Draamaharjoituksista esitykseksi: West Wanda Stoori

West Wanda Stoori – länsivantaalaisen lähiön tarina

West Wanda Stoori, WWS, on Martinlaakson lukiolaisten tekemä näytelmä, joka kertoo vantaalaisen kotilähiön asukkaiden elämästä, arvoista ja asenteista, iloista ja suruista, toiveista ja pettymyksistä. Näytelmän pohjana ovat nuorten omat tilitykset, kuullut kertomukset ja nähdyt elämänvaiheet. Näyttelijät ovat koostaneet tarinoista kokonaisuuden draaman ja teatterin konventioin. WWS:ssä näkyy draamallisten taitojen lisäksi myös tanssillinen ja visuaalinen ilmaisu.

Näytelmän juoni on koottu useista tosikertomuksista. Se etenee kohtauksesta toiseen teatterin ja tanssin keinoin. Maarit, näytelmän päähenkilö, muuttaa Martinlaaksoon pikkutyttönä, silloin kun lähiö oli vielä nuori. Muutaman vuoden päästä menestyvä lääkäri-isä lähtee blondin matkaan, jättää perheensä ja ilmoittaa asian vaimolleen kännykällä. Näytelmän toinen päähenkilö on äiti, Tarja, kirjastonhoitaja ammatiltaan. Hänessä elää murhe menetetystä kirjoittamisen unelmasta.

West Wanda Stoorin sisällöllisen rungon muodostavat useat improvisaatiot seuraavanlaisista teemoista, jotka näyttelijät ryhmissä toteuttivat: Maaritin lapsuusmuisto, äiti ja tytär, isoäidit, lähiöelämää, karaokebaari, kohtaamispaikka, Maaritin ja äidin unet, kaverit, äiti etsii töitä, isä ja tytär, miten Maarit jaksaa?, Steissi, Maaritin ja Laren tapaaminen, sukujuhla.

Varsinaista repliikeiksi kirjoitettua käsikirjoitusta ei koskaan syntynyt, vaan kohtauslista toimi käsikirjoituksena. Kaiken kaikkiaan draamallisia kohtauksia tuli 18.

Lähde: http://www.edu.vantaa.fi/martinlu/

West Wanda Stoori – lähiön tarina

Ohjaajan kertomus esityksen valmistumisesta

Keväällä -99 ryhdyimme keräämään materiaalia näytelmää varten. Varsin merkittävän taustatuen saimme niistä haastattelu- ja tutkimustuloksista, joita opiskelijat (osa mukana näytelmässä) psykologian ja etiikan tunneilla tekivät. Martinlaaksolaisilta kysyttiin muun muassa suhtautumista työttömyyteen, pakolaisiin, avioeroon, päihteiden käyttöön, väkivaltaan, aborttiin jne. Oli kiinnostavaa huomata, että esimerkiksi avioeron moni koki erittäin kipeänä vielä vuosien jälkeenkin, kun taas julkisuudessa eroja pidetään usein helppoina juttuina.

Taustamateriaalia koottiin myös äidinkielen tunneilla. Tarkastelimme Kalevalan runoja, ja jokainen opiskelija kirjoitti nykyajan Kullervo-tarinoita (sekä kuulemiaan että kokemiaan). He kirjoittivat myös kirjeen itsemurhaa hautovalle Kullervolle, esimerkiksi näin: "Voi olla, että tänään on pilvinen päivä, mutta se ei estä aurinkoa paistamasta huomenna. Voi olla, että tänä yönä Sinun laaksossasi sataa. Tärkeintä on kuitenkin olla kasvattamatta laaksoasi ympäröiviä vuoria liian korkeiksi, jotta pilvet pääsisivät pois." Kaikista tarinoista huokui syvä ymmärtämys Kullervoa kohtaan, siksi kai näyttelijäni halusivat tehdä Maaritista selviytyjän.

Meillä ei ollut valmista käsikirjoitusta eikä roolijakoa. Oli vain irrallisia Kullervo-tarinoita, tutkimustuloksia arvoista ja asenteista, lähiötarinoita, runon ja novellin muotoon kirjoitettuja. Olen tehnyt aikaisemminkin teatteriesityksiä "Tyhjän pään estetiikan" mukaan. Kokemukseni mukaan tämä työskentelymetodi sopii erinomaisesti nuorten kanssa teatteria tehtäessä. Silloin voi yhdessä miettiä, mikä maailmassa on tärkeää ja mielenkiintoista ja mitkä kokemukset haluaa siirtää näyttämölle yleisön kanssa jaettaviksi.

