Ihmisten paikka

Ihmisten kaupunki

Ympäristön laatu?

Munkkiniemi19

Nykyajalle on tyypillistä, että kaikkea pyritään mittaamaan rahassa ja taloudellisina panoksina. Ympäristön suunnittelulta on alettu vaatia "laatua" ja "tuloksia" . Edellä olevissa kohdissa on pyritty selventämään kaupunkiin liittyviä tekijöitä, joita on hyvin vaikea mitata taloudellisesti.

Ympäristön viihtyvyys merkitsee eri ihmisille eri asioita. Se voi koostua mm. seuraavista tekijöistä:
- inhimillinen mittakaava
- turvallisuus
- hyvät liikkumismahdollisuudet
- toiminta- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet
- ympäristön kauneus
- kasvillisuus ympäristössä
- mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä

Rakennus- ja kunnallislaeissa on pyritty turvaamaan yksilön vaikutusmahdollisuudet ympäristön suunnitteluun. Niiden lisäksi tarvitaan avointa kansalaiskeskustelua ympäristön suunnittelun tavoitteista. Usein on niin, että yhteiskunnan "heikot" ryhmät, esimerkiksi vanhukset, vammaiset tai lapset, jäävät sivuun keskustelusta. Toisaalta juuri näille ryhmille ympäristön viihtyisyys ja turvallisuus ovat merkittävämpiä vaikutuksiltaan.

Suunnittelussa tarvitaan taitoa eläytyä eri osapuolten asemaan ja taitoa kuunnella eri ryhmien mielipiteitä. Yhdyskuntasuunnittelu on eri tarpeiden yhteensovittamista.

Lähdetietoa:

Osallistu ja vaikuta -opas. Ympäristöministeriö, (ilmestyy 1997).

Lapsiystävälliseen elinympäristöön. Opaskirja kansalaisille, päättäjille ja suunnittelijoille. Ympäristöministeriö, alueidenkäytön osasto, opas 5/1992.

Lasten näköinen elinympäristö. Kokemuksia yhdyskuntasuunnittelun, ympäristökasvatuksen ja ehkäisevän sosiaalipolitiikan välisestä yhteistyöstä Kiteen Rantalan ala-asteella. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, tutkimusraportti 3/1994.

TEHTÄVIÄ:

1. Haastatellaan eri-ikäisiä munkkiniemeläisiä asumisviihtyvyydestä. Mitä puutteita ja mitä hyviä puolia Munkkiniemessä on ? Kerrotaan tulokset muille tai kirjoitetaan niistä.

2. Kirjoitetaan omia mielipiteitä tai eläydytään jonkin toisen ikäryhmän näkökulmaan: - lapsena / kouluikäisenä / kotiäitinä tai -isänä / Itäkeskuksessa työssä käyvänä aikuisena / vanhuksena / muuna, minä / Munkkiniemessä

3. Millaisessa asuinympäristössä viihdyn, mitä ympäristön viihtyvyyteen liittyviä asioita arvostan.

4. Laaditaan Munkkiniemen uudistusehdotus ryhmätyönä, siten että oppilasryhmät edustavat eri osapuolia, kuten - erilaiset asukasryhmät - kaupungin virkamiehet - päättäjät Tulostetaan suunnitelma kirjoituksina, kuvina, valokuvina jne.