Nykyteatteri pyrkii kyseenalaistamaan perinteisen teatteriesityksen monin eri tavoin. Lähtökohtana voi olla tietoinen taiteen rajojen rikkominen ja taidelajien sekoittaminen, rajanylitykset muihin esityslajeihin. Kuvataiteiden kanssa teatterilla on yhteistä tilakäsitys ja visuaalinen tapa hahmottaa maailmaa.
Visuaalisuutta on pidetty nykyaikaan liittyvänä, ja siksikin "kuvien teatteri" näytti 1980-luvulla saavuttavan johtoaseman. Suhteessa kuvaan ja tilaan nykyteatteri on kuitenkin jo kehittynyt niin, että perinteisestä näyttämökuvasta lavastekuvineen ja verhoineen on luovuttu ja siirrytty teatterin tilojen monipuoliseen käyttöön tai vaihtoehtoisten tilojen käyttämiseen ja eräänlaiseen installaatioon. Sitten esitykseen on tuotu takaisin kuva, nyt projisoituna tai videona eli liikkuvana kuvana. Nykyteatterissa tehdään sekä köyhää teatteria tai minimalismia että esityksiä, joissa vallitsee tavararunsaus.
Nykyteatterin tunnusmerkkejä ovat vaihtoehtoiset tilat tai katsojan liikuttelu paikasta toiseen. Nykyteatteriesitykseen voi myös kuulua videoprojisointeja sekä musiikki- ja lauluesityksiä. Esitys voi olla osa kuvataideteosta tai muuta taidetapahtumaa.
Katso myös:
Esitykseen on sittemmin tuotu takaisin kuva, nyt projisoituna tai videona eli liikkuvana kuvana. Samalla tehdään sekä köyhää teatteria tai minimalismia että esityksiä, joissa vallitsee tavararunsaus.
Lisälähteitä:
- Haapoja, Terike, Tilan politiikka – kuvataiteen ja teatterin vastaliikkeistä. Ruuskanen, Annukka, Nykyteatterikirja. 2000-luvun alun uusi skene. LIKE 2010, 69–83.
”Punahilkka” Turussa:
