Esityksen katsojana ja kokijana

Teatteri on tapahtumia ja esityksiä

Teatterilla on tapahtumaluonne: se tapahtuu tässä ja nyt esiintyjien ja katsojien kesken. Teatteriesitys perustuu näyttelijän ja yleisön väliseen vuorovaikutukseen. Teatteria ei ole ilman katsojaa. Se on luovaa yhteistoimintaa ja sosiaalista kommunikointia, vuorovaikutusta monin eri tavoin. Teatteritapahtuma on fyysisesti läsnä olevien toisiinsa vaikuttavien yksilöiden vuorovaikutukseen osallistumista.

Esityksen valmistelussa ja itse esityksessäkin on mukana monia henkilöitä ja tekijöitä. Monien eri toimintojen verkostosta syntyy ilta illan jälkeen teatterin todellisuus, osallistujien välinen teatteritapahtuma.

Esityksessä teksti tai idea muuttuu tässä ja nyt tapahtuvaksi. Teatteri on luonteeltaan hetkellistä, katoavaa, ainutkertaista. Mielikuvat menneistä esityksistä on luotava säilyneistä käsikirjoituksista, tarpeistosta eli rekvisiitasta, puvuista, piirroksista, valokuvista, teksteistä sekä yleisön, arvostelijoiden ja esiintyjien kuvauksista saatavan aineiston perusteella.

Teatteriesitys kestää yleensä kaksi, kolme tuntia, mutta se voi liikkua menneisyydessä, nykyisyydessä ja myös tulevaisuudessa, ja kaikki nämä ajan ja tilan ulottuvuudet voivat olla samanaikaisesti läsnä. Joskus silmänräpäyksellinen hetki voidaan näyttämöllä pidentää tai se voidaan esittää monina muunnelmina yhtäaikaisesti tai peräkkäisesti. Aika voidaan kokea tilana – sisäkkäisinä, samanaikaisesti läsnä olevina tiloina.

Perinteistä teatteriesitystä varten näyttämölle on tehty näytelmän alussa olevan tilaviittauksen mukainen väliaikainen lavastus, joka antaa virikkeen ja tukee sitä, että yleisö rakentaa mielikuvituksessaan tarvittavan maailman. Näyttämölle rakennettuun tilaan on lisätty jotain, joka on yhteydessä näytelmään ja esitykseen. Tilaa voidaan muunnella rajaamalla tai laajentamalla sitä kulissein, seinämin, lavastein, valoin ja värein, äänen tai liikkuvan kuvan avulla sekä muuttamalla esiintyjien ja yleisön välisiä suhteita. Näyttämöllä voidaan elää myös mielen tilassa, muistoissa, kuvitelmissa, unissa ja avaruudessa. Silloinkin, kun kohtaus tapahtuu arkitodellisuudessa, se saattaa kantaa mukanaan monia muita tasoja. Lisäksi teatteriesitykset saattavat hyödyntää esityksessä erilaisia esineitä ja tekniikoita. Jo varhaisissa yhteisöissä on hyödynnetty nukkeja, marionetteja ja varjoja, meidän aikanamme puolestaan myös audiovisuaalista teknologiaa.

Äänen ja musiikin sekä puhutun dialogin kautta tulee mukaan teatteritaiteen toinen keskeinen elementti eli aikaulottuvuus. Askelten ääni, oven narina, tavaroiden ja pukujen kahina ovat sellaisia akustisia ilmiöitä, jotka ovat luonnollisia merkkejä teatteriesityksessä; tarkoituksellisesti tuotetut äänet kertovat ajasta, säästä, paikasta, siirtymisestä, juhlasta tai onnettomuudesta.

Myös esittäjien taito houkuttelee yleisöä. Kuten urheilukilpailuissa myös taidekokemuksen yhteydessä odotamme suosikkiemme taidonnäytteitä. Mielihyvän tunnetta lisää maalarin sivellintekniikka, kuvanveistäjän materiaalinkäsittely, muusikon äänen- tai instrumentin hallinta, tanssijan tekniikka ja tilankäyttö. Kokenut teatterissakävijä tarkkailee näyttelijäryhmän yhteistyöskentelyä, etsii ohjaajan päämääriä, arvioi näyttelijöiden reaktioita, puhe- ja eleilmaisua, lavastuksen, valojen ja tehosteiden suhdetta muuhun ilmaisuun, psykologisen ja tunnesisällön välittämistä, kirjailijan kuvakieltä ja dialogitekniikkaa ajatusten ja tunteiden välittäjinä, eri elementtien välisiä jännitteitä – eli sitä, miten näytelmän sanoma on toteutettu teatterin kielellä.

Taitoja ja luovuutta ilmaisevien yksilöiden esitys on kehollisena ilmaisuna symbolista toimintaa. Myytit ja rituaalit ovat myös symbolisen toiminnan monimutkaisia muotoja, jotka liittyvät teatterillisuuteen ja performatiivisuuteen, esittämiseen.

Teatterin viehätys perustuu ihmisen luovuuteen, fyysisten taitojen esittämiseen, tapahtumien mielekkääseen ajoitukseen ja tiettyjen tilojen luomiseen. Kuvitteellisten maailmojen esittäminen näyttämöllä on teatteria. Mutta todellisessa elämässäkin käytetään samanlaisia esitystekniikoita kuin näyttelijät roolihahmoa luodessaan. Teatterinomaisesti rakennettuja käytäntöjä on jo sanominen: sana on teko – mutta niin on vaikeneminen ja pois kääntyminenkin.

Teatteriesityksen tarkastelemiseen voi soveltaa monia eri teorioita. Semiotiikka tutkii kaikkea, mitä voidaan käyttää merkkinä. Teatterin tulkintaan liittyen semiotiikka etsii selitystä merkeille, joita nähdään näyttämöllä. Semioottisesti voi tutkia esimerkiksi esityksen esinekieltä, mutta yhtä hyvin näyttelijää merkityksen tuottajana. Hermeneutiikka tutkii, mitä tapahtuu kun ymmärrämme jotain. Se on myös teoria tulkinnasta. Taideteos toimii pelin säännöillä, eli sekä teoksen tekijä että vastaanottaja osallistuvat peliin, jossa on sovitut säännöt. Kokija ja teos ovat näin tasaveroisessa asemassa ja käyvät ikään kuin vuoropuhelua.

Rakenna oma polkusi ennen esitystä, esityksen aikana ja esityksen jälkeen sijoittuvista tehtävistä (siirry tehtäviin linkin kautta) ja tee valitsemasi tehtävät.