West Wanda Stoorin sisällöllisen rungon muodostavat useat improvisaatiot seuraavanlaisista teemoista, jotka näyttelijät ryhmissä toteuttivat: Maaritin lapsuusmuisto, äiti ja tytär, isoäidit, lähiöelämää, karaokebaari, kohtaamispaikka, Maaritin ja äidin unet, kaverit, äiti etsii töitä, isä ja tytär, miten Maarit jaksaa?, Steissi, Maaritin ja Laren tapaaminen, sukujuhla.

Aluksi kaikki näyttelivät kaikkia rooleja. Vasta marraskuussa jaettiin roolit (ensi-ilta oli tammikuussa). Tästä oli se etu, että jokaiseen rooliin tuli lisää näkökulmia ja tulkintoja. Draamassa tärkeää on prosessi, ja tärkeä osa prosessia on reflektointi. Pelkkä kokemus ei tee asiasta merkityksellistä, vaan tarvitaan reflektointia. Siispä jokaisen impron jälkeen pohdimme seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä näimme?
  • Millaiset olivat henkilöiden väliset suhteet?
  • Mikä oli kohtauksen fokus, entä rytmi?
  • Miten kohtaus edisti tarinaa?
  • Mitä materiaalia valitsemme?
  • Mikä on roolityön vahvuus?

Näytelmä alkoi syntyä. Se haki muotonsa draaman tekniikoista, konventioista: improvisaatioista, still-kuvista, liikkuvista patsaista. Henkilökuvien syventämiseen käytimme muun muassa "kuumaa tuolia” (eräänlainen roolihenkilön haastattelu), ajatuspuhetta ja kirjettä.

Oli kiinnostavaa huomata, miten tarina lähti kulkemaan omia polkujaan. Esimerkiksi muutama Maaritin lapsuusmuisto ei suostunut millään toimimaan merkittävänä takaumana. Jätimme sen siis pois, vaikka ohjaaja olisikin halunnut rikkoa realistista tasoa.

Päähenkilöistä pyrimme luomaan kokonaisia ihmiskuvia, emme tyyppejä. Mitä ominaisuuksia heillä oli? Mitä he toivoivat? Mitä he pelkäsivät? Mistä he unelmoivat? Halusimme ymmärtää asioita toisen ihmisen kautta. Miten Maarit jaksaa? Tämän impron aihe pohjautuu todellisuuteen. Liikuntasalin lattialle heittäytyy 13-vuotias tyttö, joka selällään maaten ja potkien huutaa: "Jaksa, jaksa!" Äiti on viety aamulla psykiatriseen sairaalaan, isä on edellisellä viikolla jättänyt perheensä, ja tytöllä on nyt koulunkäynnin ohella hoidettavanaan 8- ja 10-vuotiaat veljensä. Siirsimme Maaritin painajaiseen kuiskaukset "jaksa, jaksa". Miten siis Maarit jaksaa? Kehitimme Maaritille tukijoukot: mummon, Annan, opettajan, runojen kirjoittamisen, Laren. Jos yksikin ihminen rakastaa, selviydyt.

Kun materiaali oli koottu, kun päähenkilöiden motiivit ja tavoitteet olivat selvillä, alettiin rakentaa näytelmän dramaturgiaa. Pyrimme siihen, että jokaisessa kohtauksessa tajuttaisiin, mitä kohti ollaan menossa. Oli tärkeää ottaa huomioon juonen rytmi, kohtausten fokus, vastavoimien rakentaminen. Piti opetella tiivistämisen taito: jos kohtaus on tarinan kehittelyn kannalta "turha" ja fokus epäselvä, pitää kohtaus jättää pois. Esimerkiksi Maaritin joulumuistosta luovuttiin tästä syystä.

West Wanda Stoorin loppukohtaus tehtiin vasta kolme päivää ennen ensi-iltaa. Ensin ajattelimme ottaa loppuun impron "elämän kenkien löytymisestä", mutta kohtaus ei toiminut näyttämöllä uskottavasti. Voi olla, että loppukohtaus nykymuodossaan on liian dekoratiivinen, mutta Ainon runon jälkeen se ryhmän mielestä toimi. Metafora elämän kengistä vaihtui elämän liekiksi.

