraalin mittapuuksi. Hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus ei ole pelkästään toimijan yksilöllistä onnellisuutta, vaan kaikkien niiden ihmisten onnellisuutta, joita toiminta koskee.
Lisäksi utilitaristit olettavat, että on laadultaan erilaisia nautintoja, joista toiset ovat merkityksellisempiä kuin toiset. Mill puolustaakin oppiaan seuraavalla tavalla:

”On parempi olla tyytymätön ihminen kuin tyytyväinen sika, ja on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin tyytyväinen typerys.”

Utilitarismin kriitikot myös väittävät, että utilitaristisia laskelmia on pidetty liian teoreettisina, jotta niillä voitaisiin ohjata käytäntöä. Tällöin on väitetty, että hyötylaskelman tekeminen arkitilanteissa olisi aivan liian hidasta. Tällaiseen kritiikkiin Mill vastaa:

”Tämä on aivan sama kuin joku väittäisi, että kristinuskon on mahdotonta ohjata toimintaamme, koska meillä ei ole jokaisessa tilanteessa aikaa ennen toimintaa ryhtymistä lukea läpi Vanhaa ja Uutta testamenttia.”

Lähteet:

Wikipedia
Mill, John Stuart: Utilitarismi. Suomentaneet Kari Saastamoinen, Seppo Sajama ja Marko Järvenpää. Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-791-9.
Häyry, Matti: Mahdollisimman monen onnellisuus: Utilitarismin historia, teoria ja sovellukset. Porvoo: Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-25858-X.
Häyry, Matti: Hyvä elämä ja oikea käytös: Historiallinen johdatus moraalifilosofiaan. Helsinki: Yliopistopaino, 2002. ISBN 951-570-517-7.
Shaw, William H.: Contemporary ethics: Taking account of utilitarianism. Oxford: Blackwell Publishers, 1999. ISBN 0-631-20294-3. (englanniksi)
Utilitarian.org (englanniksi)
Fox, James: Utilitarianism Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
Pakaslahti, Arvi: Utilitarismi, Logos-ensyklopedia. Filosofia.fi.