Eeppinen teatteri: Bertolt Brecht

Modernin teatterihistorian ja nykyteatteriajattelun kannalta 1900-luvun teatterihistorian selkein ja vaikuttavin teatteriuudistus on eeppinen teatteri. Saksalainen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Bertolt Brecht (1898–1956) on tunnetuin eeppisen teatterin teoreetikko. Hän teki eron vanhan draamallisen ja uuden eeppisen teatterimuodon välille.

Vanha teatteri perustui Brechtin mukaan ihmisten kollektiiviseen sumuttamiseen: se ohjaili ihmisten ajattelua alitajunnan tasolla ja syötti heille vanhentuneita ajattelun kaavoja. Draamallinen teatteri sai ihmiset eläytymään tapahtumiin mutta ei ottamaan niihin kantaa. Se passivoi ihmisen ja teki heistä haaveilijoita. Bertolt Brechtin mukaan eeppisen teatterin tavoitteena on maailman muuttaminen ihmisen toiminnan kautta. Siksi tarvitaan ongelmakeskeisiä, poliittisesti kriittisiä näytelmiä. Tärkeintä kuitenkin on painopisteen siirtäminen draamasta sen esitykseen ja vastaanottoon teatterissa.

Tapahtumilta tai henkilöiltä riisutaan eeppisessä teatterissa itsestäänselvyys ja tutunomaisuus ja herätetään siten niitä kohtaan hämmästelyä ja uteliaisuutta. Eläytymisen tilalle Brecht haluasi tuoda vieraannuttamisen, pelon ja säälin tunteiden tilalle tiedonhalun ja toiminnan.

Teatteriesityksessä ja näyttelijäntyössä tavoitellaan vieraannuttamista, jotta katsojassa herää aktiivisuus ja hän näkee arkitodellisuuden takana vaikuttavia mekanismeja ja rohkaistuu puuttumaan niihin. Katsoja vieraannutetaan näytelmästä pohtimaan todellisuuden tapahtumia vielä teatterista lähdettyäänkin. Teatteri on Brechtille merkittävää ja laajavaikutteista inhimillistä toimintaa.

Virikemateriaalia:

  • Analyysi Brechtin näytelmästä Äiti Peloton eeppisen teatterin kannalta

 Analyysi saatavilla verkossa

Lisälähteitä:

  • Lehmann, Hans-Thies, Draaman jälkeinen teatteri. LIKE 2009, esim. 72–73, 202, 307.
  • Pätsi, Mia, Näyttelijän tekniikoita. Avain 2010, 111–118.
  • Wickham, Glynne, Teatterihistoria. Suomentanut Kalevi Nyytäjä. Helsinki: Painatuskeskus. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja, Nro 24 [1994], 232–234.