Kohtauskarttaa tehdessämme huomasimme, että oikeastaan WWS kertoo monta tarinaa: se kertoo perheen muutoksesta, lähiöitymisestä, muuttoliikkeestä, tasa-arvosta ja päihteiden käytön lisääntymisestä. Varsinaista repliikeiksi kirjoitettua käsikirjoitusta ei koskaan syntynyt, vaan kohtauslista toimi käsikirjoituksena. Kaiken kaikkiaan draamallisia kohtauksia tuli 18, joista 4 tanssillista.

Palautekeskustelussa kysyin näyttelijöiltäni, oliko WWS heidän mielestään taidetta. Sain melko ympäripyöreitä vastauksia, kunnes joku kysyi: "Mitä sä tarkotat taiteella?" Monet opiskelijathan pitävät käsitettä taide jotenkin juhlallisena ja korkeakulttuurisena. Piti siis yrittää avata ja jäsentää taiteen määritelmä.

Kävin läpi joitakin taiteen filosofiaa koskevia tekstejä ja valitsin niiden pohjalta kahdeksan väittämää. Pyysin näyttelijöitäni listaamaan "kyllä" tai "ei" jokaisen väittämän kohdalle: jos olet samaa mieltä, merkitset "kyllä", jos olet eri mieltä, merkitset "ei". Väittämät olivat seuraavat:

  • Taide jäsentää maailmaa.
  • Taide antaa havainnoille muodon.
  • Taide luo mielikuvia.
  • Taide laajentaa mielikuvitusta.
  • Taide luo fiktion, josta syntyy merkityksiä.
  • Taiteeseen kuuluvat arvot ja elämykset.
  • Taiteeseen kuuluu samastuminen: katsoja kokee fiktiivisten henkilöiden tuntemukset ominaan.
  • Taiteen tehtävänä on käsitellä niitä asioita, joita ei ole tietosanakirjoissa.

Ilmeisesti monet olivat samaa mieltä näiden väittämien kanssa, koska he session päätteeksi totesivat: "Hei, mehän tehtiin taidetta."

Tämä matka on kuljettu. Matkaamme sisältyi paljon tunteita, intuitiota, toisen kuuntelemista ja katsomista. Joskus ehkä väsyimme, mutta kävimme myös sellaisilla mielen alueilla, joilla kohtasimme salaisimmat toiveemme ja pelkomme. Meitä ei kuitenkaan pelottanut, sillä emme olleet yksin.

Tämä kaikki tapahtui. Näkymätön muuttui näkyväksi. Eikö se ole teatterin magiaa?

Lyhennetty Maissi Salmen tekstistä kirjassa Katarsis. Draama, teatteri ja kasvatus.

West Wanda Stoorin vastaanotosta ja vaikutuksesta

West Wanda Stoori oli lukiolaisten toteuttama näytelmä. Se oli tarina tosielämästä; alkoholismista, perheen sisäisistä vaikeuksista ja nykynuoren elämän ongelmista. Pääroolien tulkinnoissa nuoret onnistuivat erinomaisesti. Eläytyminen varsinkin tarinan äidillä oli kerta kaikkiaan mielestäni omaa laatuaan. Nuoret näyttelijät olivat mainiosti rooleihinsa sopivia ja osasivat tuoda esille aidot, ihmismäiset piirteet. Esitykseen sijoitetut tanssiosuudet olivat hyvin toteutettuja ja vahvistivat tunnelmaa. Koreografiat olivat taidokkaita ja monipuolisia, ja kokonaisuus myös tanssin osuudelta näytti hienolta.

Juoni näytelmässä piti katsojan tiukasti hallussaan loppuun asti. Älykkäät komediset kohtaukset poistivat näytelmästä liiallisen synkkyyden ja kurjuuden tunteet, ja tepsivät myös erinomaisesti yleisöön.

Näytelmä on hyvä esimerkki siitä miten päästään katsomaan nuorten silmin nyky-yhteiskuntaa. Tyypilliset, yleiset aiheet kuten alkoholi, seurustelu ja vanhempien avioero oli kuitenkin onnistuttu kuvailemaan niin, ettei katsoja ollenkaan pettynyt näiden aihepiirien edessä. Niitä ei oltu kuvattu tavanomaisesti, vaan persoonallisesti ja taidokkaasti.

Kokonaisuudessaan projekti oli omalaatuinen ja hieno näyte siitä mihin nuoret pystyvät, se oli aidosti ja taidokkaasti toteutettu ja toi katsojallekin monia uusia ajatuksia nykyajan elämästä.

Suurkiitos kaikille projektin toteuttajille.
Satu, 9C

Lähde: