Elämään kuuluu monenlaisia vaiheita. Pienestä vauvasta kasvaa leikki-ikäinen lapsi ja koululainen. Murrosikä johdattaa nuoruuteen ja aikuisuuteen.
Lapsen ja nuoren elämä on täynnä muutoksia, mutta aikuisenkaan elämä ei ole tasaista. Eri-ikäisenä elämässä tulee vastaan uusia tilanteita. On iloja ja suruja. On onnen ja epätoivon hetkiä.
Oma ja läheisten elämä on kiehtovaa tutkittavaa. Millainen vauva olin? Missä iässä opin tekemään mitäkin? Mitä hassua tein pienenä? Millainen oli vanhempieni lapsuus? Millaista oli isovanhempien elämä, kun he olivat lapsia?
Jokaisen elämänkaari on yksilöllinen. Toista samanlaista elämää ei ole. On kuitenkin yleisiä piirteitä, joita jokaisen elämään liittyy.
Eri ikävaiheisiin kuuluu omat kehitysvaiheensa. Nuoruuteen kuuluu itsenäistyminen ja oman elämänkatsomuksen rakentaminen. Nuoruuden jälkeen on aikuistuttava ja opittava tekemään työtä. Täytyy ottaa vastuuta itsestä ja ehkä tulevasta perheestäkin. Vaikka voimme oppia toisiltamme, oma elämä täytyy elää itse.