Asuinympäristön historiaa

2. Johdatus asuinympäristön historiaan

Munkkiniemi4

Historiallinen ympäristö = kerroksellinen ympäristö

Mikä on historian merkitys ympäristössämme? Ympäristöstä voi lukea kiinnostavia asioista, jos tuntee sen historiaa. Historian tuntemus antaa ympäristölle uusia merkityksiä ja syvyyttä. Voi myös paremmin ymmärtää, miksi ympäristön historiallisia piirteitä olisi säilytettävä.

Vanhoja rakennuksia eurooppalaisittain vähän

Munkkiniemi5

Suomalaista yhteiskuntaa moititaan vanhojen rakennusten purkamisinnosta. Suomessa on suhteellisen vähän vanhaa rakennuskantaa, esimerkiksi ennen 1920-lukua rakennettuja rakennuksia. Monissa eurooppalaisissa maissa rakennusten säilyttämistä pidetään itsestään selvyytenä. Meillä rakennusten säilyttäminen nostaa edelleen voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.

Erilaiset ympäristöt - erilaiset arvot

Rakennussuojelun tavoitteena on säilyttää erityyppisiä ympäristöjä. Yksittäisellä rakennuksella voi olla rakennushistoriallista arvoa, mikäli se ilmentää menneen ajan rakentamistapaa ja omaa rakentamis-historiaansa. Vaatimattomallakin rakennuksella voi olla miljööarvoa osana arvokasta ympäristöä, esimerkiksi pihapiirin tai kadun varren rakennuksena. Merkitysarvoa rakennuksella on, jos se symboloi tiettyjä tapahtumia, paikkoja, ajankohtia tai ilmiöitä. Rakennus voi myös olla arvoltaan ainutlaatuinen, jos se on esimerkiksi tyyppinsä viimeisiä edustajia. Tai sitten rakennus voi olla tyypillinen esimerkki tietyn ajan, alueen, toiminnan tai yhteiskuntaryhmän rakentamisesta.

Suojele nykyaikaa ?

Nykyään on jo alettu enemmän puhua 1900-luvun arkkitehtuurin ja rakentamisen säilyttämis- tai suojelutarpeista. Rakennussuojelu on tarpeen ulottaa melkein nykyhetkeen saakka. Rakennusten arvoista puhuttaessa voitaisiin miettiä esimerkiksi, mikä on Mäntyniemen tai jonkun muun modernin kohteen arvo.

Lähdeaineistoa:

Asunmaa, Kotiseutu tutuksi. Suomen Kotiseutuliitto, Painatuskeskus Oy, Helsinki, 1994.
- kirjassa annetaan virikkeitä kotiseututuntemuksen omaehtoiseen parantamiseen. Siihen sisältyy lyhyitä historiallisia katsauksia eri aloilta.

Rakennussuojelun yhteistoimintaryhmien koulutusaineisto. Ympäristöministeriö, moniste, 1991-93.

- koulutusaineisto sisältää osia, jotka käsittelevät rakennussuojelun sisältöä nykyään, rakennussuojelua koskevaa lainsäädäntöä sekä esimerkkejä ympäristöä säilyttävistä kaavoista. Esimerkkiaineistoista on myös julkaistu seuraava teos:
Rakennetun kulttuuriympäristön suunnittelu. Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto, selvitys 4/1995. Helsinki, 1995.

- julkaisuun sisältyy kaksi osaa: osa I, säilyttävien kaavojen arviointi, 12 esimerkkiä ja osa II, säilyttävien kaavojen vaikutukset ympäristöön, 7 esimerkkiä. Esimerkit ovat sekä kaupunki- että maaseutuympäristöistä.

TEHTÄVIÄ:

1. Kirjoita vapaamuotoisesti (käyttämättä lähdeaineistoa)

Mitä tiedän kotiseutuni (asuinpaikkani) historiasta tai Vanha rakennus kertoo

2. Piirrä lähiympäristösi vanhin rakennus ja perustele valintasi.

3. Hanki kaksi eri-ikäistä valokuvaa, jotka esittävät samaa aluetta. Tehtävänä on kuvata, mitä muutoksia ja eroja kuvien välillä on ja arvioida, ovatko muutokset myönteisiä vai kielteisiä.

4. Kirjoitustehtävä: Miksi vanhoja rakennuksia pitää säilyttää / ei pidä säilyttää. Perustele kantasi !

5. Keksi esimerkkejä rakennuksista, joilla on
- kulttuurihistoriallinen arvo
- miljööarvo
- merkitysarvo
- ainutlaatuisuusarvo
- tyypillisyysarvo